Huuhkajat maailmalla: Robert Taylor pohjoistakin pohjoisemmassa

Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.

Robert Taylor

Viime maanantaina kolmatta kertaa Huuhkajia edustanut Robert Taylor oli Byyrin jututettavana tasan kaksi kuukautta sitten. Tuolloin edessä siinsi kausi Allsvenskanin AIK:ssa. Viime viikolla kuviot menivät kuitenkin uusiksi, kun norjalaisseura Tromsø julkaisi uutisen kauden mittaisesta lainasiirrosta. Seuralla on myös osto-optio Tayloriin.

Tromsøta valmentaa Simo Valakari, joten Tayloria ei taatusti ole hankittu sikana säkissä. Maailman pohjoisin edustustason joukkue aloitti liigakautensa 4-1-tappiolla sarjan häntäpäähän arvellulle Startille, ja Taylorille voisikin näin olla isoa ruutua tarjolla. Taylorin debyytti tullee tänään maanantaina 2.4. klo 19.00 ottelussa Moldea vastaan. Tsemppiä matkaan, Roope!

Perparim Hetemaj

Ikitaistelija Perparim Hetemaj on tottunut pelaamaan Serie A:n Chievon riveissä ysikymppisiä – keltaisen kortin kera – viikosta toiseen. Chievo on kuitenkin ollut kuntopuntarissa sarjan huonoimpia joukkueita, ja kahdessa viime pelissä Hetemaj on päässyt kehiin vasta vaihdosta.

Lauantaina pelatussa ottelussa Sampdoriaa vastaan Perpa muistutti, miksi hän on itseoikeutetusti joukkueensa avauksen pelaaja. Noin kymmenen minuuttia ennen loppua kehiin saapunut Hetemaj ei ehtinyt viettää montaakaan hetkeä kentällä ennen maaliverkkojen soimista. Pallo päätyi Perpalle lähes vasempaan nurkkaan, ja Hetemajin potku yhdistettynä Roberto Inglesen juoksuun sai Sampdoria-maalivahti Emiliano Vivianon hämmentymään pahemman kerran. Lopputuloksena Chievo voitti ottelun Hetemaj’n maalilla 2-1 ja sai 3 elintärkeää pistettä putoamiskamppailuun.

Maali herätti mukavaa pöhinää myös Twitterissä. HJK-puolustaja Juha Pirinen, joka ei muuten ole tehnyt nykyisessä seurajoukkueessaan vieläkään yhtäkään maalia, epäili – kenties kateuspäissään – osumaa aprillipilaksi. Helsinkiläiskannattaja Mikko Nikkanen puolestaan erehtyi tituleeraamaan Hetemaj’n taidokasta potkua keskitykseksi, mutta maaliseppo itse saapui onneksi korjaamaan erehdyksen toteamalla vain ”Veto;)”.

Mikko Sumusalo & Berat Sadik

Jos ei Hetemaj liian usein maaleilla herkuttele, sama pätee laitapuolustaja Mikko Sumusaloon. Chemnitzissä, entisessä Karl-Marx-Stadtissa pelaavaa Sumusalo on pelannut suhteellisen onnistunutta kevättä, sillä peliaikaa Saksan kolmostasolla on riittänyt – Sumusalo on ollut tammikuisesta siirrostaan lähtien jokaisessa ottelussa avauksessa. Lauantain ottelussa Sonnenhof Großaspachia vastaan syntyi myös ensimmäinen maali, kun Sumusalo otti suoraan ilmasta pallon haltuun ja potkaisi yläriman kautta komean osuman maaliin. Ottelun koosteesta voi tarkistaa myös Sumusalon varsin kiimaisen tuuletuksen, joka antoi kyytiä myös kulmalipulle.

Berat Sadik puolestaan jatkaa tasaisen tappavaa tahtiaan Kyproksen pääsarjassa. Viimeisessä kolmessa pelissä on syntynyt yhteensä neljä maalia, viimeksi lauantaina, kun Sadik ratkoi lisäaikamaalillaan joukkueelleen Doxalle voiton Alki Oroklinista.

Nollapelejä

Jos lauantai oli maalipäivä, esittivät entiset ja nykyiset Huuhkajat sunnuntaina mallikkaita otteita puolustuspäässä.

Aamuyöllä liekeissä oli Jukka Raitala, joka oli topparina MLS:n Montreal Impactin riveissä nollaamassa sarjan viime kauden finaalijoukkue Seattle Soundersia lähes 40 000 katsojan edessä. Eräs montrealilaiskannattaja luonnehti Raitalaa ottelun jälkeen sanoilla ”vraiment bon” ja ”secure / efficace”.

Illemmalla kehissä olivat Häckenin toppari Juhani Ojala ja vasen pakki Kari Arkivuo, jotka pitivät nollat Allsvenskanin sarja-avauksessa, kun Häcken vei Kalmar FF:n lukemin 1-0.



Byyri.com