Marseille – Välimeren hukkuva jätti
Viime sunnuntain Le Classique oli kuin koko Marseillen kausi pienoiskoossa. Marseille pelasi PSG:tä vastaan näennäisesti hyvin, ja oli ajoittain jopa niskan päällä, mutta kaatui kuitenkin lopulta oman tavoitteensa mahdottomuuteen. Kaiken kruunasi heikkoa kautta pelaavan Dimitri Payet’n ulosajo aivan ottelun lopussa.
Seuran tähtipelaajan tämänhetkinen kunto ei edusta voittamista, mutta Marseillea se edustaa täydellisesti. Myös seuran urheilujohto on äkkipikainen, helposti turhautuva ja liikaa omaan historiaansa luottava hukkuva jättiläinen.
Sunnuntainen Le Classique oli myös ensimmäinen joukkueen väliaikaisvalmentaja Nasser Larguet’lle, sillä vain muutamaa päivää aiemmin seura oli antanut potkut hyvää työtä tehneelle, mutta seurajohdon kanssa riitaantuneelle André Villas-Boasille.
Marseille ilmoitti päävalmentajansa potkuista hieman sen jälkeen, kun se oli hylännyt portugalilaisen itsensä jättämän eroanomuksen. Villas-Boas oli anonut eroa sen jälkeen, kun sai tietää seuran hankkineen Olivier Ntchamin vastoin hänen siunaustaan. Portugalilaisen mukaan hän oli nimenomaisesti toivonut, että seura ei hankkisi kyseistä pelaaja.
Niin ikään laituri Nemanja Radonjić päätettiin myydä asiasta päävalmentajalle ilmoittamatta. Toiminta siirtojen suhteen kertoo kaiken olennaisen siitä, kuinka alas Villas-Boasin arvostus seurajohdon silmissä oli laskenut.
Lens-ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa Villas-Boas kommentoikin, että Marseillen siirtopolitiikka on ollut pelkkää hölynpölyä jo viimeiset kaksi-kolme vuotta. Myöhemmin samana iltana portugalilainen oli erotettu tehtävästään.
Siirtopolitiikan lisäksi myös Marseillen seurajohtaminen on ollut pelkkää hölynpölyä jo pitkään. Les Olympiens on kuuluisa siitä, että se on valmentajalle hankala paikka menestyä. Myös Villas-Boas – seuran 20. päävalmentaja tällä vuosituhannelle – oli lähtökuopissa jo pitkään ennen työsuhteensa päättymistä.
Alun perin portugalilainen oli lähdössä jo viime kesänä, mutta jäi lopulta seuraan pelaajien taivuttelemana. Kenties päävalmentaja tiesi, että edeltävän kauden ihmetemppua olisi vaikea enää toistaa.
Ensimmäisellä kaudellaan Villas-Boas johdatti Marseillen sarjakakkoseksi, vaikka kauden alkaessa jopa pääsyä Mestarien liigaan pidettiin liian suurena haaveena joukkueelle.
Tilastojen valossa sen olisi pitänyt sitä ollakin. Maalinteko-odottamaan perustuvan sarjataulukon mukaan Marseille oli viime kaudella vasta Ligue 1:n viidenneksi paras joukkue. Sarjan kakkossija kertoikin enemmän hetkellisestä ylisuorittamisesta kuin joukkueen todellisesta tasosta.
Sekä seuran johto että sen fanit, ja jopa pelaajat, kuitenkin sokaistuivat hetkellisestä menestyksestä. Kuten usein käy, vain valmentaja osasi katsoa tulosten taakse – kaikkien muiden odotukset nousivat pilviin, vaikka todellista syytä siihen ei ollut.
Kausi alkoi seesteisesti, mutta ongelmia alkoi ilmetä jo syksyllä, kun Marseille jäi Mestarien liigan lohkonsa viimeiseksi voittamatta yhtään ottelua. Seura teki kyseenalaista kunniaa häviämällä yhteensä 12 Mestarien liigan ottelua putkeen. Niin pelaajat, fanit kuin seurajohtokin alkoi turhautua, kuten kohtuuttomat odotukset eivät saanetkaan katetta Euroopan kentillä. Olkoonkin, että seuran edellisestä esiintymisestä kilpailussa oli kulunut jo seitsemän vuotta.
Samalla Villas-Boas alkoi menettää liittolaisiaan ympäri seuraa. Kesällä seuran urheilutoimenjohtajana Andoni Zubizarretan korvannut Pablo Longoria alkoi kääntää valmentajalle selkänsä, kun tulokset eivät olleetkaan toivottuja. Jopa pelaajat, jotka kesällä vaativat portugalilaista jäämään, alkoivat riitaantua sekä keskenään että valmentajansa kanssa.
Niin kauan kuin liigassa meni hyvin, korttitalo kuitenkin vielä kesti. Syyskuussa Villas-Boasin ryhmä katkaisi 20 voitottoman ottelun putkensa PSG:tä vastaan. Loppusyksyn voittoputki nostatti jälleen toiveita mestaruustaistosta. Sen jälkeen joukkue voitti kuitenkin vain yhden seuraavista yhdeksästä pelistään, ja vajosi sarjataulukossa jopa yhdeksänneksi. Sitä heikko rakennelma ei enää kestänyt.
Marseillen kaksijakoista aikaa Villas-Boasin alaisuudessa kuvannee parhaiten valmentajan syksyinen kommentti ”ollakseen surkea Mestarien liigassa, on sinne ensin päästävä. Me pääsimme sinne. Ja nyt olemme surkeita.”
Äkkipikaisena luonteena tunnettu Villas-Boas olisi itsekin voinut hillitä tunteensa paremmin. Portugalilainen tarjoutui eroamaan ensimmäistä kertaa jo lopulta potkuihin johtaneen tappiokierteen alussa, jos seurassa ei enää häneen luotettaisi.
Silloin Villas-Boasin osaamiseen vielä luotettiin. Se, että tuo luottamus romuttui noin kuukaudessa, kertoo kaiken olennaisen siitä, kuin poukkoileva seurakulttuuri Marseillessa on.
Portugalilainen joutui ikävään ristituleen seurassa, jonka fanit ja omistajat olivat keskenään riidoissa jo ennen hänen aikaansa. Villas-Boasin eroa edeltävänä viikonloppuna noin sata Marseillen fania murtautui seuran harjoituskentälle heitelläkseen alisuorittajina pitämiään pelaajia tavaroilla ja tuhotakseen seuran omaisuutta.
Normaalioloissa Marseille elää intohimoisesta fanikannastaan. Pelipäivä on karnevaalipäivä, jonka aikana puhalletaan yhteen hiileen. Ranskan intohimoisimmassa jalkapallokaupungissa fanien suuri tuki tuo kuitenkin myös suuret odotukset. Nyt, kun stadionit ammottavat tyhjyyttään, kärsii Marseille montaa muuta seuraa enemmän. Fanien lähes pakkomielteisestä suhtautumisesta on jäljellä vain paineet.
Marseille ei ole ainoa seura, jonka identiteetti on hukassa näinä omituisina aikoina. Se on kuitenkin esimerkki siitä, että seuroilla, jotka eivät ole varmoja omasta identiteetistään, ei ole vaikeina aikoina selkänojaa, johon nojata.
Tällä hetkellä Marseille poukkoilee eteenpäin ilman mitään selvää suuntaa. Sillä on edelleen suurseuran luonne, vaikka todellisuudessa seura ei ole ollut suuri enää pitkään aikaan. Se on ranskalainen terrieri, jolla on ison koiran ego pienen koiran ruumiissa. Kun lähes koko seurayhteisö uskoo samaan valheeseen, voi jälki olla tuhoisaa.
Seurajohdon päätös erottaa Villas-Boas, hänen eroanomuksensa hyväksymisen sijaan, on osoitus siitä, kuinka tunnepitoisesti ja irrationaalisesti seuraa johdetaan. Tiettävästi Marseille joutui päätöksensä myötä maksamaan portugalilaisen sopimukseen kirjatun erokorvauksen – miltä se olisi eroanomuksen hyväksyessään välttynyt.
On seuroja, jotka oppivat adaptoitumaan muutoksen edessä. Ja sitten on seuroja, jotka roikkuvat menneisyydessä ja tukeutuvat omaan historialliseen asemaansa. Jalkapallomaailma muuttuu tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan. Ne seurat, jotka aikoinaan opimme tuntemaan lajin suurina, eivät välttämättä sitä enää ole. Vaikka Stoke oli yksi Englannin Jalkapalloliigan perustajista, harva kehtaisi kutsua sitä enää suurseuraksi.
Tämä toki virittää ajattelemaan sitä, mitä suurseura jalkapallossa ylipäätään tarkoittaa. Marseille on historiallisesti iso ja menestyksekäs seura. Sillä on yksi Euroopan hienoimmista ja tunnelmallisimmista stadioneista, ja sen logo on varmasti jokaisen jalkapalloyhteisöön kuuluvan tuntema.
Taloudellisesti Marseillea ei kuitenkaan voi enää pitää suurseurana. Deloitte, joka listaa joka vuosi jalkapallomaailman tuottavimmat seurat, ei listaa Marseillea enää edes 30 eniten tuottavan Eurooppalaisseuran joukkoon.
Raha on muuttanut jalkapalloa, ja taloudelliset tekijät määrittävät tänä päivänä seurojen suuruuden. Siitä ei tarvitse pitää, mutta se tulee hyväksyä, jotta pystyy rakentamaan jotain kestävää.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että vain kaikkein rikkaimmat seurat voisivat menestyä. Pienemmällä budjetilla operoivista seuroista esimerkiksi Ajax ja Shakhtar Donetsk ovat esimerkkejä siitä, kuinka myös pienempi seura voi menestyä, jos sillä on selkeä identiteetti ja se ymmärtää paikkansa jalkapallomaailman hierarkiassa.
Marseillella ei tällä hetkellä ole identiteettiä. Seura ei edusta mitään pysyvää, eikä se siksi tiedä, kuinka sen tulisi tulevaisuutta rakentaa. Seuran nykyiset omistajat ovat riitaantuneet fanien kanssa, koska eivät ymmärrä, minkälainen seura Marseille on. He eivät tiedä, mitä Marseillen tulisi edustaa, ja siksi joka kausi vie seuraa hieman eri suuntaan.
Mutta ymmärtävätkö Marseillen fanitkaan, millaista seuraa he kannattavat? Marseillen historiaa on turha kiistää, mutta valitettavasti se ei auta tämän päivän seurakulttuurin rakentamisessa.
Entinen Mestarien liigan voittaja on ajautunut hyvin kauas siitä loistosta, jonka valossa Ranskan etelärannikolla aikoinaan paistateltiin. Nyt seuran identiteetti – ja sitä myötä seurakulttuuri – olisi rakennettava uudestaan. Jotta se onnistuisi, tulisi sekä fanien että seurajohdon ymmärtää, mitä Marseille heille tarkoittaa. Sillä ne seurat, jotka eivät voi kilpailla taloudellisesti, voivat tehdä niin vain vahvaan identiteettiin nojaten.
Viimeisessä lehdistötilaisuudessaan Villas-Boas kommentoi eroanomustaan sanomalla, että pitää Marseillesta, mutta on ammattilainen. Hän saattoi olla kaupungin ainoa.
Hyvää viikonloppua
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. On aika vetäytyä jälleen yhden jalkapallontäyteisen viikonlopun viettoon, korkata pullo kylmää ja nauttia. Tänä vuonna Mestarien liigan paluu ei valitettavasti osu ystävänpäivälle – mutta moni muu jalkapallopeli osuu. Ohjelmaa on siis luvassa tälläkin kertaa.
Jos teksti herätti sinussa ajatuksia – hyviä tai huonoja – anna kuulua joko sähköpostitse juus@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Myös aihe-ehdotuksia tai muita toiveita sopii lähettää. Kuten sopii tilata Sallisen sivukatsomon uutiskirjekin. Sen avulla saat kuumimmat jutut ympäri jalkapallomaailmaa suoraan inboxiisi joka lauantaina. Tapaamme taas ensi viikolla. Siihen asti: pysykää terveinä.
Hyvää viikonloppua.
