Huuhkajat maailmalla: Kultainen ikäluokka

Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.

Kasper Hämäläinen

Kasper ‘’Kappe’’ Hämäläinen on niitä harvoja suomalaisia jalkapalloilijoita, jotka ovat pelanneet uransa aikana myös arvokisoissa. Kyseessä oli vuoden 2009 alle 21-vuotiaiden Ruotsissa pelatut EM-kisat.

Kisakoneessa oli mukana liuta pelaajia, jotka ovat lyöneet itsensä läpi ulkomailla ja pukeneet aikuisten Huuhkajanutun ylleen. Itse kisat sujuivat Suomelta mollivoittoisesti ja päättyivät jo alkulohkoon, mutta kuljettu taival oli silti unohtumaton.

Karsinnat olivat sujuneet Kapen osalta hyvin, ja A-maajoukkuedebyyttikin oli tehtynä ennen Ruotsin kisoja. Tämä yhdistettynä hyviin otteisiin TPS:n paidassa takasivat Hämäläiselle menolipun ulkomaille. Lippu käytettiin kahdeksan vuotta sitten ja paluulippu ei ole vielä ollut ajankohtainen.

Sunnuntaina, 19.11.2017 Hämäläisen nykyinen seura Legia Varsova kohtasi liigan kärkikamppailussa Etelä-Puolasta ponnistavan Górnik Zabrzen. Hämäläinen oli odotetusti avauskokoonpanossa, ja turkulainen pääsi iskemään ottelun voittomaalin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa (video)! Kyseessä oli Legian kuudes perättäinen voitto, joten mestaruusjuna on jälleen takaisin raiteillaan.

 

Kuva: Roger Gorączniak

 

Pukkiparty Tanskassa

Brøndbyn paidassa vaisusti kauden aloittaneen Teemu Pukin uudelleensyntyminen koettiin sunnuntaina Nordsjaellandia vastaan. Pukkipartya oli pitkään odotettu ja eilen Kotkan poika iski jo kolmannen hattutemppunsa tanskalaisseuran riveissä (video)! Varsinkin Pukin toinen maali oli kuin suoraan Hannu Tihisen pelikirjasta.

Pukki oli myös Ruotsin kisoissa mukana, vaikka muuta miehistöä nuorempi olikin. Brøndbyn toinen suomalainen, Paulus Arajuuri, luuti puolustuspäässä täydet minuutit 4-2 voitossa.

Onnistumiset Tanskassa eivät jääneet suomalaisten osalta siihen. Randersin Joni Kauko teki maalin (video) 3-1 vierasvoitossa Lyngbystä, ja AC Horsensin Jesse Joronen pelasi kauden neljännen nollapelinsä.

Muista suht varmoista peliajan kellottajista Superliigassa Tim Sparv on vielä odottamassa tämän kierroksen iltapuhdettaan. Brøndbyn kanssa liigan kärkipaikasta taisteleva Sparvin Midtjylland kohtaa Aalborgin Suomen aikaa klo. 20:00 alkavassa taistossa. Ei saa myöskään unohtaa Markus Halstia, joka kärkkyy myös peliminuutteja Sparvin ohella.

Ruotsin kävijöitä ja muita suomalaisia

Vielä kerran Ruotsiin palatakseni on mielenkiintoista seurata muiden kisakoneessa olleiden pelaajien kehityskaarta. Katraan muista yhä ulkomailla pelaavista valmiudessa olivat Jon Masalin, Perparim Hetemaj, Joona Toivio ja Berat Sadik.

Viime vuodet Fredrikstad FK:ta edustanut Masalin oli mukana tekemässä kyseenalaista historiaa lauantaina. Yksi Norjan menestyneimpiin seuroihin lukeutuva Fredrikstad hävisi vaikean kauden jälkeen viimeisen karsintapelinsä Notoddenille lukemin 5-3, ja putosi ensi kaudeksi kakkosdivariin. Masalin pelasi maalilla täydet minuutit.

Perpa, oi Perpa. Mieletöntä duunia illasta toiseen ja Torinoa vastaan lauantaina syntyi kauden toinen maali (video). Tasapeliin päättynyt ottelu vakiinnutti Chievon asemia sarjan keskikastissa. Hetemaj sivuuttaa myös tällä osumalla yhden kauden maaliennätystään ja on tehnyt tällä kaudella enemmän liigamaaleja kuin muuan Cristiano Ronaldo.

Berat Sadik on Sparvin ohella tulessa myös maanantai-iltana. Loisteliaasti kauden aloittanut Sadik on tehnyt neljä maalia kyproslaisen Doxan riveissä, ja tänään on luvassa vierasottelu suomalaistenkin pakettimatkailijoiden suosiossa olevassa Pafoksen kaupungissa.

Joona Toivio nostettiin esiin myös nuorten EM-poppoon varjolla, mutta valitettavasti varjojen mailla Toivio on viime kuukaudet vaeltanutkin. Molden kausi on sujunut mallikkaasti, mutta samalla puolustuslinja on vakiintunut tiettyyn muotoon. Toivion viimeisimmät minuutit ovat elokuun lopulta, joten uusi osoite ei olisi lähitulevaisuudessa kovinkaan suuri yllätys.

Muista pelaajista, ei kun turkulaisista, täytyy nostaa esiin vastikään maajoukkueuransa päättänyt Niklas Moisander, ja Jere Uronen. Viime kierroksella tehty maali ei ollut Moisanderille pelkkä suonenveto, vaan vahvat esitykset seurajoukkueen riveissä jatkuivat tällä kertaa Hannoveria vastaan. Vakuuttavaa menoa puolustuspäässä Bremenin 4-0 voitossa.

Uronen pisti tilastojen valossa vielä astetta paremmaksi. Nätti syöttö (video) voittomaaliin ja Genkille peräti viides perättäinen nollapeli. Hyvä Turku! Hyvä Suomi!