Byyri lähestyi kaikkia miesten kolmen korkeimman sarjatason seuroja ja kysyi, kuinka anniskelu on seuralla hoidettu.
Uudistettu alkoholilaki on ollut voimassa nyt reilun vuoden ajan. Jalkapalloseurojen kannalta merkittävin uudistus on ollut se, että osa katsomoista on ollut mahdollista muuttaa anniskelualueeksi ja peliä on pystynyt seuraamaan katsomosta käsin huurteinen kädessä.
Kysyimme toukokuun lopussa ja kesäkuun alkupuolella kaikilta Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen seuroilta, miten anniskelu on heidän peleissään hoidettu. Kysymyspatteristo piti sisällään kolme kysymystä: 1) Onko anniskelua? 2) Mitä on myynnissä ja mitä maksaa? 3) Miten vieraskannattajat on huomioitu anniskelussa?
35 seuraa eli 60,3% seuroista vastasi kysymyksiin. Kyselyn tuloksia voidaankin siis pitää varsin kattavina, sillä vastausprosenteissa ei ole suuria sarjakohtaisia heittoja. Jokaisesta sarjasta vähintään puolet seuroista vastasi. Kaikkien vastanneiden seurojen joukkuekohtaiset vastaukset löytyvät tämän jutun lopusta.
Happy Houria ja odottelualennuksia
Osa seuroista ilmoitti, että yleisöä houkutellaan tulemaan ajoissa stadionille ”Happy Hourilla”. Yksi näistä seuroista on FC Lahti, joka on muutenkin kyselyssä maininnan arvoinen, sillä myös itse pelin jälkeen on panostettu anniskeluun.
FC Lahti tarjoaa vieraskannattajille tuntuvia alennuksia, jos kannattajia joudutaan pitämään pelin jälkeen turvallisuussyistä suljettuna omaan sektioonsa, kun odotetaan kotijoukkueen kannattajien poistuvan alueelta.
Myöskään Seinäjoella anniskelu ei pääty pillinvihellykseen. Carslberg Sports Bar aukeaa Seinäjoella aina kaksi tuntia ennen SJK:n ottelun alkua ja palvelee aina vähintään kaksi tuntia myös ottelun päättymisen jälkeen. Ravintola pidetään avoinna niin kauan kuin asiakkaita pelin jälkeen riittää ja Seinäjoelta kerrotaankin, että peli-illat ovat venyneet ajoittain pikkutunneille asti.
Suomen jalkapallokauden säävaihtelu on huomioitu joidenkin seurojen toimesta kausituotteilla. Esimerkiksi Ilveksen osalta tämä tarkoittaa hehkuviiniä syksyn peleissä iltojen viiletessä. Muutamat seurat ovat tuoneet viinit myös pysyvään myyntivalikoimaansa. Futiksesta pystyy nauttimaan viinin kera ainakin FC Lahden, SJK:n, MyPan, KTP:n, TPS:n ja Gnistanin peleissä.
Töölön jalkapallostadionilla pelaavat HJK ja HIFK olivat kyselyn ainoat seurat, jotka ilmoittivat anniskelun olevan kokonaan ulkoistettu. Ravintolapalveluiden tarjonnasta ei vastauksia tähän juttuun saatu.
Liigan ja Ykkösen raja häilyvä
Jos pelillisesti kuilu Veikkausliigan ja Ykkösen välillä on iso, niin anniskelun järjestelyjen suhteen moni Ykkösen joukkue on jo täysin Liiga-kelpoinen. Varsinkin KTP:n ja TPS:n järjestelyt ovat korkeaa Veikkausliigatasoa.
Ykkösestä löytyy myös yksi joukkue, jolla ei ole anniskelua otteluissa laisinkaan. AC Kajaani kehottaa katsojiaan suuntaamaan stadionin vieressä olevaan Puisto Bowling Centeriin janoa sammuttamaan.
Olutturistin Kakkonen
Miesten Kakkonen näyttäytyy kyselyn perusteella varsin kirjavalta sarjalta. Monet seurat ilmoittavat, että anniskelua ei ole otteluissa lainkaan. C-lohkossa puolet seuroista vastaa, ettei anniskelua ole, ja KuFu-98 ilmoittaa että anniskelu on pääsääntöisesti vain lauantaipeleissä. Ainoa C-lohkon joukkue, jonka peleissä saa anniskelua varmuudella on SJK Akatemia.
Osalla Kakkosen seuroista anniskelu puuttuu yksinkertaisesti sen takia, että se on todettu kannattamattomaksi tai resursseja järjestämiseen ei ole. Esimerkiksi JIPPO kertoo, että Joensuuhun on yritetty järjestää anniskelua yhteistyökumppanin kanssa jo pidempään ja ollaan varovaisen optimistisia ensi kauden anniskelun suhteen. Joillakin seuroilla taustalla on myös ideologiaa. KäPalta kerrotaan, että seuran hallitus on tehnyt päätöksen profiloitumisesta kasvattajaseuraksi, ja tällaiselle seuralle anniskelu ei ottelutapahtumiin sovi.
Kakkosesta löytyy kuitenkin joukko seuroja, jotka panostavat anniskeluun resursseihin nähden hämmentävän paljon. Omaa seuran nimikko-olutta tarjoavat ainakin JäPS, Reipas ja SalPa. EPS ei vastannut kyselyyn, mutta allekirjoittanut on jo todistanut tämän kauden aikana, että tarjolla on laaja valikoima erilaisia pienpanimo-oluita. Erikoisoluita saa lisäksi ainakin Gnistanin ja Tampere Unitedin peleissä. Näistä jälkimmäisen otteluissa jopa kolmasosa pääkatsomosta on rajattu anniskelualueeksi.
Kaikki vastaukset
[expand title=”Veikkausliiga”]
FC Lahti
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Karjala 0,33 l – 5 €
Lapin Kulta Pure (gluteeniton) 0,33 l – 6€
Lahden Sininen 0,5 l – 7 €
Lahden Erikois 0,5 l – 8 €
Lonkero 0,33 l – 7 €
Siideri 0,33 l – 6 €
Jallu 0,04 l – 7 €
Kuohuviini 0,20 l – 10 €
Viini 0,187 l – 10 €
Vierasfanit:
Vieraskannattajille on oma palvelupiste, mikäli vieraskannattajia tulee 10 tai enemmän. Muussa tapauksessa he saavat mahdollisuuden ostaa tuotteita palvelualueemme palvelupisteiltä. Heille on tarjolla kaikkia anniskeltavia tuotteita halutessaan. Mikäli ottelun lopussa heitä joudutaan pitämään pidempään omassa lohkossaan, tarjotaan heille vielä tuotteita hyvällä alennuksella.
Koti- ja vieraskannattajat pääsevät viemään tiettyihin katsomolohkoihin juomia. Lisäksi tarjolla on ennen ottelua ”Happy Hour”, jossa vaihtuva tarjous.
HIFK
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Palvelu ulkoistettu
Vierasfanit: Vieraskannattajille on anniskelu tarjolla. Jos mukana ei ole alaikäisiä, niin koko katsomo saadaan anniskelualueeksi, jolloin juomat saa otettua mukaan katsomoon. Vierasfanikatsomo saadaan myös rajattua, jos alaikäisiä mukana, joten silloinkin pääosin saadaan anniskelukatsomo järjestettyä.
Ainoastaan derby järjestetään ilman anniskelukatsomoita. Silloin anniskelu tapahtuu anniskelualueilla.
HJK
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Palvelu ulkoistettu
Vierasfanit: Vieraskannattajille on oma katsomoalue, jossa asianmukaiset palvelut.
Ilves
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Olut: Carlsberg 0,33 l – 5 €
Siideri: Crowmoor 0,33 l – 6 €
Lonkero: Sinebrychoff 0,33 l – 6 €
Lisäksi yhdellä Tammelan anniskelualueella myynnissä väkeviä shotteja (Salmari, Jägermaister) – 5 € sekä vaihtua sesongin mukaisia tuotteita, kuten esimerkiksi hehkuviiniä syksyn peleissä.
Vierasfanit: Vieraskannattajia palvelee oma anniskelualue omassa katsomonosassa.
RoPS
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Keskuskentän ulkotilassa olevilla anniskelualueilla on mm. olutta, siideriä ja lonkeroa 0,33 l koossa ja 6 €:n hintaan. Tarjolla lisäksi säästä riippuvia vaihtuvia tuotteita.
Vierasfanit: Yksi anniskelupiste on sijoitettu aivan vieraskannattajien katsomonosan viereen ja vieraskatsomo on jo itsessään anniskelualuetta.
SJK
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Olut 6 €
Lonkero ja siideri 7 €
+ A-oikeudet
Vierasfanit: Vieraskannattajilla on oma myynti- ja anniskelualue. Mukana A-oikeudet.
Katsomoissa on kolme myynti- ja anniskelualuetta A-oikeuksilla ja laajalla tuotevalikoimalla. Joissain peleissä Happy Hour -hintoja pelin jälkeen. Carlsberg Sports Bar aukeaa aina kaksi tuntia ennen peliä ja on auki kaksi tuntia ottelun päättymisen jälkeen tai niin kauan kuin asiakkaita riittää, välillä siis pikkutunneille asti. Tarvittaessa tarjoillaan pöytiin ja VIP-katsomoon myydään suoraan istumapaikalle.
VPS
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Olutta, lonkeroa ja siideriä 0,33 l – 6 € tai 0,5 l – 8,50 €
Vierasfanit: Vieraskannattajakatsomon taakse avataan vierasfaneille oma baaritiski ja anniskelualue, jos vierasfaneja on reilusti paikalla. Tarjolla olutta, lonkeroa ja siideriä.
Ottelutapahtumissa pääkatsomossa on kaksi pubia ja anniskelualuetta. Erityistapauksissa saatetaan avata myös kolmas baaritiski sekä yhden pääkatsomolohkon anniskelualueeksi. Myös VIP-ravintolassa anniskellaan alkoholia.
[/expand]
[expand title=”Ykkönen”]
MyPa
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Olut 0,33 l – 5 €
Siideri (päärynä ja kuiva omena) 0,33 l – 6€
Lonkero (tavallinen, lime ja karpalo) 0,33 l – 6€
Viinit (puna, valko ja kuohu) 0,25 l – 7 €
Vierasfanit: Stadionalueella on kaksi anniskelupaikkaa kaikelle yleisölle avoinna, joista toinen voidaan tarvittaessa rajata vieraskannattajien käyttöön.
MuSa
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Hanaolut, siideri, lonkero ja jägermeister – 6 €
Vierasfanit: Vieraskannattajilla oma anniskelualue ja palvelut.
AC Kajaani
Onko anniskelua: Ei
Mitä on myynnissä: Stadionin vieressä olevassa Puisto Bowling Centerissä on myynnissä alkoholia. Stadionille ei saa tuoda alkoholia!
Vierasfanit: –
KTP
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Hana-Aura 0,4 l – 6,5 €
Lonkero 0,33 l – 6,5 €
Siideri 0,33 l – 6,5 €
Viini 18,7 cl – 9,00 €
Snapsit 6,5 €
Katsomoanniskelussa Karjala 0,33 l 6,5 €
Vierasfanit: Jos vieraskannattajia on tulossa paljon, järjestetään heille oma anniskelualue heille varatun katsomonosan viereen.
TPS
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Tarjolla on kaikkea mitä ravintoloista vaan voi löytyä. Hintataso on normaaleissa ravintolahinnoissa.
Vierasfanit: TPS:n pelatessa Veikkausliigaa vieraskannattajille oli järjestetty oma anniskelualue. Ykkösessä heillä on käytössä kioskikerroksen anniskelupiste, missä ovat muutkin asiakkaat.
B-katsomossa on oma K18 katsomoanniskelu.
TPV
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Olut 0,33 l – 5 €
Siideri 0,33 l – 6 €
Lonkero ja karpalolonkero 0,33 l – 6 €
Snapsit 2 cl (jaloviina, salmiakkikossu ja minttu) – 5 €
Vierasfanit: Vieraskatsomossa on oma anniskelumyynti.
[/expand]
[expand title=”Kakkonen”]
JIPPO
Onko anniskelua: Ei
Muuta: Yritetty järjestää yhteistyökumppanin kautta.
JäPS
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Tarjolla on omaa JäPS-olutta sekä satunnaisesti myös lonkeroa. Oluen tölkkikoko on 0,355 l ja lonkeron 0,33 l. Molempien hinta on 6€.
Vierasfanit: Käytössä on yksi anniskelualue, missä kotijoukkueen ja vierasjoukkueen kannattajat nauttivat sopuisasti virvokkeista.
FC Kiffen
Onko anniskelua: Ei
MiPK
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Kaljaa ja lonkeroa 4-5 €:n hintahaarukassa.
Vierasfanit: Koti- ja vierasjoukkueen kannattajia palvelee sama anniskeluteltta.
Reipas
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Katsojille on Reippaan oma nimikko-olutta Reipas Craft Beeria. Tarjolla toki muitakin alkoholijuomia tölkkikoossa. Hinnat ovat Lahden normaalia tasoa, eli 6,5 €.
Vierasfanit: Vieraskannattajia ei ole rajattu omaan lokeroon ja kaikki saavat hyödyntää vapaasti käytettävissä olevia myyntipisteitä.
FC Viikingit
Onko anniskelua: Ei
Gnistan
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Olut 0,55 l – 6 €
Bryggerin erikoisoluet 0,33 l – 7 €
Siideri 0,33 l – 5 €
Lonkero 0,33 l – 5€
Prosecco 0,25 l – 8 €
Vierasfanit: Oulunkylässä vieraskannattajat ovat samassa katsomorakennuksessa kotijoukkueen kannattajien kanssa ja ovat tervetulleita Gnistanin Bariin.
GrIFK
Onko anniskelua: Ei
Ilves 2
Onko anniskelua: Paikallisotteluissa
Mitä on myynnissä:
Olut: Carlsberg 0,33 l – 5 €
Siideri: Crowmoor 0,33 l – 6 €
Lonkero: Sinebrychoff 0,33 l – 6 €
Lisäksi yhdellä Tammelan anniskelualueella myynnissä väkeviä shotteja (Salmari, Jägermaister) – 5 € sekä vaihtua sesongin mukaisia tuotteita, kuten esimerkiksi hehkuviiniä syksyn peleissä.
Vierasfanit: Vieraskannattajia palvelee oma anniskelualue omassa katsomonosassa.
KaaPo
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
”Perusolut” 0,5 l – 6 € ja 0,33 l – 5 €
Foster´s 0,44 l – 6 €
Omenasiideri ja lonkero 0,33 l – 5,50 €
Vierasfanit: Vieraskannattajia ei ole erityisemmin huomioitu, vaan he ovat tervetulleita yleiseen anniskelukatsomoon. Otteluissa on anniskeltu jo vuosia näin ilman järjestyshäiriöitä. Turvallisuuspäällikkö arvioi tilanteen kuitenkin aina ottelukohtaisesti.
KäPa
Onko anniskelua: Ei
Muuta: Anniskelua ei tule. KäPan hallitus on tehnyt asiasta periaatepäätöksen, koska seura on profiloitunut kasvattajaseuraksi.
SalPa
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä: Tarjolla on olutta, siideriä ja lonkeroa 0,33 l annoskoossa ja maksavat 5 €. Tälle kaudelle on tullut myös oma SalPan Joutsen-olut, joka on toteutettu yhdessä Mathildedalin kyläpanimon kanssa. Tämä maksaa 6 €.
Muutamassa pelissä kyläpanimo on paikalla hanan kanssa, jolloin 0,4 l tuoppi maksaa 7 €.
Vierasfanit: Anniskelualueella on kaksi siirrettävää katsomoa, joista toinen pidetään vieraskatsomona.
Tampere United
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Nokian Panimon Keisari Lager 0,5 l – 6 €
Pyynikin käsityölaispanimon tuotteita 0,5 l – 7 €
(tällä hetkellä Mosaic Lager ja Amarillo Pale Ale)
Original Long Drink 0,3 l – 7 €
Crowmoor Dry Apple 0,3 l – 7 €
Vierasfanit: Vieraskannattajille on oma anniskelualue silloin kun paikalla on isompi vieraskannattajaryhmä.
Jopa kolmasosa koko Pyynikin stadionin pääkatsomosta on anniskelualuetta.
GBK
Onko anniskelua: Ei
KuFu-98
Onko anniskelua: Joissain peleissä
Mitä on myynnissä: KuPSin tuotteet ja hinnasto
Vierasfanit: Sama ravintola koti- ja vieraskannattajille.
OLS
Onko anniskelua: Ei
PK-37
Onko anniskelua: Ei
RoPS 2
Onko anniskelua: Ei
SJK Akatemia
Onko anniskelua: Kyllä
Mitä on myynnissä:
Olut 6 €
Lonkero ja siideri 7 €
+ A-oikeudet
Vierasfanit: Vieraspääty avataan tarvittaessa ja silloin heillä on oma anniskelualue.
FC Vaajakoski
Onko anniskelua: On anniskelu, tosin alkukauden muutamassa pelissä sitä ei saatu järjestettyä, mutta loppukauden otteluissa on anniskelua.
Mitä on myynnissä: Ravintoloitsijan vaihduttua valikoimaan saattaa tulla pieniä muutoksia, mutta tarjolla on ainakin olutta, lonkeroa ja siideriä. Olut 0,5l/6€, siideri ja lonkero 0,33/6€.
Vierasfanit: Anniskelualue on avoin kaikille ja myös vieraskannattajat ovat viihtyneet anniskelukatsomossa. Anniskelualueeksi on rajattu osa katetusta katsomosta.
VIFK
Onko anniskelua: Ei
VPS 2
Onko anniskelua: Ei
[/expand]