Saku Ylätupa sai valtavat suosionosoitukset Allsvenskan-debyyttinsä jälkeen – “AIK bongasi minut maajoukkueesta Qatarissa”

Standing ovation on yksi katsojien antamista suurimmista kunnianosoituksista jalkapalloilijalle. Silloin tiedät onnistuneesi ja pelanneesi itsesi heidän sydämiin. 19-vuotias espoolainen Saku Ylätupa aloitti Allsvenskan-uransa mallikkaasta, ja kun hän 71. minuutilla asteli vaihtoon, yli 29 000 ihmistä taputti hänelle seisten.

Friends Arenan pressitilassa kuhisee ottelun jälkeen. Suurimpien ruotsalaisten lehtien toimittajien suilla on yksi nimi ylitse muiden. Myös järjestävän seuran useat toimihenkilöt tulevat juttelemaan kolmelle suomalaiselle – meille – kertoen Saku Ylätuvan olleen ottelun parhaita, ellei jopa paras pelaaja. Mixed zonella odotetaan nuoren suomalaisen saapumista haastatteluihin. Matkalla sinne on edessä kuitenkin vielä televisiohaastattelut.

Nuori mies saapuu alueelle upeasti istuvan suomalaisen puvun kanssa. Kauluspaidan ylin nappi on rennosti auki. Ylätupa ja joukkueen kapteeni Sebastian Larsson ovat jättäneet kravatit pois. Muu joukkue pääosin sitä kantaa. Ylätupa on hyväntuulinen.

Ylätupa sai tietää olevansa avauksessa päivää tai kahta ennen ottelua. Hänen omin sanoin otteluihin valmistautumisesta ei pidä stressata. Itse ottelussa Ylätuvan otteet saavat suitsutusta. Miten hän itse koki ottelunsa?

– Oli mielestäni hyvä aloitus. Ensimmäinen puoliaika meni hyvin. Toinen puoliaika oli ihan ok, mutta minulla loppui vähän puhti, ja jalat alkoivat painaa siinä lopussa. Siitä johtuen en pystynyt ottamaan rentoja spurtteja. Minä olen itse ainakin ihan tyytyväinen. Olisi vain pitänyt tehdä maali siitä ensimmäisen jakson paikasta, Ylätupa summaa otteitaan.

Kun Ylätupa otettiin vaihtoon, koko stadion nousi seisaalleen taputtamaan suomalaiselle messiaalleen. Ylätupa pelasi itsensä ensimmäisessä Allsvenskan-ottelussaan kannattajien sydämiin. Samoihin lokeroihin, jonne aiemmin ovat nousseet uun muassa Jyrki Nieminen ja Kari Virtanen.

– [Standing ovation] oli uusi kokemus. 29 000 katsojaa stadionilla, ja seisten osoittivat suosiotaan. On todella kiva, kun fanit ovat ottaneet hyvin vastaan täällä.

AIK on yksi Ruotsin suurimmasta ja seuratuimmista seuroista. Miten koet sen?

– Minulle se on eteenpäin työntävä voima ja antaa lisämotivaatiota. Joillekin se voi tuoda paineita, mutta minä en asiaa niin koe.

Siirron takana hyvät otteet maajoukkueessa

Leppävaaran Pallon kasvatti nousi suomalaisen futiskansan huulille vuonna 2017. Tuolloin HJK:a edustava nuorukainen pakkasi lainapestin ajaksi laukkunsa suunnaten napapiirille. Hän pelasi 17 ottelua tehden kolme maalia ennen täysi-ikäisyyttään. Heinäkuussa laina keskeytyi ja Ylätupa siirtyi Ajaxiin kolmen vuoden sopimuksella.

Ajaxin junioreissa pelannut Ylätupa ei vielä saanut otettua sitä ratkaisevaa askelta Hollannin pääsarjaan. Se ei miestä hidastanut, kun edessä olivat maaottelut Qatarissa. Ne muodostuivat lopulta käänteen tekeviksi.

– AIK bongasi minut maajoukkueesta Qatarissa. Sen jälkeen keskustelimme molempiin suuntiin. Lopulta yhteisymmärrys löytyi, ja siirryin tänne, Ylätupa kertoo siirron taustoista.

Läntisen naapurimme pääkaupunki on monille suomalaisille tuttu turistikohde. Se mitä päivä Tukholmassa -risteilyillä ei huomaa, on huutava asuntopula. Kunnallisella puolella vuokra-asuntoja saa jonottaa vähintään kahdeksan vuotta eli kauemmin kuin Ylätuvan nykyinen sopimus kestää. Tämän vuoksi seurojen apu on ensiarvoisen tärkeää.

– Seura hoiti minulle asunnon ja juoksevat asiat. Saman tien pääsin omaan kotiin tänne tullessani.

Entä Tukholma itsessään kaupunkina?

– Tukholma on ihan mahtava paikka, olen viihtynyt täällä todella hyvin.

Matsien jälkeen Ylätupa kertoo ottavansa iisisti. Mielen pitää päästä palautumaan. Välillä hän käy joukkuekavereiden kanssa ulkona, mutta pääsääntöisesti palautuu, kuten kuka tahansa nuori aikuinen: Netflixiä ja pleikkaria. Vapaa-aika pitää ottaa palautumisena.

AIK:n bussmottagning on ilmiö. Kuva: Juha Hyssälä

Kun AIK pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa Allsvenskanissa kerääntyy kymmenet tuhannet kannattajat Friends Arenan ulkopuolelle. On aika ottaa joukkue vastaan, toivottaa tervetulleeksi kotiin.

– En ole kokenut mitään vastaavaa. Hyvin paljon jätkät puhuivat kopissa ennen matsia sen olevan mahtavaa. Bussin edessä kaikki fanit huutavat, soihdut palavat ja raketit paukkuvat. En minä ollut sitä edes ajatellut, mutta sitten kun siihen tulimme, niin olihan se aivan mahtavaa. Ottelun aikanakin fanit olivat todella upeita. Iso kiitos heille, Ylätupa päättää.

Tämän jälkeen Ylätuvan matka jatkuu ruotsalaistoimittajien luo. Heidän omin sanoin finska är lite rostig, minkä johdosta he eivät tulleet mukaan suomenkieliseen haastatteluun.

Ehkä Ylätupa onnistuu heille muutaman sanan suomea opettamaan. Mikäli otteet jatkuvat samanlaisina, se on hyvinkin mahdollista.