Roman Eremenkon pelikiellon päättyminen ja mahdollinen paluu Huuhkaja-paitaan on ollut yksi viime syksyn ja vuodenvaihteen isoista puheenaiheista. Kannattajat ovat arvuutelleet päätöstä kuumeisina, ja paremman puutteessa niin Markku Kanervan kuin jopa Eremenkon äidin venäjänkielisistä haastatteluista on haettu vihjeitä mahdollisesta päätöksestä paluun suhteen.
Kun Kanerva kertoi helmikuussa julkisuuteen Roman olevan maajoukueen käytettävissä heti täyteen iskuun palattuaan, nousi esiin myös tyytymättömiä puheenvuoroja, joiden mukaan Romaa ei enää maajoukkueessa tarvittaisikaan.
Mielipiteitä jakava pelaaja
Eremenkon käryäminen kokaiinista oli ikävä tapaus, mutta osui maajoukkueen kannalta mielenkiintoiseen saumaan. Nimittäin heti seuraavana vuonna Rive luotsasi Huuhkaja-laivan lähes sensaatiomaiseen kahdeksan ottelun tappiottomaan putkeen ja vielä perään syksyllä Kansojen liigan lohkovoittajaksi.
Roman poissaolosta huolimatta vai sen seurauksena, pohdittiin.
Roma oli jo ennen pelikieltoaan kannattajakuntaa jakava pelaaja. Toisten mielestä maajoukkueen korvaamaton maestro, toisten mielestä joukkuehengelle haitallinen diiva. Huuhkajien pelin sakatessa sai Roma – kuten muutkin avainpelaajat – kovaa kritiikkiä alisuorittamisesta. Joskus ansaittua, aina ei.
Roman kohdalla silmätikun osa meni jopa niin pitkälle, että miehen elekieltä kentällä alettiin analysoida suurennuslasilla ja etsittiin merkkejä mahdollisesta motivaation puutteesta tai ylimielisyydestä. Oli kyse sitten vaivojen takia sivuunjäämisestä, käsieleistä pelin aikana tai mistä tahansa, tuntuivat jotkut hakevan kaikkialta merkkejä tukemaan omaa ennalta muodostettua tarinaa ja mielipidettä.
Pelikunnossa vai ei?
Bensaa kummankin leirin liekkeihin lensi kanisterikaupalla, kun Eremenko pelasi Rostovin paidassa 90 minuuttia ja iski kaksi maalia vain kolme päivää sen jälkeen, kun Markku Kanerva oli kertonut hänen jäävän pois maajoukkueen matkasta lonkkavaivojen takia. Totutusti toiset näkivät maalit osoituksena siitä, että Roman paikka on edelleen maajoukkueessa, kun 90-minuuttinen oli osoitus miehen pelikuntoisuudesta, ja lonkkavaiva tulkittiin tekosyyksi ja merkiksi motivaation puuttumisesta.
Jälkimmäinen näkökanta tuntuu kuitenkin sivuuttavan sen tosiasian, että 73 maaotteluesiintymistä omaava Roma ylipäätään kertoi olevansa maajoukkueen käytettävissä: jos maajoukkue ei olisi kiinnostanut, niin nyt olisi varmasti ollut helppo paikka myös hänelle kertoa kenkien ripustamisesta naulaan maajoukkueen osalta. Etenkin, kun useampi pitkäaikainen avainpelaaja oli vasta vähän aikaa sitten ilmoittanut jättävänsä maajoukkuepaidan.
Roma kuitenkin kertoi haluavansa jatkaa, mitä voi jo itsessään pitää todisteena motivaatiosta.
Ei ole poikkeuksellista, että seurajoukkueessa pelaaja parsitaan kasaan vaikka väkisin, ja laitetaan kentälle kipulääkkeiden voimalla. Näin lienee myös Roman kohdalla. Tätä taustaa vasten päätös jäädä parantelemaan lonkkaa on ymmärrettävä. Kannattajan näkökulmasta se on tietenkin harmi, sillä puolikuntoisenakin Roma olisi ollut Suomelle vahvistus Italiaa ja Armeniaa vastaan.
”Ein” sanominen olisi hulluutta
Vaatimukset Roman Eremenkon jättämisestä maajoukkueesta ulos ovat irti todellisuudesta, ja tuntuvat valitettavan usein perustuvan henkilöön kohdistuviin antipatioihin. Huuhkajilla ei kuitenkaan ole varaa sivuuttaa Roman tasoista pelaajaa, kun sellainen on saatavilla.
On totta, ettei Roma aina ole loistanut suuria odotuksia vastaavalla tavalla. Paatelaisen ja Backen aikakausilla sama päti kuitenkin myös moneen muuhun avainpelaajaan, eikä vähiten esimerkiksi Teemu Pukkiin.
Markku Kanerva on jo todistanut kykenevänsä repimään Suomen pelaajamateriaalista kaiken irti. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Kanerva onnistuisi ulosmittaamaan myös Eremenkon taidot paremmin kuin edelliset päävalmentajat.
Yhdeksi isoksi ongelmaksi Kanervan päävalmentajakaudella ovat muodostuneet jatkuvat isot poissaolot. ”Ein” sanominen yhdellekään vahvistukselle olisi hulluutta.
Joten: Tervetuloa takaisin, Roman Eremenko!
Artikkelikuva – FC Rostov
