Huuhkajat maailmalla: HJK-pakki Norjaan ja suurlupaus Belgiaan

Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.

Juha Pirinen

Viikon suuri siirtouutinen oli varsin odotettu. Valkeakoskelainen, viime kaudet HJK:ta edustanut Juha Pirinen siirtyi Norjan liigan suomalaisseura Tromsø IL:ään Simo Valakarin alaisuuteen, Onni Valakarin ja Robert Taylorin joukkuetoveriksi. Sopimus on kaksivuotinen. Tiedettävästi Pirisellä olisi ottanut ottajia muuallakin, mutta napapiirin pohjoispuoli veti puoleensa parhaiten.

Pahoista talousvaikeuksista kärsineen Tromsøn tilanne ei ole paras mahdollinen, mutta vastaavasti Pirisestä voi muodostua yksi joukkueen runkopelaajista. Niin Norjan kuin saamelaisten maajoukkueessa sekä HJK:ta vastaan vuonna 2014 FC Kööpenhaminan paidassa pelannut Tom Högli lopetti uransa kauden päätteeksi. Pirisen ainoa varsinainen kilpailija on näillä näkymin 23-vuotias, 86 liigapeliä pelannut Lasse Nilsen.

Monien huulilla on toki kysymys siitä, olisiko Pirinen voinut olla rohkeampi ja siirtyä isompaan seuraan tai liigaan. On hankalahkoa uskoa, että 27-vuotias Pirinen voisi siirtyä kuin korkeintaan kerran ulkomailla ennen paluutaan Suomeen, joten isoimmat sarjat jäävät nyt lähes varmasti näkemättä. Toisaalta sivustatarkkailijat eivät tiedä, minkälaisia muita vaihtoehtoja Pirisellä on ollut pöydällään – taattu peliaika yhdistettynä Tromsøn varmasti miellyttäviin olosuhteisiin vetosivat tällä kertaa pakettina eniten. Ei muuta kuin onnea matkaan, Piri!

Maalintekijät: Pukki, Sadik, Forsell

Seitsemän maalia viimeiseen kuuteen Championship-peliin. Norwichin Teemu Pukki on edelleen järkyttävän kovassa vireessä. Lauantaina Pukki pamautti lisäajalla voittomaalin  Bolton Wanderersia vastaan. Päävalmentaja Daniel Farke antoi yleisesityksestä kritiikkiä, mutta kehui Pukin työntekoa ja oli tyytyväinen lopputulokseen.

https://twitter.com/garethta111/status/1071585038813282304

Myöskään Kyproksen auringon alla ei ole mitään uutta: Berat Sadik teki maalin, vieläpä erittäin komean sellaisen, Doxan hävitessä Anorthosis Famagustalle. Esimerkiksi Kroatian paidassa EM-kisoissa 2016 pelannut Gordon Schildenfeld saattoi vain ihmetellä vierestä.

Lisäksi Puolan liigan Miedz Legnican Petteri Forsell palasi sunnuntaina maalien tielle. Suomalaispelaajat tekivät viime viikolla ainoastaan hienoja maaleja, ja Forsellin käsittämätön vapari oli osumista kenties kaikkein ylväin. Marraskuiseen keliin sopivasti Forsellin maalin päästi taakseen maalivahti nimeltä Tomasz Loska

Marius Könkkölä

”HJK:n 15-vuotias superlupaus allekirjoitti ammattilaissopimuksen”, kuuluu MTV Sportin otsikko. HJK:n keskikenttäpelaaja Marius Könkkölä siirtyy Belgian liigan huippuseura Genkiin. Siirto toteutuu vasta tammikuussa 2020, sillä alle 16-vuotiaille ei voi antaa siirtolupaa.

Aiemmin Könkkölä on vieraillut esimerkiksi Aston Villan akatemiassa. Tuolloin, pari vuotta sitten, Könkkölää kuvailtiin ikäisekseen pienikokoiseksi, mutta pallonkäsittelytaidoiltaan poikkeukselliseksi.

Vaikka Genk on huipputason kasvattajaseura, vain aika näyttää, minkälainen pelaaja Könkkölästä lopulta varttuu. Byyri seuraa joka tapauksessa kiinnostuneena lupauksen uraa ja toivottaa isot tsempit edessä häämöttäviin haasteisiin!