Viikon futisvisan aika – Milloin TPS on voittanut viimeksi Suomen mestaruuden? Entä missä sijaitsee Jukka Virtasen pallokenttä?

On jälleen se aika viikosta. Byyrin futisvisan aika. Vastattuasi kaikkiin kysymyksiin paina visan lopusta nappia ’finish’. Onnea visailuun!

Results

#1. Mitä joukkuetta Mika Kottila edusti ennen siirtymistään Mestarien liigan lohkovaiheeseen asti edenneeseen HJK:n miehistöön?

#2. Jari Litmanen edusti Fulhamia keväällä 2008. Kuka seuraavista suomalaisista oli seurassa samaan aikaan?

#3. Missä seuraavista hollantilaisseuroista Mika Nurmela ei ole pelannut?

#4. Zlatan Ibrahimovic pelasi PSG:ssä vuosina 2012-16 yhteensä 122 liigaottelua. Kuinka monta maalia hän niissä pariisilaisille teki?

#5. 14.11.2012 Zlatan teki neljä maalia Englannin verkkoon. Kuka oli edellinen hattutempun Englantia vastaan tehnyt pelaaja?

#6. Mitkä olivat ensimmäiset televisioidut jalkapallon MM-kisat?

#7. Kuka heistä ei ole tehnyt maalia Norsunluurannikolle MM-kisoissa?

#8. Sitten testataan lähimuistia. Mikä maa voitti MM-pronssia vuonna 2018?

#9. Kuka oli Suomen mestarijoukkue KuPSin paras maalintekijä kaudella 2019?

#10. Kuka heistä ei ole pelannut urallaan KPV:ssä sekä GBK:ssa?

#11. KPV voitti Suomen mestaruuden vuonna 1969. Kuka tippui samana vuonna KTP:n lisäksi pääsarjasta?

#12. TPS on voittanut kahdeksan Suomen mestaruutta. Milloin viimeksi?

#13. Mihin näistä kaupungeista on tullut yhteenlaskettuna eniten Suomen mestaruuksia?

#14. Minkä värisillä pelipaidoilla HJK pelasi Veikkausliigan ottelussa Tammelassa Tampere Unitedia vastaan keväällä 2000?

#15. Kuka valmensi MyPan Suomen mestariksi vuonna 2005?

#16. Kuka heistä on valittu vuoden liigavalmentajaksi vain kerran?

#17. Kuka heistä on valmentanut Israelin jalkapallomaajoukkuetta?

#18. Suomi arvottiin samaan Kansojen liigan lohkoon Irlannin kanssa. Kuka on edellinen Irlannin verkkoon maalin tehnyt suomalainen?

#19. Missä sijaitsee syksyllä edesmenneen Jukka Virtasen mukaan nimetty jalkapallokenttä?

#20. Kuinka monta kierrosta Japanin J-liigaa ehdittiin pelata ennen koronaviruksen aiheuttamaa taukoa?

Finish