Tien päällä: Englannista Walesiin ja takaisin

Perjantai, kello 6:30. Seisomme Helsinki-Vantaan lentokentän legendaarisen Oak Barrelin edessä. Osa ryhmästä istuu sisällä särpimässä reissun ensimmäistä olutta. Viimeiseksi tuopit eivät missään tapauksessa jää.

Viime vuoden tammikuussa sama ryhmä – West Ham Fans Finland (WHFF) – teki matkan Koillis-Englantiin. Tämä oli ryhmän ensimmäinen yhteinen matka. Vuoden aikana sekä retkikunnan että faniryhmän koko on kasvanut tasaisesti. Tänä vuonna matkaan ja West Hamin ottelua seuraamaan lähti 23 urheaa WHFF:n perustajan Markku Kauppisen johdolla.

Vastoinkäymisiä jo ennen matkaa

Alun perin tarkoituksena oli saapua hyvissä ajoin Gatwickin lentokentälle, josta siirtyisimme pikaisesti Itä-Lontooseen. Tarkoitus oli pelata Lontoon olympiastadionin kupeessa ystävyysottelu suomalaisten ja paikallisten “Hammersien” välillä. Paikalle oli sovittu muun muassa West Ham -legenda Tony Cotteen esiintyminen sekä kentällä että myöhemmin jälkipeleissä.

Englantiin iskenyt lumimyrsky kuitenkin pisti kapuloita rattaisiin. Ensin peruttiin peli matkaa edeltävänä päivänä lumisen kentän vuoksi ja seuraavaksi Cottee perui esiintymisensä, kun olimme jo laskeutuneet Englantiin.

Teimme joka tapauksessa Englannissa nopean siirtymän West Hamin kaupunginosaan, jossa pohdimme seuraavaa liikettä, kunhan saisimme eri lentoyhtiöillä eri lähtöpaikoista lentäneen retkikunnan kokoon. Luonnollinen kokoontumispaikka oli The Queens, joka on West Ham -fanien tunnetuimpia kantapaikkoja. Matkustin norjalaisella lentoyhtiöllä viiden hengen seurueen kanssa, joka oli ensimmäisenä paikalla. Menimme siis odottelemaan muita John Smith’s -tuopin ääreen.

Kierros West Hamin ikonisissa paikoissa

Ohjelmaa ei ollut vaikea keksiä peruuntuneesta futismatsista huolimatta. Saimme mahdollisuuden kiertää West Hamin ja Upton Parkin kaupunginosien ikonisimmissa paikoissa. Queensistä lähdin osan ryhmästä kanssa Nathan’s Pie and Eeliin, joka on ollut Hammers-fanien merkittävin ruokapaikka jo 75 vuotta.

Kaksi vanhaa rouvaa häärii tiskin takana klassisissa tarjoilijan asuissa. He ovat pitäneet puljua pystyssä jo kymmeniä vuosia ja aikovat jatkaa työntekoa niin kauan kuin henki heissä pihisee. Omistaja Richard Nathan, joka on neljännessä polvessa pyörittänyt piiraspaikkaa, on jo ennen stadionin vaihtoa valittanut sitä, miten se osuu heidän liiketoimintaansa pahasti.

Ruokapaikassa on vanhoja aikoja henkivä tunnelma. Seinällä on kuvia menneiltä hyviltä ajoilta, kun pelaajatkin kävivät Nathan’sissä pelien jälkeen. Ja ruoka, sehän oli varsin erinomaista! Ei mitään turhaa kikkailua, piiras lihatäytteellä, pallo perunamuusia ja lihalientä, joka vie kielen mennessään. Klassikkoruoasta kenties se ikonisin versio.

Kierros jatkui The Boleyn Taverniin, joka on SE paikka, johon West Hamin kannattajat kokoontuivat juuri ennen Upton Parkille lähtöä. Paikka oli perjantaina käytännössä tyhjä. Otimme reissun ensimmäiset real alet ja kävimme pubin takaosassa. Sinne avautuu huomattavasti isompi tila, jonka pystyy kuvitella olleen joskus täysi. Aukea kymmenen neliön tila biljardipöydän edessä on tarkoitettu erityistä pre-match-rituaalia varten.

– Juuri ennen lähtöä fanit kerääntyivät tähän tanssimaan ja laulamaan. Yhteisestä merkistä jokainen heitti tuoppinsa yhtä aikaa ilmaan ja sai osansa olutsuihkusta, retkenjohtaja Kauppinen kertoi muistoistaan. Vaikka pubi on tilava, sinne ahdettiin matsipäivänä 300–400 ihmistä.

Entisen stadionin kupeessa sijaitsevasta pubista on yli kolme mailia uudelle kotistadionille. Meille ei käynyt selväksi, suoritetaanko tätä rituaalia enää.

Muutoksen tuskaa

Moni muukin paikka on kärsinyt pahasti Lontoon olympiastadionille siirtymisestä. Yleinen mielipide on se, että siirto oli käänteentekevä West Hamin historiassa.

West Ham on ollut perinteisesti itälontoolaisen duunariväestön kannattama. Se perustettiin vuonna 1895 nimellä Thames Ironworks FC samannimisen telakka- ja metalliteollisuusyrityksen toimesta, mikä näkyy seuran imagossa yhä vahvasti. Etenkin täällä, keskellä rähjäistä Itä-Lontoota, pystyy aistimaan sen työläisimagon, joka West Hamin perustana on ollut alusta saakka ja joka erottaa sen Lontoon suurista seuroista.

Stadionia täällä ei kuitenkaan enää ole.

Upton Parkin eli Boleyn Groundin purkutyöt oli aloitettu viime vuonna, kun olin viimeksi Itä-Lontoossa, ja nyt yksi kaupunginosan tärkeimmistä maamerkeistä on purettu maan tasalle. Tilalle rakennetaan kerrostaloja. Upton Gardens -nimisistä komplekseista osa on jo noussut soran päälle, ja asuinkelpoisia niiden pitäisi olla tämän vuoden kesällä.

Stadionin purkaminen on ollut kova pala koko West Hamin kaupungiosalle, eikä Stratfordiin rakennetun uuden stadionin kiillotetuilla pinnoilla ja aukeassa ympäristössä pysty kuvittelemaan itseään siihen likaiseen kivenmurikkalähiöön, josta seura on ponnistanut.

Pelejä ja leikkejä

Hotellimme oli kävelymatkan päässä Upton Parkista, joten siirryimme sinne ja hankimme samalla eväitä huomista bussimatkaa varten. Kelistä olisi tulossa melko huono, joten matka-aika tulisi venymään todennäköisesti yli 4 tunnin.

Illan olimme suomalaisten kesken kolmannessa West Hamin kannattajille rakkaassa pubissa, Carpenter’s Armsissa. Siellä vaihdoimme kuulumisia vanhojen tuttujen kesken ja teimme tuttavuutta ensikertalaisten kanssa. Pääsimme myös esittämään jo viime reissulla perinteeksi muodostuneen soutuperformanssin Rod Stewartin biisiin Sailing, joka on tuttu Suomessakin esitetystä Huonosti käyttäytyvät miehet -tv-sarjasta.

Suuntana Swansea

Edellisilta jyskytti vielä mielessä, kun nousimme kukonlaulun aikaan. Olemattoman aamupalan jälkeen lähdimme kohti Victoria Tavernia, jolla olisi vielä roolinsa tarinassa. Jo ennen kuin kello oli lyönyt seitsemän, kapakassa oli täysi tohina päällä omia juomia juodessa ja striptease-show’sta “nauttiessa”.

Kaksi bussia lähti kohti Walesia tarkalleen kello 07:00. Kyydissä oli WHFF:n jäsenten lisäksi paikallisia faneja. Kalja virtasi ja stereoista soitettiin sekä ikivihreitä brittiklassikoita että modernimpaa musiikkia. On sanomattakin selvää, että klassikot saivat lämpimimmän vastaanoton.

Maisemat olivat lähinnä sateista peltoa, eikä niitä tarvinne kuvailla sen tarkemmin. Selkeä muutos tapahtui kuitenkin Walesin rajan ylittämisen jälkeen, kun maasto muuttui huomattavasti mäkisemmäksi. Myös Swansea Cityn Liberty Stadium oli mäkien ympäröimä.

Osa lontoolaisista faneista yllätti toimittajan etsiessään juhlafiilistä kokaiinista. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti ole vierasreissuilla kovin poikkeavaa.

Juhlaa alkuvihellykseen saakka

Ennen ottelua oli ollut vahvaa puhetta siitä, miten uskollisimmat fanit ja seuran puheenjohtajat, David Gold & David Sullivan – Gollivanit – olisivat törmäyskurssilla.

Hammersin alkuperäinen identiteetti on fanien mielestä tuhottu, pelaajahankinnat ovat nykyään palkkasotureita, eikä Lontoon olympiastadion kaikessa säihkyvyydessään edusta sitä kulttuuria, josta West Ham ja henkilöt sen ympärillä on tunnettu. Vielä kun tulokset ovat koko kauden olleet sitä itseään David Moyesin kohtuullisesta alusta huolimatta, ei ilmapiiri Itä-Lontoossa varsinaisesti ole leppoisa.

Päinvastoin nyt oltiin matkalla samaan haluttomuuden aikaan, jota Slaven Bilicin viimeisten kuukausien aikana totuttiin näkemään.

Ennen Swansea-ottelun alkuvihellystä usko omiin oli kuitenkin luja, ja miksi ei olisi ollut. Stadionin alla Hammers-fanit tanssivat, lauloivat ja riehuivat samalla tavalla kuin aina ennekin. Tuopit lentelivät ja kaikki kaulailivat iloisessa away days -hengessä. I’m Forever Blowing Bubbles kajahti päätykatsomossa todella komeasti muutamalta tuhannelta vierasfanilta. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa vihellyksen jälkeen.

Ottelu Swansean vieraana kuvasti sinänsä sitä murheen alhoa, johon seura on ajautunut. Vierasjoukkue tuli kentälle huonosti valmistautuneena ja väärällä jalalla, eikä ensimmäistä maalia omaan verkkoon tarvinnut kauaa odottaa. Tätä seurasi toinen maali ennen puoliaikaa, eikä ilmassa ollut enää suuria toiveita, koska esitys oli ollut niin surkea.

Voidaan spekuloida, olisiko maalivahdin pitänyt torjua ensimmäinen maali tai puolustajan ehtiä blokkaamaan laukaus, mutta se on toisarvoista, koska West Hamin pelaamisessa ei ollut missään vaiheessa minkäänlaista järkeä. Swansean annettiin vyöryttää hyökkäyksiä lähinnä toivoen, että ne kestetään ja sen jälkeen saadaan rakennettua jotain.

Asiaa ei auttanut, että lähes jokainen West Hamin pelaaja pelasi yksinkertaisesti huonon pelin. Kaiken kukkuraksi joukkueen avainpelaajiin lukeutuva Winston Reid kannettiin paareilla pois noin puolen tunnin pelin jälkeen. Toisella puoliajalla kentälle tullut Michail Antonio viimeisteli jälleen maalin, mutta se oli laiha lohtu 4-1 lukemiin päättyneessä ottelussa.

Away days, rainy days

Vahva boikottiasenne oli aistittavissa läpi vierasmatkan. Omistajakaksikkoa halventavat iskulauseet ja laulut kuuluvat normaaliin pre-match-rutiiniin, enkä voi olla ajattelematta viime vuoden matkaa, jolloin tämä samankaltainen inho kohdistui Dimitri Payetiin. Silloin parannus oli ’’leikata kasvain irti’’, mutta nykytilanne on huomattavasti kimurantimpi.

Lähdimme pikaisesti pelin jälkeen kohti Lontoota. Ei ollut juhlatunnelmaa, eikä samanlaista laulua kuin menomatkalla. Keskustellessani muutaman paikallisen fanin kanssa vahvistuivat aavistukset ja epäilykset West Hamin nykytilasta. Aallonpohja häämöttää, fanit protestoivat vahvasti nykymenoa, manageri ei tunnu tietävän mitä tekee ja pelaajat vaikuttavat hämmentyneiltä.

Tämä kaikki on osa suurempaa kontekstia, jossa jalkapalloa ei arvosteta enää urheiluna tai, no, jalkapallona, vaan se on tapa tehdä liiketoimintaa ja tuottaa viihdettä massoille eikä palvella kannattajia, heitä, jotka antavat kaikkensa seuran eteen.

– Yhtenä päivänä teet maalin ja suutelet joukkueesi logoa. Seuraavalla viikolla siirryt 30 miljoonalla Kiinaan tai Arabiemiraatteihin, tiivisti Thomas, paikallinen fani.

Bussi jätti meidät sinne, mistä oli poiminutkin: Victoria Tavernin eteen. Turha siitä oli enää mihinkään lähteä, ajattelimme, joten jatkoimme illanviettoa siellä.

Sunnuntai kirkastui aamulla jopa auringonpaisteeseen, vaikka viime illan rankka juhlinta tuntuikin yhä kintereissä. Kokosimme tavaramme kasaan ja luovutimme hotellihuoneen. Osa suomalaisporukasta lähti kohti kotia. Minä ystävieni kanssa suuntasimme Stratfordiin katsastamaan uutta stadionia.

Siirtymä uuteen, kiillotettuun imagoon

Olympiastadion sijaitsee aukealla paikalla Stratfordissa, noin puolen kilometrin kävelyn päässä asemalta. Vuoden 2012 olympialaisia varten rakennettu stadion on kuin iso talo preerialla. Ei likaisia tiilitaloja, ei roskia, ei epätasaisia pintoja. Kaikki on siistiä ja kiiltävää.

West Ham on omistajakaksikkonsa Gollivanien johdolla tehnyt isoja muutoksia pyrkien kohti samoja apajia, joissa Valioliigan suurimmat pelaavat. Muutokset ovat olleet suuria, ja se on saanut fanit kääntymään johtoporrasta vastaan. Kun tulokset ovat olleet surkeita ja sarjapaikka vaarassa, stadionilla on vallinnut aavemainen, suorastaan poissaoleva tunnelma.

Osa faneista boikotoi uutta stadionia ja se on tavannut olla puolityhjä jo hyvän aikaa ennen loppuvihellystä, eikä pelkästään tuloksista johtuen. Ennen Burnley-ottelua West Hamin fanit järjestivät johtoportaan vastaisen marssin, josta oli puhetta jo matkalla Walesiin.

Tilanne on kärjistymässä Itä-Lontoossa, vaikka David Gold on rohkeasti pyrkinyt kohtaamaan faneja ja kuuntelemaan heidän murheitaan.

Itä-Lontoo ei enää ole entisensä. Jännitteitä on ilmassa, ja kiiltävän ulkokuoren alla jalkapalloseuran kaksi tärkeintä osapuolta on ristiriidoissa. Palaan vielä West Hamiin, kunhan tästä kaudesta selvitään.



Byyri.com