Veikkausliigaraportti 13.-15.4.: SJK jatkaa ainoana joukkueena puhtaalla pelillä – HIFK ja KPV yhä nollakerholaisia

SJK otti kolme pistettä Turusta

SJK jatkaa puhtaalla pelillä, kun se kaatoi lauantaina Interin Veritas Stadioniolla. Seinäjokelaisten voitto perustui aktiiviseen prässipeliin, jonka alta Interin pelinrakentaminen muodostui kovin vaikeaksi. Pelinrakentamista vaikeutti toki myös heikkokuntoinen Kupittaan nurmi, mutta sen taakse Inter ei voi mennä, koska SJK hallitsi myös kamppailupelaamisen niin paljon paremmin.

Vahvasti pelin aloittanut SJK pääsikin aloittamaan maalinteon, kun tälle kaudelle SJK:n riveihin liittynyt brassipuolustaja Jose Nadson pääsi tuikkaamaan avausmaalin parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. 34-vuotiaasta Nadsonista tuli samalla SJK:n seurahistorian toiseksi vanhin maalintekijä. Vielä ennen taukoa edellisessäkin pelissä onnistunut Denys Oliynyk jatkoi maalitehtailuaan ja vieraat pääsivät tauolle turvallisen tuntuisessa kahden maalin johdossa.

Lopussa Inter alkoi päästä paremmin sisään peliin. Vaasassa aiemmin viikolla kahdesti maaliverkkoa heiluttanut Filip Valencic onnistuikin jälleen ja toi Interin vielä maalin päähän. Isäntien kiri jäi kuitenkin tähän ja kolme pistettä matkasivat SJK:n mukana Seinäjoelle.

Molemmat pelinsä voittanut SJK kohtaa odotetussa ottelussa seuraavaksi kotikentällään HJK:n tulevana torstaina.

Ottelun hahmo: Jeremiah Streng, SJK

Jeremiah Streng oli mukana SJK:n molemmissa maaleissa. Avausmaalin Nadson jatkoi sisään tolpasta kimmonneesta pallosta, jonka oli kimmonnut Strengin puskusta. Oliynykin maalia puolestaan edelsi Strengin hänelle voittama pääpallo.

Turussa todettua:

”Olen pettynyt, kuinka huonoa ymmärrystä peliä kohtaan sekä minä itse että pelaajat kentällä osoitimme tänään.”

Interin päävalmentaja Jose Riveiro – Turun Sanomat

Lauantai 13.4. klo 15.00

FC Inter-SJK 1-2 (0-2)

Valencic ´86     Nadson ´21

                        Oliynyk ´44

Yleisöä: 2280

 

KPV jäi jälleen nollille evakkopelissään – Koskela tönäisi tuomaria

Alle 500 katsojaa oli vaivautunut Seinäjoelle, kun alkukauden kotikenttänsä remontin takia evakossa pelaava KPV kohtasi Rovaniemen Palloseuran. Ottelun ainoa maali nähtiin reilun tunnin jälkeen, kun tauolla sisään vaihdetun Juho Hyvärisen komea laukaus painautui kokkolaismaaliin ohi Teppo Marttisen.

Kenttätilanteisiin nähden rovaniemeläisten voitto oli ansaittu. Peli oli hyvin RoPSin kontrollissa läpi ottelun ilman varsinaisia heikkoja jaksoja. RoPS piti palloa ja pystyi luomaan tilanteita, mutta maalintekotilanteissa askelmerkit eivät osuneet kohdilleen ja viimeistely oli vaikeaa.

Ottelun puhutuin tilanne tapahtui pelikentän ulkopuolella, kun RoPSin päävalmentaja Toni Koskela tönäisi sivurajan tuntumassa ottelun neljättä erotuomaria. Koskela vaikutti demostroivan tuomarille kentällä tapahtunutta kontaktia häneen. Monet ovat viikonlopun aikana vaatineet Veikkausliigalta reagointia Koskelan kajoamisesta tuomarin koskemattomuuteen.

Itse pelissä KPV jäi siis toistamiseen maaleitta kotiottelussaan ja sarjanousijan pistetili on yhä avaamatta. KPV:llä on edessä vielä yksi kotiottelu Seinäjoella IFK Mariehamnia vastaan. Seuraavaksi kokkolalaiset kohtaavat pääsiäislauantaina vieraissa Vaasan Palloseuran.

Ottelun hahmo: Mohamadou Sissoko, RoPS

RoPS pelasi kauden kolmannessa ottelussaan kaivatun nollapelin, jonka varaan on hyvä rakentaa. Iso kiitos nollapelistä kuuluu vahvan ottelun topparina pelanneelle 30-vuotiaalle ranskalaiselle Mohamadou Sissokolle.

Seinäjoella todettua:

”Selkeä tasonnosto sarja-avauksesta. Nyt olimme takaisin siinä moodissa, mihin cupissa jäimme.”

KPV:n päävalmentaja Jarmo Korhonen – Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa

Lauantai 13.4. klo 15.00

KPV-RoPS 0-1 (0-0)

        Hyvärinen ´66

Yleisöä: 459

 

KuPS jäi jälleen tasapeliin – nyt se otti pisteen HJK:lta

KuPS oli menettänyt aiemmin johtonsa Rovaniemen Palloseuraa ja FC Lahtea vastaan, päätyen molemmissa otteluissa tasapeliin. Nyt sillä oli mahdollisuus kammeta itselleen arvokas päänahka kotiyleisönsä edessä, kun hallitseva Suomen mestari HJK saapui Kuopioon.

Lauantai-illan kamppailu päättyi lopulta maalittomaan pistejakoon, mutta kuopiolaisille jäi jälleen jossiteltavaa. Se pelasi hyvän ottelun, mutta ei vain onnistunut maalinteossa. HJK:n maalivahti Maksim Rudakov oli lopulta se tekijä, jonka torjuntojen ansiosta Mika Lehkosuon HJK sai kotiin viemisiksi pisteen Helsinkiin.

Avausnelivitosella Rudakov pystyi nollaamaan Rasmus Karjalaisen sekä Petteri Pennasen lähentelyt. Toisella jaksolla Rudakov pysäytti upealla jalkatorjunnallaan puolestaan Ilmari Niskasen yrityksen. HJK:n paikat olivat ottelussa kortilla ja helsinkiläiset saavat olla erittäin tyytyväisiä pisteeseen. Kuopiolaisten keskuudessa tulos jäi harmittamaan, jälleen kerran.

Ottelun hahmo: Maksim Rudakov, HJK

Ainoastaan erinomainen maalivahtipeli piti HJK:n tappiosarakkeen Veikkausliigassa yhä nollassa.

Kuopiossa todettua:

”Vastustajan veskari oli tosi hyvä. Meiltä oli paljon tasapainoisempi esitys kuin kahdessa edellisessä ottelussa.”

KuPSin Juho Pirttijoki – Ilta-Sanomat

Lauantai 13.4. klo 17.00

KuPS-HJK 0-0

Yleisöä: 2347

 

Vuorisen taktiikka oli tuoda jättipotin Tampereelta

Myös Tampereella päädyttiin maalittomaan tasapeliin, kun Ilves isännöi Vaasan Palloseuraa Ratinassa. Ilves pelaa huhtikuun kotiottelunsa Ratinan Stadionilla, kun Tammelan nurmi odottaa vielä pelikuntoa.

Byyrin toimitus todisti paikan päällä kuinka VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen oli saanut maanantaina kotikentällään varsin sekavasti esiintyneen Vepsun puolustuspelin uomiinsa. Vaasalaiset puolustivat syvältä, eivätkä jättäneet pienintäkään tilaa Ilvekselle pelata selustaan. Lisäksi VPS sai vielä tukittua keskikentänkin varsin hyvin, joten kotijoukkueelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pelata laitojen kautta ja yrittää keskityksiä miehitettyyn boksiin.

Vaasalaiset iskivät muutamaan otteeseen terävästi vastaan yksinäisen kärkimiehen Steven Morrisseyn kautta. Jamaikalainen oli ainoa VPS:n pelaaja, joka ei roikkunut pallon alapuolella. Vuorisen taktiikka toimikin erinomaisesti ja Ilves ei päässyt koko ottelussa kunnon tekopaikoille.

Vaasalaiset olivat lopulta jopa lähempänä napata kolme pistettä, kun lisäajalla juuri hetkeä aikaisemmin vaihdosta sisään tullut Samba Sillah petasi avopaikan Samu Alangolle. Alanko laukoi kuitenkin vajaasta kymmenestä metristä kolme metriä yli Ilves-maalin.

VPS ei saanut lopulta koko pelissä vetoakaan maalia kohti. Ilveksen maalivahdilla Mika Hilanderilla onkin nyt kaksi nollapeliä kahdesta ottelusta, mutta on joutunut torjumaan koko alkukauden aikana vain kaksi kertaa.

Ottelun hahmo: Emile Tendeng, Ilves

Emile Tendeng oli kotijoukkueen yritteliäin ja näkyvin pelaaja. Hän pystyi muutamaan otteeseen nopeilla haastoillaan rikkomaan vaasalaisten puolustusmuuria ja luomaan tekopaikkoja.

Tampereella todettua:

”Nuori kaveri tuli hyvin sisään vaihdosta ja antoi laidalta loistavan syötön. En osaa sanoa miksi Samu ei saanut siitä tehtyä maalia.”

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen – Pohjalainen

Sunnuntai 14.4. klo 16.00

Ilves-VPS 0-0

Yleisöä: 2832

 

IFK Mariehamnin taistelu kantoi tällä kertaa loppuun asti

Tälle kaudelle parilla metrillä pidennetty Tapiolan nurmi oli vielä kaukana parhaasta terästään, kun Honka kohtasi kotiavauksessaan IFK Mariehamnin. Espoolaiset saivat otteluun lentävän lähdön, kun Lucas Kaufmannin pitkä keskitys keskialueen oikealta laidalta boksiin jäi pyörimään ahvenanmaalaisten maalille. Tilanteen päätteeksi hyökkääjä Martin pääsi sivaltamaan kotiyleisön riemuksi kauden toisen Veikkausliigamaalinsa vain kymmenen minuutin pelin jälkeen.

IFK kuittasi takaisin vielä ennen taukoa. Pelikellossa oli käynnissä 39. peliminuutti, kun hollantilaispuolustaja Rick Ketting teki uransa ensimmäisen maalin Veikkausliigassa. Ketting seurasi oivallisesti Robin Sidin ampuman vapaapotkun Hongan maaliin.

Vauhtiin päästyään Ketting iski toisen jakson alkuun toistamiseen. Hollantilainen pääsi puskemaan espoolaispuolustuksen keskeltä Dylan Murnanen kulmapotkun hämmentävän helposti ohi Timothy Murrayn. Vain hetkeä myöhemmin Gustaf Backaliden laukoi 20 metristä ikävän pomppupallon oikeaan alakulmaan, vieden IFK:n jo 1-3-johtoon.

IFK:lla oli vielä mahdollisuutensa lisätä johtoaan, mutta Backalidenin osuma jäi ottelun viimeiseksi. IFK Mariehamn on aloittanut kauden hyvin, kun se piinasi toden teolla HJK:ta avauspelissään Helsingissä ja haki nyt HJK:n ykköshaastajaksi povatulta Hongalta täyden pistepotin.

Ottelun hahmo: Rick Ketting, IFK Mariehamn

Ottelun hahmoksi ei voida nostaa ketään muuta kuin kaksi maalia iskenyt Rick Ketting. Vahva suoritus kentän molemmissa päissä ja isossa roolissa kolmen pisteen kaappaamisessa.

Espoossa todettua:

”Tiedämme olevamme vaarallisia kulmissa ja erikoistilannepelaaminen toimi tällä kertaa.”

IFK Mariehamnin Rick Ketting – Ruudun TV-haastattelu

Maanantai 15.4. klo 18.30

FC Honka-IFK Mariehamn x-x (1-1)

Martin ´10    Ketting ´39, ´55

                    Backaliden ´60

Yleisöä: 1003

 

FC Lahti haki pisteet Helsingistä

HIFK:n kauden toinen ottelu muistutti sen ensimmäistä peliä Seinäjoella. Tiukka puolustuspeli piti vastustajan paikat vähissä, mutta tuloksena jälleen 0-1-tappio.

FC Lahti rokotti helsinkiläisiä heti ottelun ensimmäisestä kunnon maalipaikastaan. Myös avausottelussa KuPSia vastaan osunut Josu onnistui maalinteossa uudemman kerran. Hyökkäyksen jäljiltä auki ollut HIFK:n puolustus jätti espanjalaiselle liikaa tilaa 16:sta alueen takana ja Josu kiitti. Tarkka laukaus painautui ohi Arnold Origin tunnin kohdalla huudattaen FC Lahden kannattajia.

Laitapuolustaja Jean-Christophe Coubronnella oli vielä erinomainen paikka lisätä Lahden johtoa, mutta Origin komea venytys piti HIFK:n takamatkan yhdessä maalissa. Josu paukautti lisäksi vielä HIFK:n maalin pystypuuhun.

Ainoana joukkueena KPV:n lisäksi nollakerhossa majailevalla HIFK:lla vastus ei ainakaan seuraavaksi helpotu, sillä ensi viikon tiistaina on vuorossa kauden ensimmäinen Stadin derby.

Ottelun hahmo: Josu, FC Lahti

Kauden kynnyksellä hankitusta espanjalaisesta on ollut jo nyt paljon iloa FC Lahdelle. Oma henkilökohtainen ratkaisu toi pisteet Töölön maanantai-illasta.

Helsingissä todettua:

”Pystyimme luomaan avausjaksolla ruuhkista joitain paikkoja, mutta maalinsa jälkeen Lahti kontrolloi palloa liian hyvin.”

HIFK:n Jani Bäckman – Etelä-Suomen Sanomat

Maanantai 15.4. klo 18.30

HIFK-FC Lahti 0-1 (0-0)

          Josu ´60

Yleisöä: 1573

Avainsanat


Byyri.com