HIFK:n lyhyt talvi

HIFK:n päävalmentajaksi valittiin hetki sitten seuran A-juniorit syksyllä SM-pronssille valmentanut Teemu Kankkunen. Joulukuun alussa HIFK lisäksi tiedotti, että edustusjoukkue pelaa ensi kaudella ottelunsa Oulunkylän Mustapekka Areenalla ja/tai Töölön pallokentällä, tuttavallisemmin Bolliksella. Kankkunen kävi tällä viikolla myös Byyrin toimistolla kertomassa näkemyksiään HIFK:n omalaatuisesta nykytilanteesta. Video haastattelusta on katsottavissa täältä.

Kankkunen kokee päässeensä hyvin joukkueeseen sisälle, sillä hän on jo aiemmin toiminut edustusjoukkueessa muun muassa Jani Honkavaaran apuvalmentajana. Lisäksi suurin osa pelaajista on Kankkuselle entuudestaan henkilökohtaisesti tuttuja joko edustusjoukkueen tai A-junioreiden kautta. Tällä kaudella A-junioreita ei edustusjoukkueessa juurikaan nähty, mutta asiaan on tulossa muutos, mikä kiteytyi juuri uuden päävalmentajan valinnassa.

Eroon ammattilaissopimuksista

Ykköseen pudonnut HIFK ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan on tehnyt jo useita kiinnityksiä ensi kaudelle. Viikon sisällä julkaistiin muun muassa Gnistanista saapuneen maalivahti Daniel Kollarin sopimus sekä Pauli Kuusijärven, Tuukka Andbergin ja Jani Bäckmanin jatkosopimukset.

Seurassa selvästikin tiedostetaan, että Suomen Cup alkaa jo kuukauden kuluttua, eikä viime talven Cup-katastrofia haluta toistaa. Uusi päävalmentaja kertoi rakentavansa joukkueen omien pelillisten tavoitteidensa edellyttämällä tavalla eli fanit voivat hyvillä mielin odottaa näkevänsä täysin uudistuneen HIFK:n jo Suomen Cupin lohkovaiheessa.

Sarjaputoamisen ja vaikean osakeannin jälkeen seuran toimintaa ohjaavat uudet taloudelliset realiteetit, joiden varaan myös ensi kauden joukkue on rakennettava. Seuralla ei ole varaa tarjota kalliita ammattilaissopimuksia, vaan pelaajarosteri rakennetaan täysin puoliammattilaisuuden perusteelle.

Juuri tämän näkisin itse korjaavan menneen kauden suurinta ongelmaa: rahaa tuhlattiin aivan vääriin kohteisiin, ja siellä ei säästetty, missä olisi pitänyt. Seuran loistaville nuorille lupauksille annettiin aivan liian vähän peliaikaa, eikä joukkueen esityksiin saatu juuri ollenkaan kovasti kaivattua nuoruuden voimaa ja energiaa.

Nuorella voimalla uuteen alkuun

Kankkunen tuntee seuran juniorit ja aikoo myös hyödyntää tätä resurssia. Siinä missä viime kaudella juniorit jäivät olemattomalle vastuulle edustusjoukkueessa, rakennetaan tulevan kauden HIFK enemmänkin seuran taitavien A-junioreiden näköiseksi. Erityisesti lupaaville Antti Ulmaselle ja Nikolas Sairalle Kankkunen on kaavaillut vastuullisia rooleja. Kankkusen puheista saa selvän kuvan siitä, että menneet on jätetty taakse, ja HIFK on ensi kaudella kuten valmentajansa: nuori, energinen ja taisteleva. HIFK-fanien rukouksiin on lopultakin vastattu.

Veikkausliiga myönsi 12. joulukuuta liigalisenssit kaikille ensi kauden Veikkausliiga-joukkueille, eikä täydennysmenettelyä näillä näkymin tarvita. Vaikka teoreettinen skenaario Veikkausliigassa jatkamisesta olisi esimerkiksi mainostulojen ja näkyvyyden kannalta ollut loistouutinen HIFK:n toimistolle, olisi se itse joukkueelle ja faneille ollut vaikeampi pala purtavaksi.

Nyt tulevasta kaudesta voidaan rauhassa rakentaa uutta alkua ja korjausleikkausta koko joukkueelle, eikä seuran tarvitse tasapainotella pääsarjan byrokratian ja epävarmojen taloudellisten muuttujien välillä. Siirtymä Veikkausliigasta Telia 5G -areenalta Ykköseen Oulunkylään toivottavasti herättää koko organisaation toimimaan entistä tiiviimmin yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

 



Byyri.com