Aurinko kipuaa korkealle taivaalle ja alkaa lämmittää ruuhkaisia katuja jo kuuden aikaan aamulla. Rio de Janeirossa on aina ruuhkaista, ja näin kesäaikaan siellä on myös aina kuuma. Jo yhdeksään mennessä lämpötila on kivunnut reilusti kolmenkymmenen paremmalle puolelle, ja suoraan ylhäältä porottava aurinko korventaa ahtaita, kivellä päällystettyjä kävelykatuja sekä turistien vaaleita niskoja. Aina tuulisen meren aallot hakkaavat pitkää rantaviivaa lähes hypnoottisella tahdilla, kun sekä paikalliset että matkaajat alkavat kerääntyä vaaleille hiekoille jo päivän alussa.
On keskiviikko 29. helmikuuta ja kaupungin kahden suurimman seuran paikallisottelu. Uskomattoman kaupungin alati pumppaavassa sykkeessä sitä ei kuitenkaan pääse huomaamaan.
Cidade Maravilhosa
6,7 miljoonan asukkaan kaupungissa ei ottelupäivä juuri sekoita elämän normaalia rytmiä. Kadut vilisevät ihmisiä kuten normaalisti, hiekkarannat täyttyvät päivänvarjoista kuten normaalisti, ja elämä on kauttaaltaan ihanaa – kuten normaalisti. Riossa hetkessä eläminen on todella vahvasti arjessa läsnä, eikä huomista todellakaan mietitä turhan vakavasti. Kaupungin syke on omiaan imaisemaan varomattoman matkaajan sisäänsä.
Oma päiväni alkaa aamulenkillä pitkin Copacabanaa, tuota Rion kuuluisinta hiekkarantaa. Kahdeksan kilometriä pelkkää hienoa hiekkaa on sopivan kova vaatimus ottelupäivän alkajaisiksi; varsinkin, kun lämpötila alkaa jälleen hipoa 35 astetta auringon kirkuessa säteitään pilvettömältä taivaalta. Aamulenkistä Copacabanalla muodostui itselleni jonkinlainen rituaali kaupungissa viettämämme pätkän aikana.
En tiedä juuri parempaa tapaa rentoutua kuin antaa ajatusten huuhtoutua pois aivoista meren kohinan mukana paljaiden jalkojen hyväillessä hienoa hiekkaa, samalla kun lenkkimaisemana yksi maailman kuuluisimmista hiekkarannoista yhtyy toisaalla mereen, joka loistaa kirkkaassa auringonpaisteessa lähes yhtä sinisenä kuin pilvetön taivas, toisaalla taas päättyy kuuluisaan sokeritoppavuoreen, joka edellistä alleviivatakseen kohottautuu kaupungin ylle taivasta kurkotellen.
Lenkin jälkeen kuumuudesta läkähtyneen matkalaisen paluuta hostellille seurasi nopeat venyttelyt sekä lounaaksi paikalliseen tapaan banaanilla ja granolalla höystetty, herkullinen acai-kulho, minkä jälkeen oli aika suunnata takaisin rannalle. Koska peliin lähtö oli edessä jo suhteellisen aikaisin, oli päivän agendaksi valikoitunut vain rannalla rentoutuminen turhan kiireen välttämiseksi.
Rio on rantojen valtakunta
Käytännöllisyyden vuoksi siirryimme valtaamaan asemia Copacabanalta, joka oli hostelliltamme vain parin minuutin kävelymatkan päässä. Itse pidän enemmän Ipaneman hiekkarannasta, jonka erottaa Copacabanasta vain pieni niemenkärki, joka katkaisee muutoin yhtäjaksoisen rannan. Vaikka Ipanema saattaa kuumana päivänä olla jopa täyteen ahdetumpi kuin turistien suosima Copacabana, on siellä meno jokseenkin autenttisempaa, johtuen ehkä siitä, että ranta on nimenomaan paikallisten suosiossa. Sen lisäksi itse ranta sekä merivesi ovat selvästi puhtaampia, mikä tekee ympäristöstä nautinnollisemman.
Ranta itsessään on jaettu eri lohkoihin, joista jokaisella on oma tarkoituksensa – yksi lohko on seksuaalivähemmistöjen suosiossa, toinen taas paikallisten Faveloiden asukkien. Yksi lohko on tarkoitettu nudisteille, kun toinen taas alueen nuorten hyväosaisten ”näyttäytymispaikka”.
Meidän vieraillessamme Ipanemalla valinnaksi sattui – kumma kyllä – rantaurheilulle tarkoitettu osuus, joka on suhteellisen helppo erottaa kymmenistä ja taas kymmenistä ilmassa lentävistä palloista paikallisten pelatessa rantafutista, rantalentopalloa tai footvolleyta.
Ja vaikka yksi lohko erityisesti tähän tarkoitukseen varattuna onkin, ei Riossa tarvitse huolehtia siitä, että jalkapallo pääsisi unohtumaan; olit sitten Copacabanan tai Ipaneman puolella, et voi kävellä kymmentä metriä ilman, että vastaan tulisi rantafutis- tai -lentopallokenttä, joista jälkimmäisiä käytetään yleensä footvolleyn harjoittamiseen. Jo meidän saapuessamme rannalle puolenpäivän aikaan kaikki kentät olivat vallattuina, ja pelit jatkuvat yleensä pitkälle iltaan.
Kun rantaelämästä ja meressä uimisesti oli saatu tarpeeksi, oli aika palata hostellille pesemään jokaiseen rakoon tunkeutunut hiekka pois kropasta sekä laittamaan ruokaa, ennen kuin lähtö peliin koittaisi. Käytännöllisyyden ja turvallisuuden vuoksi olimme ostaneet otteluliput virallisen matkanjärjestäjän kautta, jolloin hintaan kuului liput Flamengon fanipäädystä, kuljetukset hostellilta stadionille ja takaisin sekä paikallinen ”opas” (lue: seuralainen). Koko setti maksoi 150 Brasilian Realia hengeltä, mikä sen hetkisellä kurssilla teki melko tasan 30 euroa. Ei siis mahdoton lovi reissukassaan.
Ymmärrä varovaisuus, mutta älä pelkää
Monien ennakkovaroitusten takia turvallisuus oli juuri se aspekti, jonka vuoksi päädyimme viralliseen matkanjärjestäjään. Etenkin kaupungin kuumin derby, Flamengon ja Fluminensen kohtaaminen, saa fanit käymään suhteellisen kuumana, eikä ylilyönneiltä aina vältytä. Toisekseen julkiset kulkuvälineet eivät yleisestikään ole Riossa yöaikaan kaikkein turvallisimpia, joten – ottelun päätyttyä vasta 23.30 – oma kuljettaja lisäsi kummasti mielenrauhaa.
Kokemuksesta viisastuneena voin sanoa, että monin paikoin pelot Rion vaarallisuudesta ovat liioiteltuja valveutuneelle matkaajalle. Julkisia kulkuvälineitä sekä tiettyjä alueita kehotan edelleen välttämään yöaikaan, mutta muuten kaupunki tuntui todella turvalliselta esimerkiksi moneen Euroopan suurkaupunkiin verrattuna.
Ensi kertaa jalkapallo-otteluun matkaavalle suosittelen matkanjärjestäjää varauksetta, ja haluan korostaa, ettei muidenkaan tulisi sitä turhaan ylenkatsoa, kun hinta suomalaiselle lompakolle on melko vaatimaton. Me käytimme nettisivua brazilexpedition.com, ja ainakin heidän kanssaan palvelu oli moitteetonta ja kommunikointi (todella harvinaista Brasiliassa) selkeää ja englanninkielistä.
Mikäli kuitenkin omatoiminen ottelukokemus houkuttaa, onnistuu sekin melko vaivattomasti ja halvalla. Ottelulippu fanipäätyyn maksaa noin neljä euroa, ja sen hankkiminen onnistuu helpoiten (ainakin Flamengon kohdalla) seuran virallisesta fanikaupausta, joita löytyy muutama pitkin poikin kaupunkia. Verkkokauppoihin ei kannata luottaa – niiden käyttäminen harvemmin onnistuu ilman brasilialaista henkilötunnusta. On kuitenkin muistettava, että Riossa kukaan ei puhu englantia. Varaudu siis asioimaan esimerkiksi Google-kääntäjän avulla.
Metrolla pääsee suoraan stadionille, ja julkisen liikenteen lippu maksaa noin euron matkaa kohden. Kunhan taskuvarkaita muistaa vältellä, on paikallisten fanien mukana väkijoukossa liikkuminen turvallista, jos tietää miten jalkapallostadionilla liikutaan ja käyttäydytään eikä tee itsestään liian helppoa maalitaulua ummikkoisuutensa osoittamalla.
Mikäli ottelun alkamisajankohta on myöhään illalla, suosittelen kuitenkin Überin tilaamista stadionilta pois, kaiken varalta. Stadionin sisäpuolella puolestaan on hyvinkin turvallista; paikalliset fanit ovat otettuja siitä, että ulkomaalaisia kiinnostaa heidän joukkueensa ja suhtautuvat turisteihin todella ystävällisesti – kunhan muistat kannattaa kotijoukkuetta! Kokenut futismatkaaja osaa siis sulautua paikallisten fanien joukkoon ja täten toteuttaa ottelukokemuksensa legendaarisella Maracanãlla todella halvalla.
Maailman legendaarisin stadion
Sitten huomio. Seuraa muutama sana otteluparista ja brasialialaisesta jalkapallosta. Flamengo ja Fluminense ovat Rion kaksi suurinta ja tunnetuinta joukkuetta ja molemmat isännöivät kotiottelunsa Maracanãlla. Kaksi muuta pääsarjajoukkuetta, Botafogo sekä Vasco da Gama, pelaavat omilla stadioneillaan kauempana kaupungin keskustasta.
Siinä missä punamustissa pelaava Flamengo on ”kansan joukkue” ja Brasilian kannatetuin seura, tunnetaan vihervioletissa asussa pelaava Fluminense lempinimellä ”miljonäärit”, millä luonnollisesti viitataan seuran pelaajapolitiikkaan. Nykytodellisuus ei kuitenkaan ole näin radikaali, eikä selvää jakoa eri yhteiskuntaluokkien välillä kannatuspohjassa ole. Mutta kuten jalkapallossa yleensä, faktat eivät vastustajajoukkueen kannattajille merkitse mitään mielikuvien rinnalla.
Jalkapallo on todellakin lähes uskonnon asemassa Brasiliassa, ja oma seura saadaan uskonnon tapaan perintönä heti syntymässä. Brasiliassa jalkapalloa pelataankin ympäri vuoden. Siinä missä Brasilian liigaa pelataan toukokuusta joulukuuhun, täytetään sen luoma tyhjiö koko kevään kestävillä osavaltioiden omilla liigoilla, joissa osavaltion joukkueet ottavat mittaa toisistaan. Rio de Janeiron osavaltiossa tämä liiga on nimeltään Carioca (=Rio de Janeirolainen).
Vakaumuksellisesta intohimostaan huolimatta myös brasilialaiset voivat kokea jalkapalloähkyä, minkä vuoksi Cariocan ottelut eivät vedä katsomoita yhtä äärimmilleen kuin kansallisen liigan pelit. Tähänkin derbyyn Maracanã oli täyttynyt vain puolilleen, siinä missä paikallispelit Brasilian liigassa ovat yleensä äärimmilleen pakattuja. Tämä toki varmasti myös lisäsi turvallisuuden tunnetta peliin liittyen.
40 000 katsojan uupuminen kapasiteettiin nähden ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut. Parkkeerasimme automme hieman kauemmas stadionilta ja aloitimme marssin tuhansien muiden punapaitaisten fanien kanssa. Jok’ikinen jalkapallofani tietää, mitä Maracanã brasialaisille merkitsee, ja kun maailman pyhimmän stadionin piirteet ilmestyivät horisonttiin, olin jo täysin myyty. Kaikessa merkityksellisyydessään ja symbolisuudessaan jo saapuminen otteluun Maracanãlle on kokemus, joka sai hengen salpaamaan ja joka jokaisen futisihmisen olisi saatava kokea.
Äänekkyydestään kuuluisat brasialaiset kannattajat eivät jääneet kakkoseksi. Vaikka stadion ei täyteen pakattu ollutkaan, en ole koskaan jalkapallo-ottelussa todistanut sellaista meteliä, joka Flamengon kannattajista lähti. Hullut eteläamerikkalaiset fanit eivät todellakaan ole myytti, vaan jotain sellaista, jota ei Euroopasta löydä. Jos tässä päässä jotain liikkuisi, niin katsomossa tuskin olisi kuullut niitä kuuluisia omia ajatuksiaankaan. Flamengon fanien keskellä seisoessa sai pian huomata, että itse eli ottelutapahtumissa mukana aivan yhtä raivokkaasti kuin paikalliset ja hoilasi lauluja muiden mukana täyttä kurkkua, vaikka ei kieltä osannutkaan.
Harmillisesti ottelu päättyi Fluminensen 0-1 voittoon, enkä päässyt todistamaan, millainen mekkala Flamengon kannattajista olisi lähtenyt maalin tullessa. Kerrankin jäin asiaa aivan aidosti pohtimaan, sillä en yksinkertaisesti enää usko, että ihmisistä on mahdollista saada irti enemmän ääntä.
Täyden kympin matkakohde
Kaiken kaikkiaan ottelu Maracanãlla oli äärimmäisen viihdyttävä ja omaa kannattajakulttuurikäsitystäni muovannut kokemus. Flamengon fanipääty kaikuvine lauluineen, rytmissä hyppivine faneineen, suurine lippuineen, organisoituine huutoineen sekä maata järisyttävän metelinsä kera oli ainoa tapa, jolla olisin halunnut ensimmäisen kerran otteluun tuolla legendaarisella pyhätöllä osallistua.
Otteluliput ovat eurooppalaiselle käytännössä ilmaisia, ja stadionille pääse kätevästi metrolla tai taksilla – vaihtoehtoisesti taas ottelukokemuksen varaaminen niitä järjestävän yrityksen kautta voi säästää omia hermoja merkittävästi, ja olla silti yllättävän huokea vaihtoehto. Matsiolut maksaa stadionilla noin kaksi euroa, ja purtavaa saa samaan hintaan, joten hinnat paikan päälläkään eivät reissubudjettia kaada.
Rio de Janeiro on kaupunkina mainio turistikohde, sillä tekemistä riittää käytännössä jokaiselle matkaajalle.
Kaupungin kuuluista Copacabana- ja Ipanema-rannat pitävät huolen siitä, että auringonpalvojille sekä muutoin rantaelämästä pitäville siihen löytyy mahdollisuuksia yli 10 kilometrin matkalta. Kuten suurissa kaupungeissa yleensä, myös ostosmahdollisuudet ovat mainiot, ja kaupungin vanhan keskustan kiertäminen käy mukavasta päiväaktiviteetista. Kuuluisia nähtävyyksiä löytyy niin Sokeritoppavuoren kuin Jeesus-patsaankin muodossa, ja luonnon rauhasta nauttiville kaupunkia ympäröivät vuoret – tai 39 neliökilometriä kattava, kaupungin keskeltä löytyvä kansallispuisto – takaavat sen, että hienoja vaelluspolkuja löytyy useammallekin päivälle.
Ja toki kaiken päälle löytyy vielä kuuluisa Rion yöelämä, jonka sykettä ei matkaaja voi olla huomaamatta.
Lisäksi kaupunkilaiset ovat ystävällisiä turisteja kohtaan, ja heidän elämänmenostaan voi todellakin ottaa opiksi. Harva asia onkaan parempaa, kuin katsella päivän lopuksi auringonlaskua Copacabanan ja Ipaneman väliseltä kalliolta, pitkää rantaviivaa ihastellen ja kylmää Caipirinhaa imeskellen. Paikallinen elämänmeno todellakin saa valtaansa, ja niin meidänkin muutaman päivän mittaiseksi visiitiksi suunnittelemamme matka venyi 10-päiväiseksi.
Toki, kuten aina Etelä-Amerikassa, on reissaajan oltava varuillaan. Taskuvarkaudet ovat yleisiä, ja vaikka kaupunki on mainettaan turvallisempi, ei kaikkiin kaupunginosiin ole turistilla asiaa, varsinkaan pimeään aikaan.
Maalaisjärkeä käyttäen ja asioista etukäteen selvää ottamalla näistä kuitenkin selviää, ja itse koin Rion huomattavasti turvallisemmaksi kuin monen eurooppalaisen suurkaupungin. Brasiliaan matkustavan on kuitenkin syytä muistaa, ettei maassa puhuta englantia käytännössä sanaakaan – valmistautuminen kommunikointiin portugalin perusteet opettelemalla tai todella pitkän pinnan varaamalla on siis elinehto.