Porto Alegre on keskisuuri kaupunki aivan Brasilian etelärajan tuntumassa. Se on Rio Grande Sul -osavaltion pääkaupunki, ja täysin omanlaisensa saareke brasilialaisessa kulttuurissa. Gauchot, kuten osavaltion ihmiset itseään kutsuvat, ovat niitä outoja lintuja, joita muut brasilialaiset katsovat hieman hämmästellen. Heidän kulttuuriinsa on sekoittunut paljon vaikutteita espanjankielisestä Etelä-Amerikasta, he puhuvat täysin omaa espanjansekaista murrettaan, jota muut brasilialaiset eivät ymmärrä, ja heitä ajaa eteenpäin ajatus Rio Grande Sulin itsenäistymisestä. Kaiken tämän lisäksi Porto Alegresta löytyy kaksi todella perinteikästä jalkapalloseuraa.
Hipsterikaupunki on kahden suurseuran koti
Porto Alegre on Rio Grande Sulin pääkaupunkina omanlaisensa hipsterikeskus, jonka ihmiset elävät ja hengittävät viihdettä ja kulttuuria – eikä jalkapallo ole poikkeus. Gremio sekä Internacional kuuluvat molemmat maan perinteikkäimpiin seuroihin, ja molemmat ovat saavuttaneet merkittävän määrän menestystä vuosien saatossa. Viime vuodet ovat kuitenkin sujuneet seurojen osalta hyvin erilaisilla sävelillä.
Gremio kruunattiin Copa Libertadoresin voittajaksi niinkin vastikään kuin 2017, kun taas Internacional joutui ensimmäistä kertaa historiassaan hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa saman kauden päätteeksi.
Edellinen kausi päättyi seurojen osalta neljännelle (Gremio) ja seitsemännelle (Internacional) sijalle Brasilian liigassa, mikä meidän onneksemme tarkoitti sitä, että Internacional joutui karsimaan osallistumisesta vuoden 2020 Copa Libertadoresin lohkovaiheeseen. Pääsimme paikan päältä todistamaan karsintojen viimeistä ja ratkaisevaa ottelua edellisellä kaudella Kolumbian liigassa kolmanneksi sijoittunutta Deportes Tolimaa vastaan.
Eteläamerikkalainen avuliaisuus elää ja voi hyvin
Itse ottelupaikalle saapuminen on huikea osoitus eteläamerikkalaisesta vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Vaikka Internacionalin kotisivut ovat brasilialaisille epätyypillisesti saatavilla englanniksi ja hyvin turistiystävälliset, koin yritykseni ottelulippujen ostoon verkossa turhaksi, sillä palvelu ei eurooppalaista luottokorttiani hyväksynyt.
Tarkastettuani paikallisilta, että ottelulippuja on normaalin käytännön mukaisesti myös paikan päällä myytävänä, heitin huoleni roskakoriin ja päätin suunnata stadionille ajoissa lippujen ostoa varten.
Matkaajan on kuitenkin hyvä muistaa, että kuten verkkokauppojen toiminnasta, ei meille normaaleista käytännöistäkään voi Etelä-Amerikassa mennä takuuseen. Stadionilta turhaan myyntitiskiä etsittyämme turvamies selitti minulle ystävällisesti, ettei fyysistä lipunmyyntiä ole – ilmeisesti jostain merkillisestä syystä kilpailun säännöt kieltävät lippujen fyysisen myynnin ottelupäivänä. Kun lähes kädestä pitäen hänelle demonstroin, kuinka verkkokauppa ei toimi, hän suostui johdattamaan meidät seuran toimistotiloihin, josta luulin lipun oston onnistuvan.
Asia ei kuitenkaan sujunut näin yksinkertaisesti, kuten seuran työntekijä ystävällisesti yritti minulle selittää – valitettavasti kielellä, josta ymmärrän vain sanan sieltä, toisen täältä. Rikkonaisella portugalillani onnistuin kuitenkin selittämään hänelle ongelman jujun, jonka jälkeen hän ilmoitti, että seuratkaa perässä, kyllä tämä hoituu. Niinpä lähdimme erikoisen saattueen kanssa, johon oli meidän lisäksemme liittynyt yksi turvamies ja yksi siististi pukeutunut seuran toimistotyöntekijä, tarpomaan halki stadionin piha-alueen, jossa jo tuhannet punaisiin pukeutuneet fanit tukkivat kulkureitit oluita kumotessaan ja pelijännitystä nostattaessaan.
Saavuimme piha-alueen toiselle puolelle ilmeisesti jonkinlaiseen harjoituskeskukseen, johon seuran työntekijät johdattivat meidät tarkoin vartioidun turva-aitauksen läpi. Vielä uudestaan keskuksen ovella saatiin jäädä turvamiehille selittämään, millä asioilla liikutaan ja miksi turisteja raahataan yksityisalueelle. Keskuksen sisällä kiersimme harjoituskentän toiselle laidalle, josta siirryimme vielä yhden turvamiesten kansoittaman sisäänkäynnin läpi keskuksen sisääntulotunnelin sisälle, josta löytyi kuin löytyikin – kuka tietää mistä syystä – lipunmyyntitiski, joka ei ottelupäivinä ole auki.
Raha vaihtoi omistajaa netistä tarkastamaani hintaan, ja saimme lopulta hyppysiimme ihan oikeat, aidot pääsyliput Copa Libertadoresin otteluun. Erittäin vuolaat kiitokset asian hoitaneelle työntekijälle, turvamiehen johdattama oikealle portille ja sisään stadionille; olimme kuin ihmeen kaupalle päässeet katsomoon, ja ottelunkin alkuun oli vielä 20 minuuttia aikaa.
Merkittävyydessään kuin Mestarien liiga
Koska Brasiliassa tapana on, ettei edes istumakatsomoiden lippuja numeroita, vaan perseensä penkkiin haluavat toimivat nopeat syövät hitaat -periaatteella, ehdimme jopa saada äärimmäisen hyvät paikat toisen päädyn kulmakatsomosta, lähes kentän tasalta. Ja vaikka en enää tuossa kohtaa halunnutkaan lähteä stadionin uumeniin otteluevästä metsästämään, ei paikkansa menettämistä pelkäävällä fanille ole hätää, sillä jenkeistä tuttuun tyyliin katsomoissa kulkee myyjiä kuin muurahaisia, kantaen selässään laatikoittain ruokaa, virvokkeita, olutta ja jopa jäätelöä.
Copa Libertadoresin karsintaottelun aloitus ei mahtipontisuudessaan vedä vertoja Euroopan vastaavalle kilpailulle, mutta sekä pelaajien otteista että fanien pitämästä metelistä oli selvää, kuinka tärkeästä ottelusta oli kyse.
Pääsy Mestarien liigaa vastaavan turnauksen lohkovaiheeseen on faneille ja seuroille aivan yhtä tärkeää kuin Euroopan vastinpareilleen. Kyse on kuitenkin enemmän nimenomaan kunniasta – taloudellisesti merkitys on huomattavasti pienempi. Viime kauden mestarin, Flamengon, TV-tulot olivat noin viidenneksen Liverpoolin vastaavista.
Bussi Mourinhon päiväunista
Alusta asti kävi kuitenkin selväksi joukkueiden välinen tasoero. Internacional oli todella tullut pelaamaan, ja ensimmäisten minuuttien jälkeen pallo ei kolumbialaisten jaloissa juuri käynyt maalipotkuja tai hätäpurkuja lukuun ottamatta. Myös ensimmäisen osan maaliton tasapeli alkoi käydä järkeen, mitä pidemmälle ensimmäinen puolisko eteni; Tolima oli valmistellut otteluun bussin, joka liikuttaisi José Mourinhon kyyneliin.
Kun 45 minuuttia oli pelattu täysin yhtä maalia, pääsi Tolima lopulta ensimmäistä kertaa puolittaiseen maalipaikkaan. Internacionalin maalivahti torjui kuitenkin hienosti pienestä kulmasta tulleen laukauksen, ja tästä syntyneen kulmapotkun jälkeinen vastahyökkäys räjäytti pankin.
Täyteen pakattu, 50 000 -paikkainen, Estádio Beira-Rio räjähti suoraan huutoon, kun kotijoukkue siirtyi lopulta 1–0-johtoon Perun maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijän, Paolo Guerreron, maalilla.
Toinen puoliaika alkoi noudattaen melko lailla samaa kaavaa kuin ensimmäinen, joskin on myönnettävä, että kolumbialaisten vastahyökkäyksissä oli jo hieman yritystä ensimmäiseen jaksoon verrattuna.
Vierasjoukkue sai kaipaamansa lahjan 61. minuutilla, kun Internacionalin kapteeni, Euroopassa pitkän uran tehnyt Andrés D’Alessandro, tuli myöhässä pallontavoittelutilanteeseen, ansaiten ottelun toisen keltaisensa. Tämän jälkeen ottelun kulku muuttui täysin, Toliman saadessa merkittävästi uutta puhtia yrityksiinsä.
Draaman kaari kirjoitutti itsensä täydelliseksi, kun Toliman ponnettomat yritykset palkittiin viimein ottelun 90. minuutilla. Joukkueen hyökkääjä taisteli itsensä vapaaksi pitkän pallon päätteeksi, pääsi nokikkain Internacionalin maalivahdin kanssa, ja joutui toteamaan tämän venyneen fantastiseen torjuntaan. 33-vuotias veräjänvartija Marcelo Lomba oli tämän myötä ehdottomasti ottelun sankari, ja ottelun päättävä pillinvihellys herätti 50 000 horroksestaan todelliseen juhlatunnelmaan; Internacional oli kuin olikin edennyt Copa Libertadoresin lohkovaiheeseen.
Kaunis kaupunki lyhyeen vierailuun
Uskollisimmat kannattajat jäivät stadionille laulamaan sankareilleen vielä pitkään senkin jälkeen, kun me suuntasimme kohti hostellia. Punaisiin pukeutuneen ihmisvirran mukana kaupunkia kohti marssiessa oli hyvä hieman kerrata ottelukokemusta. Fanaattinen brasilialaisyleisö on aina kokemisen arvoinen, ja jaksaa hämmästyttää kokenuttakin ottelukävijää.
Tunnelma on järjestäen kattoa korkeammalla, ja jokaisella faniryhmällään on oma erikoisuutensa. Internacionalin pelissä tuo erikoisuus oli puhallin- ja lyömäsoittimin varustautunut yhtye, joka rytmitti fanien taukoamatonta kannatusta omalla soitannallaan. Vetopasuuna jalkapallokatsomossa on todellakin vaikuttava näky.
Porto Alegre on kaupunkina todella viihtyisä ja rauhaisa, ja oiva visiitti esimerkiksi pitkäksi viikonlopuksi. Maan hipsterikeskukselle sopivasti ruoka- ja juomakulttuuri on omasta mielestäni muuta Brasiliaa miellyttävämpää, ja esimerkiksi illanviettoon sopivia, todella viihtyisiä pubeja löytyy riittämiin. Kaupunki on arkkitehtuuriltaan hyvin kaunis, ja pelkästään kaupungissa kävelyyn saa kulumaan mukavasti aikaa. Lisäksi paikallinen kulttuuri on kaikessa outoudessaan kokemisen arvoinen. Väki tuntui myös puhuvan englantia hieman paremmin kuin pohjoisemmassa Brasiliassa.
Pitkään lomaan en sen sijaan Porto Alegrea suosittele, sillä tekeminen tästä rauhallisesta kaupungista on nopeasti loppu. Osaksi pidempää reissua se sen sijaan sopii loistavasti. Yhteydet kaupungista ovat loistavat Rioon tai São Pauloon ja myös Buenos Airesiin pääsee helpommin kuin kätevästi – onhan Etelä-Amerikan kaunein kaupunki huomattavasti lähempänä Porto Alegrea kuin samasta maasta löytyvät Rio ja São Paulo, mikä varmasti osittain selittää espanjankielisen kulttuurin sekoittumisen Ronaldinhon kotikaupungin arkeen.