Englannin toinen sarjataso on tällä kaudella ollut suomalaisperspektiivistä harvinaisen mielenkiintoinen. Kantaako Teemu Pukin vire Norwichin päätyyn asti? Mitkä muut seurat ovat saaneet jalkansa tukevimmin Valioliigan porttien väliin? Spekuloikaamme.
Championshipin seurojen riveistä löytyy tällä kaudella puolenkymmentä suomalaista, joista yksi on ollut luonnollisesti ylitse muiden. Teemu Pukin kaudella 2018/19 kotimaisissa medioissa kirjauttamat palstamillimetrit ovat jälleen yksi todistuskappale sen puolesta, että maalintekijät – lähes lajista riippumatta – kiinnostavat sitä kuuluisaa Suurta Yleisöä enemmän kuin juuri mitkään muut urheilijat.
Tässä suhteessa jalkapallolle sydämensä menettäneet suomalaiset ovat olleet erityisen onnettomassa asemassa. Suomessa on päästy viimeisen vuosikymmenen aikana katselemaan suomalaishyökkääjien Englannissa iskemiä maaleja lähinnä rakeisista Mikael Forssellin ja Shefki Kuqin maalikimaroista. Norwichissa jo nyt ennätyksiä rikkonut Pukki on siis löytänyt uransa parhaan vireen oivaan aikaan.
Norwich keikkuu keulan tuntumassa
Daniel Farke siirtyi toissa kaudella Norwichin peräsimeen osana Dortmundista viime vuosina Englannin kentille virrannutta valmentajaeksodusta. Länsisaksalaisen ensimmäinen kausi Itä-Englannissa ei ollut varsinainen menestys; Kanarialinnut löytyivät miehen debyyttikauden päätteeksi vaatimattomasti neljänneltätoista sijalta. Siksipä harva brittifutiksen ystävä odotti Norwichilta sellaisia esityksiä, joihin se on tällä kaudella venynyt.
Kauden alku ei ollut Norwichissa suurta riemujuhlaa pitkälti vaikean sarjaohjelman takia, mutta pienten yskähtelyjen jälkeen keltapaitojen kone käynnistyi Pukin avustuksella kunnolla. Tuosta asti kärkikahinoissa pysynyt Norwich otti pari viikkoa sitten sarjan piikkipaikan haltuunsa Marcelon Bielsan luotsaaman Leedsin kustannuksella ja oli tuon jälkeen kertoimien valossa hetken jopa suurin nousijasuosikki. Ailahtelevasti esiintyneen Norwichin nousuhaaveita pönkittää etenkin sen pahimpia haastajia hieman helpompi loppuohjelma, vaikka se luovuttikin kärkisijoituksen jo tämän viikon kierroksella Preston North Endin vieraana – Pukki luonnollisesti osui silti.
Pukinkin ylistämä, aktiiviseen liikkeeseen ja taitaviin kombinaatioihin perustuva hyökkäyspelaaminen on herättänyt erityistä ihastusta Norwich-fanien keskuudessa. East Anglian Derbyssä Ipswichiä vastaan juuri 20 maalin rajapyykin rikkoneen Pukin lisäksi maalitilanteita ovat olleet rakentelemassa etenkin argentiinalainen Emiliano Buendia ja kuubalaistaustainen Onel Hernández.
Viimeisen kymmenen kauden aikana suoraan Valioliigapaikkaan oikeuttava pistemäärä on Championshipissa jäänyt keskimäärin noin 90 pisteeseen, mutta juuri nyt vaikuttaa siltä, että tällä kaudella paikka kirkkaammista valoista saattaa irrota tuota matalammallakin pistesaldolla. Mikäli 60 pistettä pajatsoon tähän mennessä kirjauttanut Norwich onnistuisi keräämään 14 jäljellä olevasta ottelusta edes vajaat 30 lisää, voisi nousua pitää erittäin todennäköisenä. Kanarialintujen kaula kolmossijaan, jolla siis joutuu vielä kamppailemaan noususta pudotuspeleissä, on toisaalta tämän viikon kompuroinnin myötä enää kaksi pistettä.
Bielsan Leeds hyppäsi takaisin ykkössuosikiksi
Vedonlyöntiyhtiöiltä Elland Roadin nousujuhlille saa viimeisimmän kierroksen jälkeen selkeästi suurempia todennäköisyyksiä kuin muiden haastajien kevätkarnevaaleille. Vaikka Bielsan miehistö päätti syyskierroksen sarjan piikkipaikalla, ei Leedsin kausikaan ole sujunut sekään missään vaiheessa ilman vaikeuksia.
Huolta ovat aiheuttaneet etenkin jatkuvat avainpelaajien loukkaantumiset, joita Pep Guardiolankin ihannoima, locona – eli hulluna – tunnettu argentiinalaisvalmentaja on paikkaillut kuitenkin onnistuneesti oman akatemian kasvateilla. Tuosta vastuusta on päässyt silloin tällöin nauttimaan myös lupauksia herättävästi esiintynyt keskuspuolustaja Aapo Halme.
Halmeen lisäksi nuorempaa suomalaisväriä voi löytää alemman keskikastin Brentfordin riveistä, jonka ykkösmiehistössä ei Marcus Forssille ja Jaakko Oksaselle vielä liikaa näytönpaikkoja ole harmillisesti auennut. Ensin mainittu on kuitenkin kertaalleen löytänyt tiensä peräti avauskokoonpanoon, minkä lisäksi miehenalku on maalannut reservipeleissä kyltymättömällä tahdilla.
Kovin moni tuskin odotti Leedsin kaudesta sen suurempaa menestystarinaa kuin Norwichinkaan. Edellinen kausi oli päättynyt yhden sijan Kanarialintujen yläpuolella, ja pelaajamateriaalia pidettiin vielä ennen kauden alkua melko ohkaisena.
Myyttistä asemaa jalkapallopiireissä – verrattain vähäisestä menestyksestä huolimatta – nauttiva Bielsa on kuitenkin jälleen onnistunut todistamaan innovatiivisuutensa, ja Leedsiä saattoi perustellusti pitää syksyn viihdyttävimpänä joukkueena. 2000-luvun tietämillä tuolloin vielä Mestarien Liigaan kurotellut Leeds ajautui pahoihin talousvaikeuksiin, eikä tuohon kurimukseen joutumisen jälkeen ole seura onnistunut selvittämään tietään takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Siksi Bielsan hartioille leviteltäisiin nousun sattuessa Yorkshiressa taatusti valtaisaa sankarinviittaa.
Kaksi viimeisintä valmennuskomennustaan äkillisesti päättänyt Loco Bielsa tunnetaan uskonnollisesta kiihkeydestään omaa ammattiaan kohtaan, mutta siitä huolimatta miehen palkkaavan seuran on ollut vaikea olla varma siitä, mitä on luvassa. Tähän mennessä Leedsin ja Bielsan avioliitto on vaikuttanut onnistuneelta, mutta vaativa pelitapa on argentiinalaisen ohjastamissa joukkueissa tavannut alkaa vaatia veroaan nimenomaan talven kääntyessä kevääseen. Tarkkasilmäisimmät ovat havainneet tästä jo pieniä viitteitä.
Playoff-paikoilla kärkytään virheitä
Kaksi edellä käsiteltyä seuraa eivät vielä ole onnistuneet repimään merkittäviä eroja takaa tulevaan neljän-viiden seuran joukkioon. Neljää tarjolla olevaa pudotuspelipaikkaa tällä hetkellä miehittävät Sheffield United, West Bromwich Albion, Middlesbrough ja Bristol City. Niiden niskaan hengittää vielä Derby County, jota valmentava Chelsea-legenda Frank Lampard ajautui vuodenvaihteessa kenties sesongin puhutuimpaan sanaharkkaan syytettyään aiheellisesti Bielsaa vastustajiensa vakoilusta.
Kärkikaksikon vakavasti otettavin haastaja on ehkäpä vasta hiljattain Valioliigasta alemmille sarjatasoille tutustumiskäynnille lähtenyt WBA, mutta Sheffield sekä Middlesbrough ovat nekin vielä jokseenkin uskottavasti mukana kamppailussa suorasta noususta. Kahdesta jälkimmäisestä seurasta tiukemmin paikkaa auringossa kurottelee keskiviikon keskinäisen voittanut Sheffield. Derbyn ja Bristol Cityn osalta nousun toteutuminen vaatisi kenties pienoista venymistä, vaikka näistä jälkimmäinen onkin Championshipin kuntopuntarissa tällä hetkellä selkeä ykkönen ja sarjataulukossakin pari pistettä Middlesbrough’n edellä.
Bristol on myös kolmas Valioliigaan havittelevista ”suomalaisseuroista”, sillä maalin suuta vartioi vielä syyskaudella kokenut Niki Mäenpää. Sittemmin mies on ajautunut – suomalaiseen tapaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan – loukkaantumiskurimukseen, joka Bristolin viime aikojen hyvät otteet huomioiden voi tarkoittaa sitä, että avauskokoonpanoon ei tervehtymisen jälkeenkään enää ole asiaa. Hieman samassa tilanteessa on Championship-katsauksen viimeinen suomalainen Anssi Jaakkola, joka on hänkin tipahtanut aiemman kauden erinomaisista esityksistä huolimatta Readingin penkkivahdiksi.
Kuudenneksi viikolla valahtaneen ”Boron” valttikortti nousutaistossa perustunee, ainakin antifutisromantikkojen mielissä, joukkueen managerin persoonaan. Kulttimaineeseen joitakin vuosia sitten Stokessa luomansa pelitavan kautta yltänyt Tony Pulis tunnetaan miehenä, joka ei tyylipisteistä tai maalimääristä tulosta repiessään välitä. Valitettavaa on, että jalkapalloileva maailma ei lopulta koskaan saanut vastausta siihen, pystyisikö Lionel Messi taikuruuteensa Pottersin vieraana sateisena arki-iltana.
Keskinäiset ottelut vedenjakajana
Kuten sanottua, on meillä suomalaisilla pitkästä aikaa realistinen mahdollisuus nähdä härmäläinen hyökkääjä Englannin korkeimmalla sarjatasolla. Nousukamppailussa mukana olevista joukkueista Pukin Norwich joutuu kohtaamaan enää kaksi, Bristol Cityn ja Middlesbrough’n, kun taas kaikki muut kärkiporukat pelailevat vielä enemmän keskenään.
Mikäli rouva Fortuna on noissa keskinäisissä otteluissa suosiollinen tarjoillen esimerkiksi reilun kattauksen tasapelejä, voi Kanarialintujen urakka helpottua vielä kummastikin riippumatta joukkueen omista esityksistä. Vielä ei kenelläkään ole kuitenkaan varaa nostaa jalkaa kaasulta, sillä viime kauden Wolverhamptonin kaltaista materiaalietua ei tämän kauden Championshipista löydy, eikä keskiviikon kaltaisiin uinahduksiin ole siksi Pukin Norwichillakaan loputtomasti varaa.