Ville Niinistö – eturivin poliitikko Palloliiton johtoon?

Palloliitto valitsee uuden puheenjohtajansa tänä lauantaina 20. tammikuuta. Byyri on tavannut ehdokkaat ja haastatellut heidät läpi. Ensimmäisenä valokeilaan pääsee Ville Niinistö. Loput jutut ilmestyvät tiistaina ja keskiviikkona.

Palloliiton puheenjohtajakilpailussa on mukana yksi ehdokas, jonka tunnistavat suomalaiset vauvasta vaariin. Ville Niinistö pyrkii jalkapalloa koskevaan päätöksentekoon suoraan maamme politiikan eturivistä. Ansioluettelo on vaikuttava – vuosia kansanedustajana, ympäristöministerinä ja varsin menestyksekäs kausi vihreiden puheenjohtajana.

Samaan aikaan on selvää, että Ville Niinistö tulee kuvioihin ulkopuolelta. Hän sanoo suoraan, ettei taustaa futispäätöksenteossa ole. Tämä on hänen mukaansa kuitenkin vahvuus.

”Palloliitto näyttäytyy ulospäin 60-vuotiaiden miesten vanhanaikaiselta byrokraattiselta linnakkeelta, jossa sovitaan asioita, mutta kukaan ei tiedä miksi ja miten. Tarvitaan muutosjohtajaa, joka tuo Palloliiton organisaation ja viestinnän nykyaikaan”, Niinistö linjaa.

Esikuvana Mauricio Pochettino

Monessa liemessä keitetty taitava poliitikko lienee ehdokkaista selvästi tunnetuin – muttei missään nimessä jalkapallokentiltä. Kaarinan Poikien kasvatti pelasi A-juniori-ikäiseksi asti hyökkääjänä kovin tavoittein, mutta joutui lopettamaan polvivammojen takia.

”Olen innossani siitä, että kasvattiseurani KaaPo pääsi takaisin Kakkoseen. Toinen kova oli se, että TPS nousi takaisin pääsarjaan – kuuntelin viimeisen pelin radiosta. Se oli aika dramaattinen matsi, siinä oli fanikulttuuriakin läsnä”, Niinistö hehkuttaa futisvuotta 2017.

Jos kentällä Niinistö muistutti – ainakin omien sanojensa mukaan – nykypelaajista englantilaisen suosikkijoukkueensa Tottenhamin Harry Kanea, johtajaesikuvikseen hän mainitsee valmentaja Mauricio Pochettinon sekä mobiilipeliyritys Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paanasen. Niinistölle keskeisiä arvoja ovat avoimuus ja läpinäkyvyys, ja näitä hän lupaa myös Palloliiton puheenjohtajaksi päästessään toteuttaa.

Palloliiton ja kannattajien välinen etäisyys on ollut Niinistön mielestä ”välillä aika surullista katsottavaa”. Liiton johto ei hänen mukaansa ole selkeästikään ymmärtänyt, että futiskulttuuria on Suomessa jo nyt, vaan jopa väheksynyt sen merkitystä.

Konkreettisena esimerkkinä esille nousee Huuhkajia koskeva viestintä, jonka rajallisuutta Niinistö ihmettelee. Niinistö myös lupaa, että jos FIFAn puheenjohtajavaalit järjestetään hänen kautensa aikana, hän – toisin kuin Pertti Alaja vuonna 2015kertoo julkisesti, ketä äänestää.

”Lupaan avata Palloliiton viestintää ja toimintaa niin, että kannattajat, yleisöt ja media pääsevät koko ajan osalliseksi siitä, miten päätöksiä tehdään. Lupaan olla jatkuvasti ihmisten käytettävissä eli kommunikoida sosiaalisen median kautta.”

Huligaaniongelmaa on liioiteltu

Ville Niinistö ei ole Stone Islandiin aktiivisesti pukeutuva kannattajapiirien julkimo. Mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi, tullee hän kuitenkin tutuksi myös faneille katsomoissa – Niinistön mukaan puheenjohtajan velvollisuus kun on olla kentän laidalla ”vähintään yhtä usein kuin VIP-katsomossa”.

Lisäksi Niinistö haluaa virallistaa Palloliiton ja kannattajien välisiä yhteyksiä.

”Puheenjohtajakauteni pitäisi sisällään säännöllisiä virallisia tapaamisia, joissa Palloliitto sekä kannattajaryhmien – etenkin SMJK:n – edustajat keskustelisivat asioista keskenään.”

Mahdollisesta huligaaniongelmasta kysyttäessä Niinistö ei sorru hysteerisyyteen.

”Sitä on kyllä aika paljon liioiteltu. Olen itse ollut kymmenen kertaa Tottenhamin ja Arsenalin paikallispelissä sekä muun muassa Ateenan derbyssä, ja sielläkin ongelmat olivat rajallisia. Siitä ei kannata olla huolissaan, että meillä on ollut Helsingissä hieno derby HJK:n ja HIFK:n välillä. Sellaista suomalainen futis tarvitsee”, Niinistö kehuu.

”Ainoa asia, mistä olen jonkun verran huolestunut, on se, jos rasismi ja fasismi yrittävät löytää esiintulokanavan jalkapallokatsomoiden kautta. Siitä kannattaa olla jonkin verran huolestunut.”

Ville Niinistön vihreys tuskin peittyisi Palloliiton puheenjohtajanakaan. Feministiksi itsensä määritellyt Niinistö haluaa ajaa tasa-arvoa myös jalkapallokentille, ja mainitsee halunsa edistää juuri tyttö- ja naispelaajien asemaa. Niinistö näkee mahdollisuuksia myös maahanmuuttajien integroimisessa jalkapallon avulla.

Huippupoliitikon taustasta olisi taatusti hyötyä. Niinistö myöntää, ettei tunne keskeisimpiä ulkomaisia futispäättäjiä, mutta uskoo voivansa osoittaa esimerkiksi suomalaisille kuntapäättäjille sen, että futikseen laitetut rahat voivat ehkäistä nuorten syrjäytymistä tehokkaasti.

”Islannin nousun taustallahan ei ollut jalkapalloliiton panostus, vaan yhteiskunnan panostus. Siellä päätettiin panostaa siihen, että nuorille annetaan yksi maksuton harrastus. Tuli lisää kenttiä ja olosuhteet laitettiin kuntoon. Samaan aikaan liitto panosti valmennukseen. Meillä olisi mahdollista tehdä nämä molemmat.”

Avoimuuden ohella yksi Niinistön keskeisistä teemoista onkin valmentajien tukeminen. Valmennuskurssien tulisi Niinistön mukaan olla halvempia. Lisäksi data-analyysiä pitäisi hyödyntää systemaattisemmin.

Vain sulka hattuun?

Niinistön mukaan pätkäpuheenjohtajuuskauden kaksi vuotta ovat näytön paikka, jossa Palloliiton rakenneuudistus viedään läpi, rahaa saadaan hallinnosta valmennuksen tukeen ja viestintää modernisoidaan. Niinistö on valmis ottamaan vetovastuun myös seuraavasta neljän vuoden kaudesta.

”Mitään hokkus pokkus -temppuja ei ole. En voi luvata, että Huuhkajat on kahden vuoden päästä maailman huipulla. Jos uudistukset kuitenkin saadaan läpi, viidessä vuodessa edellytykset päästä arvokisoihin ovat pysyvästi korkeammalla tasolla.”

Päämäärien oikeansuuntaisuutta tuskin kiistää moni. Suurimpana kysymyksenä Ville Niinistön kohdallaan on kuitenkin pidetty sitä, onko hän ihan oikeasti futismies.

Miksei CV:ssä ole jälkeäkään paikoista suoraan jalkapalloon liittyvässä päätöksenteossa? Onko mahdollista, että Ville Niinistö olisi Palloliiton puheenjohtajana vain hakemassa merkintää ansioluetteloonsa?

Kokemukset eturivin poliitikosta Palloliiton puheenjohtajana eivät ole pelkästään lämpimiä. Niinistön sedän, presidentti Sauli Niinistön taannoista puheenjohtajuuskautta ei muistella kaikissa piireissä erityisen hyvällä. Riittävätkö intohimo ja aika välillä kunniattomaankin raadantaan, vai onko mahdollista, että oma poliittinen ura menee etusijalle?

”Olen tottunut tekemään paljon töitä. Voin hyvin käyttää pari päivää viikossa, viikonloput huomioiden”, Niinistö toteaa.

”Kohdallani moni on miettinyt sitä, olenko tosissani, vai onko poliitikko vain hakemassa uutta sulkaa hattuun. Voin sanoa, että olen tosi innostunut. Politiikassa olen nyt enemmän tukevassa roolissa, tämä on iso projektini tulevaisuudelle.”

 

Kuva: Alec Neihum