Tommi Saarinen – loukkaantumiskierteestä suuriin saappaisiin

Harva on todistanut FC Hongan menestystä, ahdinkoa ja uutta nousua yhtä läheltä kuin Tommi Saarinen. Entinen poikamaajoukkuekapteeni on nyt selättänyt loukkaantumiskierteensä ja pääsee vihdoin näyttämään kyntensä Veikkausliigassa.

Viime syksyn päätteeksi pääsarjaan palanneen FC Hongan kaudesta 2013 muistetaan liigahopea, Tim Väyrysen läpimurto sekä erinomaiset ulkomaalaisvahvistukset. Samaan aikaan, poissa parrasvaloista, muuan 18-vuotias Tommi Saarinen debytoi Gideon Baah’n ja Abdoulaye Méïtén tähdittämässä puolustuksessa.

Vuodesta 2006 lähtien Honkaa edustanut Saarinen nousi edustusjoukkueeseen askel kerrallaan reservijoukkue Pallohongan kautta. Samalla hän edusti Suomea 36:ssa poika- ja juniorimaaottelussa, vaikka 2010-luvun alku oli puolustajalle erittäin rikkonaista aikaa.

16-vuotiaana alkaneen kolmen vuoden loukkaantumissuman aikana Saarisella todettiin rasitusmurtuma selässä sekä useita jalkapöydän rasitusmurtumia kummassakin jalassa. Lähes jokainen näistä piti hänet sivussa kentiltä puolen vuoden ajan.

”Olin todella motivoitunut harjoittelemaan, mutta minulla oli väärä käsitys futaamisesta. Ajattelin, että siitä tulee paras jalkapalloilija, joka jää vetelemään vapaapotkuja pisimmäksi aikaa treenien jälkeen”, Saarinen pohtii.

Saarisen mukaan harhakuva on teinifutareilla yleinen – ja johtaa usein ikäviin loukkaantumisiin.

”Se on huono yhtälö, mikäli lauot 200 kertaa jokaisten harkkojen päätteeksi, etkä osaa hoitaa oheisharjoittelua. Se johti minun kohdallani rasitusvammoihin, enkä ole ainoa tapaus. Näen usein innokkaita junnuja, jotka eivät kuitenkaan tiedä, kuinka tulisi harjoitella. Se johtaa valitettavasti vammoihin.”

Vastoinkäymisistä huolimatta Saarisella ei käynyt mielessäkään ripustaa nappulakenkiä naulaan. Hän nimeää yhdeksi tärkeimmistä auttajistaan entisen yleisurheiluvalmentaja Marko Vepsän. Saarinen ja Vepsä työskentelivät yhdessä loukkaantumisten aikana, ja he onnistuivat päättämään pitkän loukkaantumiskierteen.

”Jalkapalloilijat ovat mielestäni urheilijoina keskimäärin heikompia verrattuna esimerkiksi yleisurheilijoihin. Marko teki minulle sellaisia harjoitteita, joita pystyin tehdä vaikka jalkapöytä paketissa. Hän tekee todella arvokasta työtä muidenkin nuorten futareiden kanssa”, Saarinen kiittelee.

Ehjien pelikausien myötä Saarinen on alkanut arvostaa fyysistä harjoittelua huomattavasti aiempaa enemmän.

”Junnuna sitä ei kiinnostunut keskivartalon hallinta tai nilkan aktivointi, oli siistimpää iskeä vapareita yläkulmiin.”

Kaudesta 2015 lähtien Saarinen on paitsi pysynyt kunnossa myös noussut Hongan johtaviin pelaajiin. Hän on pelannut kolmen viime sesongin aikana kahta lukuun ottamatta kaikissa sarjapeleissä. Ensimmäisellä Ykkösen kaudellaan Saarinen kellotti täydet minuutit lähes jokaisessa ottelussa.

”Muutama vuosi sitten minulle tuli se fiilis, että nyt tiedän täsmälleen, mitä kunnossa pysyminen kohdallani vaatii. Henkilökohtainen tavoitteeni on aina pelata joka ikisessä matsissa. Sen eteen teen kaiken oheisharjoittelun viimeisen päälle. ”

Aika Joukojen jälkeen

Mika Lehkosuon potkut helmikuussa 2014 loivat synkät alkutahdit Hongan Veikkausliiga-kaudelle, jonka päätteeksi espoolaiset joutuivat hakemaan vauhtia Kakkosesta. Saarinen seurasi Shefki Kuqin valmennusta takavasemmalta, sillä kausi kului sairastuvalla ja armeijan harmaissa.

Saarinen kertoo, että taloudellisten vaikeuksien laajuus tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Palkat olivat tulleet jo hyvän tovin myöhässä, mutta konkurssia hän ei osannut odottaa.

Kenties suurimpana perustana Hongan uudelle nousulle hän pitää tuttujen honkalaisten paluuta Tapiolaan. Veikkausliigassa rutinoituneiden konkareiden tulo joukkueeseen toi tekemiseen uskottavuutta, ja innosti Saarista sekä muita nuoria pelaajia.

”Honka oli kiinnostunut jatkostani, ja suuri tekijä päätöksessäni jäädä oli John Wecktrömin ja Roni Porokaran kaltaisten pelaajien hankkiminen joukkueeseen. Ajattelin, että mikäli noin kovat jätkät ovat sitoutuneita seuraan, miksen minäkin olisi?

 

Hongan liigataipaleen alkuvuosina Saarinen kannusti seuraikoneita Tapiolan urheilupuiston puukatsomoissa. Juuri John Weckström oli Saarisen suurimpia sankareita: yläasteella opettaja oli pyytänyt oppilaita koristelemaan vihkonsa oppilaille tärkeillä asioilla, ja Weckströmin kuva koristi Saarisen vihkoa.

 

 

Vaikka sarjataso vaihtui yhtäkkiä kahta porrasta alemmas, tekemisen taso joukkueessa ei Saarisen mukaan laskenut. Arki oli yhä laadukasta, ja pikaiselle paluulle Veikkausliigaan oli kaikki edellytykset.

”Halusin kehittyä urallani, ja jääminen Kakkosen seuraan oli aikamoista kolikonheittoa: vaikka voittaisimme lohkomme, nousukarsinnassa voi käydä miten vaan. Se on lopulta hyvin pienestä kiinni.”

Kakkosen etelälohkon todellisesta dominoinnista huolimatta sarjanousu jäi saavuttamatta, kun KPV korjasi potin yhteismaalein 1–2. Valtaisa pettymys unohtui vuotta myöhemmin, ja Ykkönen kutsui. Ykkösen visiitti jäi vain kauden mittaiseksi: Espoo palasi liigakartalle.

”Voittamaan oppii lopulta vain voittamalla: joukkueen tulee olla parhaimmillaan tiukoissa paikoissa. Ehkä emme olleet valmiita vielä KPV-pelin aikaan. Kun takana on kolmet peräkkäiset karsinnat, kynnys pelata isoja matseja ei välttämättä ole nyt niin suuri.”

Futis ykkössijalla, kauppis kakkosena

Pääsarjajalkapalloilun yhdistäminen opiskeluun tai työelämään ei ole Suomessa harvinaista, mutta akateemisia urheilijoita ei löydy joka nurkasta. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa toista vuottaan opiskeleva Saarinen ei ole tästä huolimatta opinahjonsa ainoa jalkapalloilija – koulun listoilta löytyy muun muassa HIFK:n Daniel Kollar sekä Sparta Rotterdamin Janne Saksela.

”Menen futiksen ehdoilla. Vaikka pelaisin onnistuneen uran, se olisi todennäköisesti ohi 35-vuotiaana. Ehdin sen jälkeen viettää pitkän aikaa työelämässä, ja uskon toimivani pelaajaurani jälkeen jalkapallon parissa.”

Pääaineenaan laskentatoimea lukeva Saarinen ei pidä kiirettä opintojensa kanssa. Koska ainoastaan kielten kursseilla on täysin pakolliset läsnäolot, koulusta tai työstä ei ole joutunut tinkimään hirvittävästi.

”Taistelen tällä hetkellä espanjan kakkoskurssin kanssa. Tunti alkaa 9:30 ja aamutreenit 9:15 – yhtenä tiistaina ryntäsin treeneistä tunnille pari tuntia myöhässä, ja se meni läpi. Onneksi voin tehdä niin paljon koulujuttuja itsenäisesti.”

Vaikka viimeisestä kutsusta Pikkuhuuhkajiin on vierähtänyt jo parisen vuotta, Saarinen ei ole 23-vuotiaana hyvästellyt ajatusta maajoukkueesta. Myös ulkomaat kiinnostavat häntä tulevaisuudessa.

”Haluan nähdä, mihin potentiaalini riittää, ja saada itsestäni kaiken irti. En usko, että Suomessa on kovin montaa paikkaa, jossa voisin harjoitella paremmin kuin Hongassa. Laadukas arki mahdollistaa kehittymiseni jatkossakin”, Saarinen sanoo.

”Menestyminen on kiinni kovasta työstä, ja onneakin tarvitaan, mutta tärkeintä on mielestäni se mentaliteetti, että todella haluaa onnistua. Uskallan sanoa sen ääneen, että haluan pelata ulkomailla – ja uskon sen vievän pidemmälle kuin sen, että jäisin voivottelemaan, ettei täältä pääse lähtemään minnekään.”