Chievo-Napoli: Ennakko paikan päältä

Serie A

Sunnuntai 5.11. klo 16.00

Stadio Marc’Antonio Bentegodi

 

Saan ensikosketukseni Veronaan perjantaina iltapäivällä. Paikallinen taksikuski puhisee.

Hänen taksinsa ämyreistä pauhaa italopoppi, mutta voimakas turhautunut huokailu liikenneruuhkassa peittää jopa musiikinkin ajoittain taustalle. Alla oleva Skoda on nähnyt parhaat päivänsä ehkä kymmenen vuotta takaperin, mutta on selvästi kuskille rakas työkalu. Kojelaudan vieressä ovat ne hänelle kaikkein tärkeimmät: enkelikoriste, risti sekä Hellas Veronan tarra. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon maltillisempaa puhina olisi ollut tai oltaisiinko selviydytty ajoittain alta neljänkymmenen kilometrin ylinopeudella, jos takaraivossa ei kiristäisi kahden viikon takainen derbytappio paikalliskilpailija Chievolle.

Sunnuntaina kotijoukkueena toimiva Chievo pelasi kaksi viikkoa sitten tapahtumarikkaan derbyn paikallisvastustaja Hellas Veronaa vastaan. Huikea ottelu päättyi lopulta Chievon voittoon lukemin 3-2. Tuo ottelu oli joukkueelle jo kuudes peräkkäinen ilman tappiota. Chievon seurajohto on asettanut tälle kaudelle viralliseksi tavoitteeksi kahdeksannen sijan, ja kaikki näytti tämän suhteen hyvältä Gardajärven rannalla.

Sittemmin Chievo on kuitenkin ollut suurissa ongelmissa. Vain kolme päivää kiimaisen derbyvoiton jälkeen I Gialloblu otti samaisella Stadio Marc’Antonio Bentegodilla tukkaansa pahoissa ongelmissa alkukaudella olleelta AC Milanilta. Valotaululla komeilivat illan päätteeksi tylyt 1-4-lukemat. Muutamaa päivää myöhemmin oli Sampdorian vuoro latoa neljä byyriä Chievon reppuun, tuolloin Chievo jäi osumitta.

Aihetta varsinaiseen paniikkiin ei vielä ole, mutta kahdeksan maalia omissa kahdessa ottelussa on aivan liikaa, jos aikoo pelata sarjapisteistä lajissa nimeltä jalkapallo. Päävalmentaja Rolando Maranilla on ollut viikko aikaa katsella nauhoja ja tutkia, miksi maalivahti Stefano Sorrentino sai poimia palloa selkänsä takaa kymmeneen otteeseen kahdeksan päivän aikana. Hyvät neuvot puolustuksen tilkkimiseen ovatkin nyt tarpeen, sillä vastaan asettuu sunnuntaina pahin mahdollinen, mitä saapasmaasta voi tällä hetkellä löytyä.

Veronaan matkaava vierailija Napoli kärsi keskiviikkona odotetussa ja hienossa Mestarien liigan kamppailuissa 2-4-tappion Manchester Citylle. Lisää jobinpostia satoi napolilaiskannattajien laariin torstaina, kun seura tiedotti ensimmäisellä jaksolla pois vaihdetun Faouzi Ghoulamin vamman vakavuudesta. Laitapuolustajan polven eturistisiteessä todettiin ”täydellinen repeämä”, ja Algerian maajoukkuemiehen kausi on mitä luultavimmin paketissa.

Liikaa ei kuitenkaan kannata Gli Azzurri -leirissä ruveta tunkemaan päätä pensaaseen. Maurizio Sarrin miehistö on pelannut kotimaassaan hienon alkukauden. 11 kierroksen jälkeen Napoli on Serie A:n piikkipaikalla 31 pisteellä. Maalisuhde on vakuuttava: 32 tehtyä ja kahdeksan päästettyä. Ainoa pistemenetys on parin viikon takaisesta kärkiottelusta, jossa joukkue tasasi pisteet Interin kanssa 0-0-päättyneessä ottelussa. Jos Napoli onnistuu vielä käsittelemään keskiviikon tappion oikein, voi Chievo saada stadionilleen todella ärsytetyn vastustajan.

On mielenkiintoista nähdä, miten Maurizio Sarri lähtee paikkaamaan Faouzi Ghoulamin jättämää aukkoa. Hänen poissaolonsa ei voi olla näkymättä Marek Hamsikin ja Lorenzo Insignen pelaamisessa, Ghoulam kun on tottunut pelaamaan paljon yhteen edellä mainittujen herrojen kanssa. Joka tapauksessa Sarri tuskin lähtee muuttamaan hänelle tyypillistä 4-3-3-muodostelmaa ja tullee antamaan portugalilaiselle Mario Ruille mahdollisuuden. Kotijoukkue Chievo pääsee otteluun täysin terveellä kokoonpanolla.

Itse Stadio Marc’Antonio Bentegodin pohjoispuolella vallitsi lauantaina leppoisa markkinatunnelma. Curva Nordin ulkopuoli oli täyttynyt myyntikojuista, joista myytiin muun muassa vaatteita, vihanneksia ja kalaa. Sunnuntaina tuon samaisen alueen tulevat täyttämään kotijoukkueen kiihkeimmät kannattajat. He saavat vastaansa eteläkaarteeseen Napolin ultrat, joita odotetaan saapuvan Veronaan runsaasti. Oman mausteensa peliin voi tuoda myös sää. Sunnuntaiksi on odotettavissa alueelle runsaita sateita, mahdollisesti jopa ukkosta. Ja mitä tekee Suomen maajoukkueen Perparim Hetemaj Chievon keskikentällä? Kaikki tämä selviää sunnuntai-iltapäivän aikana.

Viime kaudella vastaava ottelu pelattiin helmikuussa, ja tuolloin Napoli vei pisteet mukanaan 1-3 -voitolla. Sunnuntaina tämä sama tulos ei olisi kovinkaan suuri yllätys.

 

Ennakoidut kokoonpanot:

Chievo (4-3-1-2)

Sorrentino; Cacciatore, Dainelli, Tomovic, Gobbi; Bastien, Radovanovic, Hetemaj; Castro; Birsa, Inglese

Napoli (4-3-3)

Reina; Hysaj, Chiriches, Koulibaly, Rui; Zielinski, Diawara, Hamsik; Callejon, Mertens, Insigne

 

Vedonlyönti

Unibet (la klo 14)

Chievo 8,00    X  4,80    Napoli 1,40

 

TV

Viasat Fotboll ja Viaplay

 

Kuva: Tarmo Lyytikäinen, Verona