Byyri haastatteli tasavallan presidentti Sauli Niinistön Ratinan stadionilla Suomi – Italia -ottelun yhteydessä. Lue alta, miten Niinistö kommentoi esimerkiksi Huuhkajia, Salon Palloilijoita ja omaa parasta jalkapallomuistoaan!
Käynnissä olevat EM-karsinnat ovat herättäneet poikkeuksellista huumaa Huuhkajien ympärille. Suurella mielenkiinnolla otteluita on katsonut luonnollisesti myös tasavallan presidentti, Palloliiton puheenjohtajana vuosina 2009–2012 toiminut Sauli Niinistö.
– Karsintojen seuraaminen on ollut kerrassaan jännittävää. Suomihan on pelannut hienosti, Niinistö kehuu.
Kuudessa ottelussa yhteensä 12 pistettä kerännyt Suomi on pelannut mainiosti joukkueena, vaikka maalitykki Teemu Pukki on toki saanut nimensä suurimpiin otsikoihin. Pukin lisäksi Niinistö nostaa pelaajistosta esille hieman yllättävän nimen.
Presidentin valokeilaan on päässyt HJK:n omalaatuinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja, huippuluokan laukauksella varustettu Petteri Forsell.
– Minulla on koko joukkue täynnä suosikkipelaajia, mutta totta kai sitä seuraa joitakin. Tietysti Pukki herättää huomiota, Niinistö miettii.
– Pelaajaringissä on muutenkin kiinnostavuutta, esimerkiksi Petteri Forsell. Hän on värikäs pelaaja, Niinistö lisää.
Pohjoiskaarteessa on ”tosi jalkapalloelämää”
Lokakuussa 2018 presidentti Niinistö nähtiin kannattajakatsomo Pohjoiskaarteessa Nations Leaguen ottelussa Kreikkaa vastaan. Sama toistui myös EM-karsintaottelussa Italiaa vastaan.
Pohjoiskaarteen otteluihin Ratinan stadionille luoma tunnelma saakin presidentiltä vuolaita kehuja.
– Se on aivan loistavaa. Vuosi sitten pääsin livahtamaan Pohjoiskaarteeseen hetkeksi. Siellä on tosi jalkapalloelämää, Niinistö lausuu.
Salosta kotoisin oleva Niinistö on vuosien varrella nähty Huuhkajien lisäksi esimerkiksi Kakkosessa pelaavan Salon Palloilijoiden otteluissa.
Tänä kesänä presidentti ei ole ehtinyt paikan päälle Salon Urheilupuistoon, mutta kokonaan tutkalta joukkue ei ole hävinnyt.
– Pojat ovat tulleet vähän alaspäin, Niinistö hymähtää.
Myöskään kesällä pelatut naisten MM-kisat eivät jääneet presidentiltä huomiotta. Palloliiton hiljattain tekemä päätös, jonka mukaan Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajille maksetaan jatkossa samansuuruinen korvaus kuin miehille, on Niinistön mukaan oikea.
– Seurasin [naisten MM-kisoja] aika paljonkin. Naisten jalkapallo otti harppauksen ylöspäin, ihan selvästi. Nyt kun kuuntelee Suomen Palloliiton ratkaisuja, taisipa se harpata samalle tasolle ainakin täällä Suomessa kuin miehilläkin. Se on hienoa.
Perhepiirinsä ainoa kuningaslajin ystävä presidentti Niinistö ei ole. Myös rouva Jenni Haukio seuraa Niinistön mukaan jalkapalloa ”hyvinkin tarkkaan”.
Huuhkajissa harva kieltäytyy kutsusta – ja se on esimerkillistä
Keväällä Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden julkisuudessa puhuttiin paljon siitä, mitä suomalaiset pystyivät oppimaan Leijonilta.
Oppia voi kuitenkin hakea myös nurmikentiltä – presidentin mukaan Huuhkajat on jo antanut hyvää esimerkkiä suomalaisille.
– Nythän jo näkyy selvästi, miten suuri yleisö alkaa enemmän ja enemmän kiinnostua jalkapallosta. Kun yhä useammat katsovat myös televisiota, tuo jalkapalloon liittyvä hienous, eräänlainen gentlemanlike, sekin alkaa purra.
Lisäksi siinä missä jääkiekossa kuuluisimmat NHL-tähdet saattavat usein jättää MM-kisat väliin, Huuhkajissa kutsusta kieltäytyminen on harvinaisempaa.
– Jalkapallossa kulttuuri on selvä. Jos Suomen kutsu käy, jokainen kaveri tuntee varmaan rinnassaan sykähdyksen, että nyt sinne. Se on hienoa esimerkkiä.
Virkakautensa alla ja aikana presidentti Niinistö on pitänyt esillä esimerkiksi nuorten syrjäytymiseen liittyviä teemoja. Jalkapallo onkin Niinistön mukaan hyvä väline myös yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen.
– Se on erinomainen työkalu, koska jalkapallon kieli on universaali. Kun tuossa pääkaupunkiseudullakin tulee kierrettyä ja silloin tällöin silmäiltyä vähän kenttiäkin, siellä on paljon maahanmuuttajanuoria, Niinistö kertoo.
Paikalla EM-kisoissa, jos aikataulu mahdollistaa
Käynnissä olevat EM-karsinnat ovat vielä pahasti kesken, ja kisapaikan osalta jäät on yhä pidettävä hatussa.
Mikäli Suomi kuitenkin pelaa ensi kesänä Euroopan-mestaruuskisoissa, Niinistö lupaa olla paikalla, mikäli presidentin aikataulut sen suinkin mahdollistavat.
Kaiken onnistuessa Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa siis ensi kesänä ikimuistoisia otteluita presidentin valvovan silmäparin alla – vaan mikä on Niinistön itsensä paras jalkapallomuisto?
– Nyt taitaa olla niin, että se on vasta tulossa, presidentti virnistää.
Artikkelikuva: Arno Hämäläinen