Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.
Robin Lod
Byyri haastatteli Huuhkajien kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvaa Robin Lodia jo viime marraskuussa, ja jo tuolloin spekuloitiin Lodin siirtoa pois Panathinaikosista. Viime viikolla siirto vihdoin toteutui, ja osoite oli jossain määrin yllättävä – Espanjan divarin Sporting Gijón.
Monelle fanille Lodin uusi seura on eittämättä pettymys. Pelaajan rahkeiden ajateltiin riittävän isoihin eurooppalaisiin pääsarjoihin, ja jopa viimeisissä huhuissa pyörinyt Feyenoord olisi ollut monelle kannattajalle kulttuurillisesti mieluisampi vaihtoehto.
Vain Lod ja hänen taustajoukkonsa kuitenkin tietävät, mitkä vaihtoehdot tosiasiassa ovat olleet ylipäätään mahdollisia ja mitkä seurat ovat oikeasti osoittaneet kiinnostuksensa. Röbä pääsee nyt pelaamaan tähtipelaajana seurassa, joka on yksi ennakkosuosikeista nousemaan ensi kaudeksi La Ligaan. Homma on sitäpaitsi alkanut hyvin, kuten maali harjoitusottelussa nelostason Langreota vastaan osoittaa.
Vaikka siirto divariin maistuisikin Lodin kohdalla ensialkuun pettymykseltä, voi jälkimaku olla pidemmällä tähtäimellä oikein toimiva. Byyri jää odottelemaan – tsemppiä Röbälle!
Richard Jensen & Sakari Mattila
Hollannin Twentessä pelanneista Jensenin veljeksistä nuorempi, Fredrik, löysi hiljattain itselleen uuden seuran Bundesligan Augsburgista. Nyt myös 22-vuotias isoveli Richard on siirtynyt Twenten tavoin Hollannin liigasta tippuneeseen Roda JC:hen.
Seuran tavoitteena lienee nousta heti takaisin liigaan, vaikka joukkueen rakennus onkin yhä kesken. Hollantilaiseen tapaan rosteri on suhteellisen nuori: toppari Jensenin peliajasta kamppailevat ainakin viime kaudella penkille tippunut 24-vuotias Daryl Werker sekä täksi kaudeksi joukkueeseen liittyvät 20-vuotiaat Niels Verburgh ja Roshon van Eijma. Jensenillä on siis kaikki saumat olla joukkueensa runkopelaaja!
Muun muassa HJK:ssa, Aalesundissa ja Fulhamissa ihastuttanut Sakari Mattila puolestaan siirtyy Norjan kolmostason Fredrikstadiin Mikko Viitikon ja Joona Vetelin seuraksi. Niin seuran kuin Sakenkin tavoitteet ovat selvät: Fredrikstad pitää saada ensi kaudeksi takaisin ylemmille sarjatasoille.
Soirin hattutemppu ja muuta
Kyllä: Pyry Soiri paukutti hattutempun. Shakhtar Soligorskin mies teki kolme maalia cup-ottelussa Valko-Venäjän divarin Chistiä vastaan.
Maalinteko sujui myös vastikään Norwichiin siirtyneeltä Teemu Pukilta harjoitusottelussa Wolfsburgia vastaan sekä Simon Skrabbilta Allsvenskan-taistossa Malmöta vastaan. Osuma oli Skrabbille jo kauden viides. IFK Norrköping on tällä hetkellä Allsvenskanissa kolmantena.
Viikon ilopillereinä mainittakoon vielä myös Tanskassa pelaavat suomalaismaalivahdit. Viime kaudella divarijengi Viborg FF:n kakkosmaalivahtina penkkiä kuluttanut Walter Viitala pelasi sunnuntaina nollapelin uuden kauden avauksessa. Viitala on nyt mitä ilmeisimmin joukkueen ykköskassari.
Jesse Joronen puolestaan kantoi erinomaisesti vastuunsa FC Kööpenhaminan hullusta kolmen ottelun viikosta. Jorosen rooli oli pelata nollapelit liigaotteluissa maanantaina ja sunnuntaina, kun kakkosmaalivahti, kokenut Stephan Andersen puolestaan nollasi euro-ottelussa Stjarnanin. Näyttää joka tapauksessa siltä, että Joronen on FCK:n uusi ykkösmaalivahti Tanskan liigassa – hieno juttu!