Denys Oliinykin dramaattinen viime hetken maali ratkaisi Pohjanmaan derbyn – SJK-VPS kuvina

Seinäjoen lauantai-ilta on tunnetta täynnä, kun sarjajumbo VPS saapui taistelemaan sarjapisteistä uudessa komennossa.

Nurmelle asteltiin jännittyneissä tunnelmissa. OmaSp Stadionin lehterit täyttyivät mukavasti, kun päävalmentaja Petri Vuoriselle aiemmin viikolla potkut antanut VPS tuli vierailulle. Vaasalaisten peliä Seinäjoella johti Christian Sund.

Ottelun alussa kukitettiin erotuomari Marko Grönholm, jonka ura tuomarina päättyi tähän Pohjanmaan herruustaistoon.

Seremonioiden ollessa käynnissä, esittivät molemmat kannattajapäädyt omat katsomokoreografiansa.

Vaasalaisilla oli komean kokoinen vierassektio Seinäjoella.

Pelin käynnistyttyä SJK otti ohjat käsiinsä välittömästi. Avausjakson ensimmäisellä puolikkaalla vieraat joutuivat ottamaan koko ajan vastaan SJK:n vyöryttäessä. Erityisesti pelin keskustassa ollut Mehmet Hetemaj oli pelipäällä. Kuvan Maximo Toloselle oli tarjolla isoa tonttia 17. minuutin kohdalla, mutta tilanne säilyi maalittomana.

Vieraat selvisivät alkurynnistyksestä kuivin jaloin ja pystyivät jakson loppua kohti luomaan jo omiakin tilanteita. Tässä vapaapotku jää muuriin ja jatkotilanteesta Martti Haukiojan jatko painautui päätykatsomoon.

SJK tuli vahvasti myös toisen jakson alkuun, mutta VPS oli hyvin mukana.

Vaasalaiset puolustivat omaa maaliaan todella uhrautuvasti läpi ottelun.

4059 katsojaa todisti ottelua, joka vaikutti jäävän maalittomaan.

Kunnes tuli lisäajan viides minuutti ja Denys Oliinykin vuoro räjäyttää pankki. Pieni leikkaus sisään laidalta, tarkka veto ja seinäjokelaisyleisöllä oli aihetta juhlaan.

Vaasalaisilla meni tunteisiin, kun ukrainalainen tuuletti maaliaan aivan VPS:n vaihtopenkin edessä.

Päätösvihellys tarkoitti sitä, että Seinäjoen lauantai-illassa oli muutakin juhlittavaa kuin uudet tangokuninkaalliset.

SJK:n pelaajat aloittivat yhteisen voitontanssin kannattajien kanssa.

Maalivahti Mihkel Aksalulla riitti onnittelijoita.

Toisessa päädyssä tunnelmat olivat täysin päinvastaiset.

Kaikkensa antaneille vaasalaisille tappio otti todella koville.

Valmentajien kommentit

VPS:n päävalmentajana toiminut Christian Sund oli maansa myynyt, mutta ylpeä joukkueestaan.

”Sanoin pojille, että mitä ne laittoivat tänään kentälle, niin enempää en voi heiltä vaatia”, Sund totesi.

”Täällä oli loistava tunnelma ja tunnetta kentällä. Yksi pieni virhe maksoi nyt paljon. Me kaikki tiedetään, että jos Denys pääsee leikkaamaan sisään, niin se laittaa pallon maaliin”, jatkoi Sund kuitenkin vielä lisäten, että VPS nousee tästä vielä.

SJK-käskyttäjä Alexei Eremenko oli puolestaan yhtä hymyä ottelun jälkeen.

”Olen ehdottoman tyytyväinen! Toki, jos emme olisi tätä voittaneet, olisin täysin maassa”, Eremenko aloitti oman osuutensa lehdistön edessä.

”Pidin siitä tavasta, jolla me liikutimme tänään palloa”, jatkoi Eremenko.

Eremenko suitsutti estoitta ottelun ratkaissutta Denys Oliinykia, joka räiskyi kentällä ja nahisteli välillään jopa omien kanssa.

”Denys on hyvin ammattimainen pelaaja, joka on hyvä esimerkki muulle joukkueelle. Hän on hyvin itsekriittinen ja analysoi tarkasti omaa pelaamistaan”, Eremenko kertoi suojatistaan.

SJK vankisti voitollaan asemiansa pysyäkseen sarjataulukon ylemmällä puolikkaalla. Viimeisenä olevalla VPS:llä on yhä kolme pistettä matkaa kokkolalaisiin. Avausvoiton metsästys jatkuu tulevana lauantaina, kun FC Lahti matkaa Vaasaan. Samana päivänä SJK puolestaan matkaa juurikin Kokkolaan.

 

Kuvat: Arno Hämäläinen

Avainsanat


Byyri.com