Veikkausliigasta: Pohjanmaa kuuluu suomifutiksen valta-alueisiin – SJK, VPS ja KPV etunenässä

Pohjanmaa on ottanut vahvan jalansijan suomalaisessa huippufutiksessa. Tämän kauden 12 Veikkausliiga-joukkueesta peräti neljännes tulee Pohjanmaalta, tarkemmin sanottuna Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta. Kokkola-Vaasa-Seinäjoki- akselin seurat sijaitsevat vain reilun sadan kilometrin päässä toisistaan.

Pohjanmaan alueen liiga-ajan menestynein seura on Vaasan Palloseura, joka on yhdeksänkertainen SM-mitalisti. Näistä mitaleista viimeisin on vuoden 2013 pronssi. Keski-Pohjanmaan Kokkolan Pallo-Veikot palasi pääsarjatasolle lähes 30 vuoden tauon jälkeen täksi kaudeksi. Seinäjoen Jalkapallokerho on seudun seuroista uusin, joka teki liigadebyyttinsä kaudella 2014. Heti seuraavan sesongin päätteeksi seinäjokiset kruunattiin mestariksi.

Lisäksi Vaasan ja Kokkolan välimaastosta ponnistava, nykyään Ykkösessä tahkoava Pietarsaaren Jaro on tehnyt komean liigataipaleen, jonka toistaiseksi viimeiseksi etapiksi jäi kausi 2015. Tällä kaudella Jaro kuuluu ennakkoon Ykkösen kärkipään joukkueisiin.

SJK kuuluu ennakkoarvioissa liigan keskikastiin, VPS ja KPV veikattiin sarjan tasaiseen häntäpäähän. SJK:n pelaajamateriaali ja -budjetti ovat sarjan eliittiä, Alexei Eremenko Seniorin miehistö on saanut valmistautua kauteen rauhassa ja se on näkynyt kauden avausotteluissa. 

VPS pelasi vielä pari kautta takaperin Petri Vuorisen ideologian mukaista pallokontrollipeliä, jossa laukaisuja säästeltiin ainoastaan erinomaisille vetopaikoille. Sittemmin joukkueen pelitapa on muuttunut enemmän kompromisseja hyväksyväksi, pääosin pelaajamateriaalista johtuen. Sarjapaikka on ehdoton minimitavoite, mikä kertoo viime kausien suunnasta. Tämän kauden alkukierrokset VPS on ollut sarjan tasapeliautomaatti.

KPV kilpailee yhdellä sarjan kapeimmista materiaaleista. Etenkin hyökkäyspäässä voi pitkän kauden aikana tulla ongelmia, mutta taisteluasenteella puskeva joukkue aikoo välttää putoamisen viimeiseen asti. Kauden alku on ollut Pallo-Veikoille odotetun hankala.

KPV:n noustua pääsarjaan lakeuksilla pelataan kolmen kauden tauon jälkeen myös Pohjanmaan liigaa. PowerPark- sponsorinimeä kantavan pienoissarjan mestariksi kruunataan siis näiden kolmen joukkueen keskinäisten otteluiden ykkönen.

Vakaan talouden tavoittelua

Menestykselle ei välttämättä ole olemassa yhtä tai kahta suurempaa syytä, mutta taloudellinen vakaus on luonnollisesti elintärkeää. VPS käynnisti osakeannin tämän vuoden helmikuussa, tuoden jakoon reilut 2000 uutta osaketta. Vaasassa halutaan jatkaa liigataivalta turvallisen taloudenpidon avulla, sillä takavuosina VPS teki ajoittain merkittäviäkin tappioita.

Myös SJK ja KPV toimivat osakeyhtiömuotoisina, mutta molempien seurojen takaa löytyy myös tunnetut taloudelliset tukijat.

SJK on vahvasti Raimo Sarajärveen henkilöityvä seura, joka on noussut maan suurimpien seurojen joukkoon nopealla tahdilla rohkeiden peliliikkeiden ansiosta. KPV:n nousun taustalla on managerin titteliä kantavan Matti Laitisen tuki. Laitinen on jatkanut seuran tukemista, vaikka muutamana aiempana syksynä liigapaikan livettyä käsistä usko nousuun oli koetuksella. Lopulta kauan odotettu paluu pääsarjaan varmistui viime syksynä.

Kannattajaryhmät omiensa tukena

Oman joukkueen intohimoinen tukeminen on olennainen osa pohjanmaalaista kannattajamentaliteettia.  SJK:n kannattajaryhmä Klopit ovat tulleet tunnetuksi liigataipaleensa aikana äänekkäänä kannattajaporukkana. KPV:n kannattajaryhmä näytti liigataipaleensa alussa luonnetta, vaikka joutui matkustamaan Seinäjoelle kauden ensimmäiseen kotiotteluun. Myös VPS:n Geezers Hietalahti tukee omiaan näyttävästi ja reissaa aktiivisesti joukkueen mukana.

Olosuhteet ovat yksi tärkeä kulmakivi menestyville organisaatioille. Niin SJK kuin VPS:kin ovat hiljattain saaneet käyttöönsä uudet upeat stadionit. Tekonurmialustat tukevat joukkueiden harjoittelua ja mahdollistavat aikaisetkin kauden aloitukset, joita Suomen olosuhteissa eteen tulee. Myös Kokkolassa kaavaillaan uutta areenaa, johon myös KPV liittyisi vahvasti.

Tällä hetkellä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan, sekä Pohjanmaan maakunnista on tullut pääkaupunkiseudun ohessa maan liigafutiksen valta-aluetta. Alueen seurat tietävät paikallisotteluiden merkityksen ja kulttuuria pyritään alueella kasvattamaan tällaisten vastakkainasetteluiden avulla. Pohjalaisella itsevarmuudella jokainen seura haluaa kuulua liigaympyröihin myös tulevaisuudessa.