Tien päällä: Suomalaisväriä Sittardissa – Patrik Raitanen: ”Liverpool oli nuorelle pelaajalle loistava paikka kehittyä”

Kirjoittaja on Fussball-Ranskalaiset -blogia ylläpitävä Keski-Euroopassa asuva savolainen, jota kiehtoo futiskulttuuri.

Marraskuussa pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja vierailemaan Sittardissa. Sittardin ykkösseura Fortuna Sittard pelaa tällä hetkellä Hollannin pääsarjaa, Eredivisietä. Syy vierailulle oli alun pitäen rakas Fortuna-etuliite seuran nimessä, ja kun tälle kaudelle seuraan siirtyi vielä kaksi suomalaista, oli hyviä syitä entisistä enemmän.

Välimatkasta ei myöskään Fortuna Sittardin ja ADO Den Haagin välinen mittelö jäänyt kiinni, sillä Sittardiin on vain vajaa 100 kilometriä Düsseldorfista.

Fortuna Sittard

Vuonna 1968 geeleniläinen Fortuna 54 Geleen ja sittardilainen Sittardia yhdistyivät, minkä seurauksena syntyi seura nimeltä Fortuna Sittard. Kaudeksi 2018/19 Fortunezen nousi takaisin liigaan 16 vuoden tauon jälkeen, mutta sen suurimmat saavutukset löytyvät Alankomaiden cupin puolelta.

Sittard voitti KNVB Cupin vuosina 1957 & 1964 ja lisäksi se oli vuonna 1984 cupin finaalissa, jonka se hävisi kuitenkin Feyenoordille. Tämä kyseinen finaalipaikka oikeutti pelaamaan Euroopan Cup-voittajien cupia, ja siellä Fortuna Sittard eteni kahdeksan parhaan joukkoon ja tippui vasta Evertonille.

Pelinsä joukkue pelaa Sittardin puolella Fortuna Sittard Stadionilla.

Seurasta on ponnistanut muutamia nimekkäitä pelaajia eteenpäin. Itse tunnistin ainakin Mark van Bommelin ja Huub Stevensin nimet, jotka molemmat aloittivat uransa Sittardissa. Itse tunnistan yleensä ne, jotka ovat vaikuttaneet Saksan puolella.

Yksi näkyvin pelaaja itse pelissä oli Borussia Dortmundista lainalla oleva Felix Passlack. Passlack pelasi muuten viime kaudella Teemu Pukin kanssa Norwichissa, mutta ei pelannut siellä kuin yhden pelin. Passlack on vielä nuori kaveri, 21-vuotias, joten tämä voi olla ponnahduslauta uralle.

Fortuna Sittard Stadion

Stadion avattiin vuonna 1999, kun Fortuna Sittard ja Schalke 04 kohtasivat 1–1-tasapeliin päättyneen harjoitusottelun merkeissä. Stadionilla on neljä katsomonosaa ja sinne mahtuu 12 500 katsojaa. Ultrat ja vieraskatsomot on sijoitettu vastapäisiin päätyihin.

Stadionilla maksettiin juotavat ja syötävät sitä varten tarkoitetulla maksukortilla, ja voidaan varmaan todeta, että noiden aika olisi jo ohi. Suosittelen lämpimästi muun muassa Leverkusenissa käytössä olevaa lähimaksutoimintoa.

Frikandel, kroket ja olut.

Näissä ruokahommissa opin taas kovasti uutta. Luulin, että kroket ja frikandel oli yksi ja sama asia, mutta niin ei ollut. Frikandel oli makkaran näköinen, mutta jauhelihan tapainen hodari. Kroket taasen  löllömpi lihajaloste sämpylän välissä. Sen verran alkaa olemaan näitä Alankomaiden vierailuja alla, että alan pikkuhiljaa jo tykkäämään annista. Toisaalta itse maku peittyy, kun tarpeeksi sen tarpeeksi maustaa majoneesilla ja muulla.

Suomalainen Fortuna

Rasmus Karjalainen ja Patrik Raitanen siirtyivät tosiaan täksi kaudeksi Fortuna Sittardiin, jossa ei tietojeni mukaan ole aikaisemmin pelannut suomalaisia.

Karjalainen siirtyi kesken Veikkausliiga-kauden KuPSista Sittardiin, mutta miehellä oli kuitenkin sen verran pelejä kuopiolaisten riveissä, että hän sai ensimmäisen Suomen mestaruuden. Karjalainen kertoi, että mitali on matkalla kohti Alankomaita. Onnea mestaruudesta!

Eredivisietä on nyt pelattu 15 kierrosta ja Karjalainen on saanut vastuuta 11 pelissä eli suhteellisen usein hän on kentälle päässyt. Maalitilin Rasse avasi viime viikonlopun kierroksella iskemällä 1–0-voittomaalin Groningenin verkkoon.

Kauden kynnyksellä 18-vuotias Patrik Raitanen siirtyi Liverpoolin akatemiasta pelaamaan Fortunaan. Tähän mennessä Patrik on pelannut kahdessa Eredivisien ottelussa ja muutamia pelejä reserveissä. Hiljattain hänet valittiin taas Suomen U19 EM-karsintapeleihin.

Tässä ottelussa suomalaiset eivät pääseet kentälle, mutta pääsin jututtamaan Patrikia ennen ottelun alkua.

Haastattelussa Patrik Raitanen

Miten olet asettunut Sittardiin?

– Hyvin olen asettunut. Asun seuran klubitalolla muiden nuorten edustuksen pelaajien kanssa. Joukkueessa on tosi hyvä henki ja alusta asti ollut kotoisa olo kopissa ja kentällä. Englantia puhutaan joka paikassa, joten se helpotti sopeutumista.

Minkä verran Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp oli tekemisissä akatemian kanssa?

– Jürgen kävi usein katsomassa U18- ja U23-kotipelejä, ja häntä näkyi akatemialla aina välillä. Uskon, että hän on todella kiinnostunut, että millaisia nuoria pelaajia hänen seurassaan on.

Mikä on suurin ero Liverpoolin akatemian ja Fortuna Sittardin harjoitusten välillä?

– Täällä kovempi intensiteetti ja tempo. Miesten jalkapallossa kaikki tapahtuu nopeammin ja ei ole aikaa reagoida asioihin vaan pitää olla peliä edellä pärjätäkseen. Valmentajat vaativat, myös enemmän. Fyysisesti ja henkisesti tämä on vaativampi ympäristö. Liverpool oli nuorelle pelaajalle loistava paikka kehittyä ja oppia ammattilaisena olemista ja että joka päivä pitää taistella pelipaikasta. Täällä olen päässyt toteuttamaan oppimiani asioita.

Koska saa yleensä tietää onko kokoonpanossa?

– Valmistavien treenien jälkeen.

Miten läheisiä pelaajat ovat Sittardin Fanien kanssa? Miten pidetään yhteyttä?

– Meillä on pelien jälkeen fanitapaamisia stadionilla ja fanit ovat aina mukavia ja positiivisia ja tsemppaavat. Fanit käyvät myös usein katsomassa treenejä.

Millainen ultrakannattajien porukka Sittardilla on?

– Ultraporukka on loistava. Se matkustaa aina vieraspeleihin ja pitää meteliä tuloksesta huolimatta koko pelin. Heille on hieno pelata.

Alueella asuu muita suomalaisia (Jere Uronen, Urho Nissilä, Joel Pohjanpalo, Lukas Hradecky…), tuleeko pidettyä yhteyttä?

– Olen sen verran nuorempi ja minun maajoukkuekavereita ei pelaa lähellä, joten en ole tapaillut. Karjalaisen kanssa olemme joukkuekavereita, ja hänen kanssaan vietän aikaa kopissa ja sen ympärillä.