Robert Taylor kasvoi isän rankalla kädellä

Ulkosyrjästä lähtevä kierteinen laukaus painuu maalin yläkulmaan. Uran hienoin maali on syntynyt, ja AIK:n pääkykyjenetsijä on katsomossa tarkkailemassa. Onnistuminen tulee parhaaseen mahdolliseen paikkaan. Siirto pimeästä ja kylmästä Lapista jalkapallohullun Ruotsin pääkaupunkiin saa sinetin – tulevaisuus näyttää valoisalta.

Huuhkajien tulevaisuuden toivo, 23-vuotias Robert Taylor siirtyi viime heinäkuussa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavaan AIK:hon kolmen ja puolen vuoden sopimuksella Rovaniemen Palloseurasta.

Taylor vietti nuoruutensa Jyväskylässä, mutta kävi pariin otteeseen Englannissa pelaamassa sekä Nottingham Forestin että Lincoln Cityn junioreissa yhteensä noin neljän vuoden ajan. Ura ei Englannin kentillä kuitenkaan auennut. Hän rakastaa sikäläistä jalkapallokulttuuria, mutta kokee tulevaisuutensa olevan Keski-Euroopassa. Jälkikäteen Taylor on miettinyt, olivatko kovat vuodet Englannissa hyödyllisiä.

”Se oli upea elämänkoulu, ja tuskin olisin Suomessa kehittynyt niin paljon pelaajana”, Taylor miettii.

”Minulla ei ole tiettyä maata, johon haluaisin, mutta Saksa ja Hollanti olisivat loistavia vaihtoehtoja kehittyä pelaajana. Tällä hetkellä minulla on hyvä olla Ruotsissa, eikä siirto muualle ole ajankohtainen.”

Isän opeissa kohti ammattimaisuutta

Robertin isä Paul Taylor tuli Suomeen jalkapalloammattilaiseksi vuonna 1988. Hän on Nottingham Forestin kasvatti. Suomeen hän saapui aluksi pelaamaan kolmosdivisioonaa Kalliosuon Sisuun Sonkajärvelle. Sittemmin hän palloili myös Veikkausliigan KuPSissa ja Ykkösen JJK:ssa. Kuten moni muukin ulkomaalainen jalkapalloilija, Paul Taylor rakastui ja jäi Suomeen.

”Intohimoni futikseen on peritty isältä. Isä sanoo aina, että eniten hän rakastaa jalkapalloa, toiseksi lapsiaan ja kolmanneksi vaimoaan”, Robert Taylor vitsailee.

Isällä on ollut suuri vaikutus siihen, millainen pelaaja poika on.

”Kokonainen kesäkin saattoi mennä isän ja pallon kanssa. Välillä se on ärsyttänyt, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Melkein vihaan sanoa tätä, mutta kaikki kunnia kuuluu isälle.”

Kun Robert Taylor seitsemänvuotiaana kertoi isälleen, että ei halua enää pelata jalkapalloa, hän sai korvilleen ja hänet pakotettiin takaisin kentälle. Se on ainoa kerta, kun hän ajatteli lopettavansa lajin.

”Hän on kasvattanut minut rajulla kädellä. Ei auttanut itkeä tai valittaa. Siitä syystä vastoinkäymisistä selviytyminen on helpompaa. Minulla on myös kova halu näyttää ihmisille, jotka eivät usko kykyihini. Koen pelaavani jopa paremmin sen jälkeen, kun saan kritiikkiä.”

 

Robert Taylor alkoi potkia palloa heti kävelemään opittuaan. “Isä laittoi pallon eteen, ja sanoi, että potkaise!”, Taylor muistelee.

 

Intohimona pannukakut

Taylor antaa kiitosta myös JJK:n valmentajalle Juha Pasojalle sekä Ropsissa häntä valmentaneelle Juha Maliselle.

”Pasoja antoi minulle debyyttini miesten peleissä Ykkösessä ja luotti minuun. Oli hieno hetki myös myöhemmin päästä pelaamaan Veikkausliigaa. Se oli yksi iso tavoite urallani, ja odotin sitä kauan”, Taylor kehuu.

Siirtyessään Rovaniemelle Taylor ei kuvitellut marssivansa suoraan avauskokoonpanoon. Kausi sujui kuitenkin yllättävänkin hyvin. Malinen kehitti Taylorin mukaan huimasti hänen puolustuspeliään, mutta antoi myös vapauksia pallon kanssa.

”Hänellä on kova auktoriteetti, vaikka kopissa huumori lentääkin. Kun tehdään töitä, niin tehdään töitä, eikä vastaan sanota. Se sopii minulle.”

Rovaniemi oli Taylorin mukaan ”kiva kaupunki”.

”Kukapa nyt ei viihtyisi, kun kentällä kulkee. Talvella oli välillä raskasta, kun ulkona oli jatkuvasti pimeää ja kylmää. Ounashalli on myös ahdas paikka treenata.”

Robert Taylorin nykyseura AIK on tunnettu intohimoisista ja aktiivisista kannattajistaan. Taylor arvostaa Allsvenskania sekä ruotsalaista jalkapallokulttuuria.

”Tukholmassa on kova kannattajakulttuuri. Ihmiset tunnistavat kadulla ja tulevat moikkaamaan. Tämä on tosi hyvä ympäristö jalkapalloilijalle.”

Vapaa-ajallaan Taylor rentoutuu kavereiden, sarjojen sekä hyvän ruuan avulla.

”Olen sosiaalinen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin, mutta joskus on vain kiva makoilla peiton alla televisiota katsellen. Jos en pelaisi jalkapalloa ammatikseni, olisin varmaan perustanut oman pannukakkukahvilan. Rakastan pannukakkuja!”

Kuvat: Heidi Viitamaa