Se oli helmikuun toinen viikonloppu tänä vuonna. Tiedossa oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu, ilman sen sovitumpaa ohjelmaa. Kotona oli puhuttu, että ikuisuusprojektiksi venynyt remonttikin saa olla hetken aikaa telakalla.
Televisiosta oli tarjolla vaikka mitä herkkua Euroopan futisviheriöiltä. Oli siis selviö, että tuleva viikonvaihde vietetään kotisohvan, maksukanavien ja oluen siemailun merkeissä. Aloitin lauantain ensimmäisellä Valioliiga-kamppailulla, joka oli heti melkoinen herkkupala: Tottenham-Arsenal.
Katselin ottelua ennakoivaa studio-osuutta odottavaisesti. Ottelun käynnistyttyä jaksoin seurata pari minuuttia, kunnes sain luuriini viestin, johon vastasin. Jatkoin seuraamista, mutta ajatukseni pyöri kaikkialla muualla kuin itse ottelussa. Jossain vaiheessa havaitsin tutkivani puhelimellani, miten pari viikkoa aikaisemmin pidetyissä presidentinvaaleissa oli äänestetty omalla asuinalueellani.
Tunnin pelin jälkeen sammutin television. Sitä seurannut hiljaisuus sattui korviin.
En oikein ymmärtänyt mistä oli kyse, kun peli ei kiinnostanut. Televisio ja muut seurantalaitteet pysyivät kiinni koko illan. Seuraavana aamuna tajusin mistä oli kyse: olin kyllästynyt.
Olin kyllästynyt kansainväliseen jalkapalloon. Siihen kaikkeen ylimitoitettuun hypeen ylipalkattujen diivojen ympärillä, mitä Euroopan huippusarjat olohuoneisiimme sylkee. Jälkikäteen olen tullut siihen lopputulokseen, että viime kesäinen Neymarin siirtosaaga ja sen ympärillä pyörineet rahasummat olivat oman eurofutiskiinnostukseni katkaisija. Jokin raja oli ylittynyt.
Miksi Hollanti?
Suomalaiselle jalkapallon ystävälle kotimaisen sarjakauden off-season on sietämättömän pitkä. Aamut, päivät, illat ja yöt ovat talvella aivan yhtä pimeitä ja kylmiä. Kesällä kaikki on aina paremmin! Päivät eivät ole öiden kopiota, olut on parempaa ja voit odottaa aina kannattamasi jengin seuraavaa matsia.
Kun olin mennyt pari viikonloppua ilman kansainvälistä jalkapalloa minut alkoi täyttämään tietynlainen tyhjyys. Ei tästä pimeydestä selviä ilman euroiltojen ja viikonloppujen odotusta! Silloin se eräänä aamuna bussissa matkalla töihin tuli mieleen – alan seuraamaan itselleni jotain lähes täysin tuntematonta sarjaa.
Mielessäni kävi muutama vaihtoehto mihin lähteä euroenergiaani purkamaan.
Lopulta Hollanti tuntui luontevalta vaihtoehdolta. 80-luvun alussa syntyneenä, ehdin imeä 90-luvun puolivälissä itseeni Jari Litmasen jokaisen kosketuksen palloon Mestarien liigassa sekä myötäelää himoitun isokorvan noston. Muistan kuinka PSV Eindhoven vieraili aikanaan Olympiastadionilla, samaisessa kilpailussa, HJK:n vieraana.
Kuva – Kampseedorf
Hollannissa on pelannut vuosien aikana valtava määrä eturivin suomalaisia jalkapalloilijoita. Mika Väyrynen, Sami Hyypiä, Tim Sparv, Niklas Moisander ja Petri Pasanen, nyt vain joitakin nimiä Litmasen lisäksi mainitakseni. Silti en tiedä sen kansallisesta sarjasta juuri mitään. En seurojen historiasta enkä keskinäisistä vihasuhteista.
En siis mistään oleellisesta.
Kirjoitin Byyriin viime syksynä Hollannin maajoukkueen alasuhdanteesta, joka on yhä puheenaihe tälläkin hetkellä. Luin loppuvuodesta myös Johan Cruyffin elämänkerran ja kirjoitin siitä myös kirja-arvostelunkin. Näin jälkikäteen katsottuna, nämä olivat kenties ne lopulliset tekijät osoittamaan valintani juuri Hollantiin.
Ruokahaluni oli herätetty ja uteliaana luonteena olin valmis ahmimaan lisää.
Perehtymistä, matkoja ja kirjoittamista
Maltoin tuolloin talvella mieleni ja siirsin perehtymiseni vasta kesälle. Näin pääsin uuteen kauteen alusta asti mukaan, enkä hypännyt liikkuvaan junaan. Nyt olen alkanut hiljalleen tekemään omia kotiläksyjäni seuroista, pelaajista, kaupungeista ja maan kulttuurista.
Tulevan kauden ajan Hollannin pääsarja Eredivisie menee minulle kaiken muun eurofutiksen edelle. Tällä tarkoitan sitä, että jos El Clásicon aikaan pelataan Vitesse-De Graafschap, vie jälkimmäinen voiton olohuoneessani.
Myös Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan iltoina tulen antamaan pääpainoni hollantilaisille seuroille.
Tutustumiseni ei rajoitu pelkästään kotisohvalta seuraamiseen. Pyrin ottamaan koppia maan kulttuurista muun muassa kirjallisuuden kautta. Lisäksi tulen matkustamaan useamman kerran tulevan kauden aikana paikan päälle pelejä seuraamaan. Ensimmäisen kerran jo toiselle sarjakierrokselle elokuun puolivälissä.
Tulen näistä matkoista ja kaikista muista havainnoistani tasaisin väliajoin myös Byyrin lukijoille kirjoittamaan. Tulen pitämään teidät ajan tasalla mitä maan sarjassa tapahtuu sekä tuomaan kiinnostavia ilmiöitä ja tarinoita tietoisuuteenne.
Matkan tavoite
Tavoitteeni on seuraavan vuoden aikana saada uusi liekki kansainvälisen jalkapallon seuraamiseen. Tässä voin sanoa onnistuneeni jo nyt. Talvella tähän projektiin syttynyt kipinä on roihunnut jo pitkään ja odotan valtaisalla innolla tulevaa kautta.
Toivon samalla löytäväni mahdollisimman paljon uusia asioita rakastamani lajista, kenties uuden puolen lajikulttuurista. Haluan matkan varrella tutustua myös hollantilaisiin, ja kenties, ehkä siinä ohessa, oppia hieman myös hollannin kieltä.
Sitomalla itseni kokonaiseksi kaudeksi yhden maan pääsarjaan sekä cup-kilpailuun, jää muiden sarjojen seuraaminen väkisinkin hyvin pieneksi. Uskon siis omaavani tästä vuoden kuluttua myös aivan uudenlaisen mielenkiinnon niihin enemmän seurattuihin, Euroopan isojen sarjojen seuraamiseen. Tuolloin uskon seuraavani niitä huomattavasti lajisivistyneempänä ihmisenä kuin mitä nyt olen.
Matka voi alkaa!
