Vuonna 1999 vuosisadan parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi äänestetty Johan Cruyff on pelaajana jäänyt 80-luvun alussa syntyneelle hieman etäiseksi suuruudeksi. Omat ensimmäiset selkeät muistikuvani Johan Cruyffista ovat vasta aktiiviuran jälkeen Barcelonan peräsimestä 1990-luvun alkupuolelta. Paloin halusta tietää lisää, kun sain hänen elämäkertansa käsiini.
Tiesin etukäteen, että maaliskuussa 2016 keuhkosyöpään 68 vuoden iässä menehtynyt Johan Cruyff oli aikansa suurimpia ellei jopa suurin pelaaja. Olin myös tietoinen, että hän ei ainoastaan vaikuttanut peliin, vaan myös muokkasi sen evoluutiota.
Kirja on ilmestynyt alunperin nimellä Mijn Verhaal, ja oli työn alla Cruyffin saadessa syöpädiagnoosinsa. Suomenkielinen teos (Minerva, 2017) on suomennettu englanninkielisestä laitoksesta My turn : the autobiography (2016).
RAKKAUS AJAXIIN LÄMMITTÄÄ
Hollantilaisen meriitit pelikentillä ovat sitä luokkaa, että kirjasta olisi helposti voinut tulla tylsää tulosten sekä saavutusten luettelua. Siihen ei onneksi ole sorruttu. Pidän tavasta, jossa kansien väliin on tuotu mukaan Cruyffin persoona, mieltymykset, ajatukset sekä henkilökohtaiset suhteet. Kun laitoin kirjan viimeisen kerran kiinni, liikkuivat päällimmäiset ajatukseni täysin pelikenttien ulkopuolella: kuinka mukavan oloinen ihminen!
Jalkapalloromantikkona minua myös lämmittää se, kuinka tekstistä nousee syvä rakkaus omaa kasvattajaseuraa Ajaxia kohtaan. En laskenut, mutta kirjassa ei taida olla kovin montaa aukeamaa, jossa Ajaxia ei olisi jossain yhteydessä mainittu.
Erityistä kiitosta minulta saa kirjan aloitus. Olisi ollut helppo lähteä suoraan aktiiviurasta liikkeelle, mutta lapsuus on jaksettu käydä läpi kiirehtimättä. Tarinat harjoittelusessioista jo pikkupoikana Ajaxin kentällä kenttämestarin suostumuksella ovat mielenkiintoista luettavaa. Lisäksi Cruyffin isän kuolemaa ei pelätä käsitellä. Kirjan toinen lause, ”Menetin isäni 12-vuotiaana, ja sen jälkeen elämääni ohjasi Ajax”, kuvastaa koko teosta todella hyvin.
VAIKEUKSISTA USKALLETAAN KERTOA
Kirjalla on paljon annettavaa myös niille, jotka kaipaavat lisäselkoa suuruuden hetkiin ja pokaalien nosteluihin. Kuuluin heidän joukkoonsa, mikä olikin päällimmäinen motiivini kirjan lukemiseen. Kuten eräs mainos aikanaan osuvasti sanoi: ”Nyt tiedän”.
Eniten Johan Cruyffin urasta ja hänestä ihmisenä saa kuitenkin irti, kun käsitellään uran vaikeita asioita. Esimerkkinä mainittakoon punainen kortti, jonka hän sai ensimmäisenä hollantilaisena pelaajana maajoukkueessa. Siitä seurasi pitkä pelikielto Oranjessa. Toisena esimerkkinä voidaan mainita Ajaxin kapteeniäänestys, jonka häviäminen johti aikanaan siirtymiseen Barcelonaan.
Nämä tarinat ovat paitsi koukuttavan mielenkiintoista luettavaa, myös hyviä oman aikansa kuvia.
YOUTUBE TUO LISÄARVOA LUKUKOKEMUKSEEN
Huomasin kirjaa lukiessani myös tekeväni jotain, mitä en ollut aikaisemmin futiskirjallisuuden yhteydessä tehnyt. Tasaisin väliajoin, kun olin lukenut mielenkiintoisen yksityiskohdan pelikentiltä, havaitsin kirjan siirtyneen sivuun pöydälle ja yllätin itseni katsomasta kyseistä tapahtumaa YouTuben kautta. Koin, että sain näin vielä enemmän irti kirjasta.
Myös itse kirjan visuaalisesta ilmeestä on annettava pisteitä. Oranssit kannet ja oranssit sivujen ulkoreunat – erinomainen ratkaisu! Oranssi kirja saa nyt arvoisensa paikan kirjahyllystäni. Olen vakuuttunut, että tulen ottamaan sen sieltä uudelleen lukuun vielä tämän vuosikymmenen puolella.
