Pimeänä helmikuisena iltana Tero Leppiaho, Tutta Romakkaniemi, Henry Kesti, Harri Helander, Anu Marttila, Kaija Saijets, Aki Romakkaniemi ja Janne Seurujärvi kokoontuivat Ivalossa hotelli Kultahipussa historialliseen kokoukseen.
28. helmikuuta 2019 jäi suomalaiseen jalkapallohistoriaan päivänä, jona perustettiin Suomen pohjoisin jalkapalloseura, Ivalon Palloseura.
Ivalo on Pohjois-Lapin hallinnollinen keskus, jonka taajamassa asuu noin 3000 ihmistä. Ivalon taajama kuuluu Inarin kuntaan, joka on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta. Ivalon perinteisiin joukkueurheilulajeihin on kuulunut jääkiekko ja lentopallo, joiden parissa viihtyy yli 100 junioria.
Ivalolainen jalkapallo sai alkunsa yleisseura Lapin Susien alajaostona heinäkuussa 2017. Tuleva kesä on siis ivalolaisen jalkapallohistorian kolmas ja uuden seuran ensimmäinen.
– Meillä on aktiivisia pelaajia jo aika paljon, mukaan lukien oma 13-vuotias poikani, joka elää ja hengittää jalkapalloa. Kaikilla seuran perustajajäsenillä on omia lapsia mukana seuran junioreina, kertoo puheenjohtaja Tutta Romakkaniemi.
Seuran perusti kahdeksan aktiivia, joista kuvassa ovat Tero Leppiaho ja Tutta Romakkaniemi (Kuva: Mikko Rahja).
Olosuhteet hyvällä tasolla
Vaikka seura on nuori ja sijaitsee todella pohjoisessa, olosuhteet ovat kunnossa.
– Meillä on kesäisin käytössä noin viisi vuotta vanha tekonurmi, joka sijaitsee Ivalon yleisurheilukentällä. Olemme ottaneet kentän vapun tienoilla käyttöön ja saaneet harjoitella syyskuun loppuun asti ulkona. Näillä leveysasteilla lokakuussa alkaa olla jo turhan kylmät kelit jalkapallolle, kertoo Romakkaniemi.
Viime kesänä Ivalossa harjoitteli komea määrä junioreita, huomioon ottaen senkin, kuinka nuori laji jalkapallo on kyseisellä alueella.
– Meillä oli viime kesänä 5-8-vuotiaita lapsia 40 ja 9-13-vuotiaita noin 30. Vanhemmat 05-06-syntyneet pelasivat Lapin harrastesarjassa. Pelit menivät hyvin, tytöt ja pojat tykkäsivät kovasti. Lisäksi olemme osallistuneet kahtena viime kesänä Lapissa pelattavaan Revontuli Cupiin, kertoo seuran valmentaja, aikoinaan RoPS:n junioreissa pelannut Tero Leppiaho.
Talvisin Ivalossa on treenattu kahdessa pienessä liikuntasalissa futsalia. Talviharjoittelun olosuhteisiin on silti tulossa muutosta lähitulevaisuudessa, sillä Ivaloon ollaan rakentamassa uutta yhteiskoulua, johon on suunnitelmien mukaan tulossa isompi liikuntasali.
Ivalosta osallistuttiin Lapin harrastesarjaan viime kesänä Lapin Susien alaisuudessa.
Talvella Ivalossa pelataan futsalia liikuntasaleissa.
Intressinä saada lapset liikkumaan
Ivalon Palloseuralla on maltilliset tavoitteet, ja kasvua aiotaan hakea hallitusti.
– Nyt aletaan rakentamaan historiaa ja perinteitä jalkapallon ympärille myös Ivaloon. Täällä ei ole ollut käytännössä minkäänlaista jalkapallokulttuuria eikä entisiä jalkapallon pelaajia. Tavoitteena on saada vanhempia kiinnostumaan lajista ja rakentaa verkostoa seuran ympärille, toteaa Leppiaho.
Romakkaniemen mukaan intresseissä on saada liikkumaan ne lapset, joille ei aiemmin ole löytynyt sopivaa urheilulajia.
– Toivottavasti myös joskus tulevaisuudessa seurasta löytyisi aikuisille omat joukkueet. Olisi hienoa saada tarjottua kaikenikäisille mahdollisuus pelata jalkapalloa, Romakkaniemi sanoo.
Palloliitto ja RoPS mukana auttamassa
Palloliiton Pohjois-Suomen piirissä ollaan iloisia uudesta, Suomen pohjoisimmasta jalkapalloseurasta.
– On tietenkin hienoa, että jalkapallo kiinnostaa ja liikuttaa ihmisiä aivan Suomen pohjoisimmissakin osissa. Erikoisseura keskittyy omaan lajiinsa ja edesauttaa jalkapallon kehittymistä alueella, piirin kilpailusihteeri Malla Rautava toteaa.
– Jalkapallon harrastaminen on todella haasteellista pohjoisessa, johtuen lähinnä sää- ja keliolosuhteista. Lisäksi maantieteellisesti hyvin laajan Pohjois-Suomen piirin sisällä pelimatkat ovat todella pitkiä. Rakkaudesta tähän hienoon lajiin, jokainen tekee silti kaikkensa, jatkaa Rautava.
Suomifutislegenda Mika Nurmela kävi pitämässä jalkapallokoulua Ivalossa kesällä 2017.
Piiri on kerennyt auttamaan myös Ivalon jalkapallotoiminnan aloittamisessa muun muassa valmentajakurssien muodossa.
– Palloliiton puolesta neuvomme uusia seuroja yhdistyksen perustamisessa sekä annamme ohjeet sitä, miten haetaan Suomen Palloliiton jäseneksi. Kun seura on saatu lisättyä jäsenrekisteriimme, koulutamme seuran ihmisiä liiton eri järjestelmien käytössä, jotta he saavat pelaajat kentälle ja pallon pyörimään sääntöjen mukaisesti, päättää Rautava.
280 kilometriä etelämpänä sijaitseva Rovaniemen Palloseura on myös tarjonnut jo auttavan kätensä Ivalon suuntaan.
– RoPS haluaa olla mukana tukemassa ja kehittämässä ivalolaista jalkapallotoimintaa. Tarjoamme koulutustukea paikallisille valmentajille ja pelaajille sekä hyviä toimintamalleja toiminnan pyörittämiseen. Olemme luoneet vajaan vuoden verran seurayhteistyöverkostoa ja Ivalon Palloseuran on tarkoitus olla yksi seuroista, RoPS:n nappulapäällikkö Juho Luukkonen kertoo.
– Jalkapallo on kuitenkin Suomen suosituin harrastus ja senkin vuoksi on tärkeää, että meillä pysytään harrastamaan myös niinkin pohjoisessa kuin Ivalossa, Luukkonen toteaa.
Kuvat: Tero Leppiaho