Moni muistaa Johannes Westön kapuamisen HJK:n edustusjoukkueeseen, nousun futiskansan huulille sekä odottamattoman päätöksen lopettaa uransa alle parikymppisenä. Jo reilu vuosi ennen Westön liigadebyyttiä Klubin toinen suurlupaus, Werner Kaitila, oli ripustanut nappulakengät naulaan täysin yllättäen.
Kaitila tunnettiin suurlupauksena, joka herätti lehdistönkin huomiota jo 13-vuotiaana.
HS uutisoi vuoden 2002 Helsinki Cupin finaalista otsikolla “Klubin Werner Kaitila keräsi onnittelut”. Kaitila johdatti HJK:n turnauksen himoittuun mestaruuteen “kahdella komealla maalillaan”.
Vastustajajoukkue EsPan ainokaisen viimeisteli puolestaan Kaitilan kanssa juniorimaajoukkueessakin myöhemmin pelannut Akseli Pelvas. EsPan maalivahtina pelasi sattumoisin Noora Räty, joka tunnetaan nykyisin Suomen kaikkien aikojen menestyneimpänä naispuolisena jääkiekkomaalivahtina.
Intohimo katosi
Edustusjoukkueen rinkiin talvella 2008 noussut Kaitila alkoi aikuistuessaan herätä maailmaan, jossa oli itse yksi niistä ulkopuolisista, jotka seurasivat, mitä suurseurojen testeissä ravanneesta juniorista tulee jalkapalloilijoina.
Kun intohimo katosi, juniorimaajoukkueissa muun muassa Riku Riskin kanssa kärjessä viilettänyt Kaitila lopetti.
Tie vei Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun sekä työelämään, kunnes ympyrä sulkeutui vuonna 2014. Kaitila palasi Westön tavoin viheriöille Kakkosen Someron Voiman paidassa. Vaikka hän tarvitsi tilaa ja aikaa mietintäprosessilleen, veri veti lopulta jalkapallon pariin.
– Jalkapallokenttä on sivistynyt sotakenttä. Koko lajiin tiivistyy valtavasti asioita: mikäli se on ollut sinulle tärkeää ja luovut siitä, yhtäkkiä tiettyjä tunteita ei enää tule. Esimerkiksi voitetun matsin jälkeistä tunnetta on vaikea saada muualta, Kaitila toteaa.
Aikoinaan peli-ilonsa kadottanut Kaitila pystyi jälleen nauttimaan pelaamisesta. Kuten joukkueurheilijat niin usein, hänkin kaipasi vuosien varrella pukukoppielämää ja joukkuehenkeä.
Hän huomauttaa, että myös yritysmaailmassa sekä muilla elämän kentillä taistellaan ja yritetään voittaa, mutta vihreällä veralla se on erilaista.
– Kun elät keskellä kenttää ottelun läpi ja raadat fyysisesti, tunne on voimakkaampi kuin silloin, kun istut konttorissa ja painat oikealla hetkellä enteriä. Hieno tunne sekin, mutta siinä ei ole tapahtunut samoja elementtejä kuin urheilussa.
Entinen suurlupaus palasi jalkapallokentille vuonna 2014.
Komea paluu Klubiin
SoVo:sta Kaitila jatkoi FC Legirukseen, jonka taru päättyi myöhemmin surullisesti. Samoihin aikoihin hän aloitteli valmentajauraansa helsinkiläisessä PPJ:ssä. Syksyllä 2016 hän palasi kotiin HJK:hon.
– Viime vuonna olin äärimmäisen kiinnostavassa paikassa HJK:n C14-ikäluokan akatemiajoukkueen valmentajana. Se oli todella kiehtova ja kehittävä näköalapaikka.
Joukkue menestyi mukavasti ja voitti sekä Etelä-Länsi-liigan että C14 SPL -lopputurnauksen eli ikäluokan Suomen mestaruuden. Peräti seitsemän HJK-pelaajaa valittiin viime helmikuussa alle 15-vuotiaiden ensimmäiseen maajoukkueturnaukseen.
Kaitila jos kuka tietää varsin hyvin, että into jalkapalloon saattaa vaihdella nuoruusvuosien aikana kovastikin, eikä futis välillä maistu lainkaan. Hän on todennut junioreilleen, että sitä tapahtuu kaikille pienemmissä tai suuremmissa määrin.
– Ei ole itsestään selvää, että rakkaussuhde jalkapalloon pysyy läpi iän samana. Nyt sitä kevään 2008 fiilistä, kun lopetin, on vaikea kuvitella, sillä jalkapallosta on taas tullut tärkeä osa elämääni.
Lisäksi Kaitila on painottanut, että jokaisen tulee olla rehellinen itselleen: on myös rohkea päätös vaihtaa esimerkiksi koripalloon tai jääkiekkoon, mikäli liekki jalkapalloon on sammunut. Mieluiten hän silti pitäisi nuoret oman lajin parissa, oli taso mikä tahansa.
– Tähdet nousevat massasta, ja mikäli massaa ei ole, tähtiä ei nouse. Jokainen täysin harrastusmielessäkin jalkapalloileva on plussaa lajille. Vaikka olen jalkapalloromantikko, en kuitenkaan halua, että kukaan pelaa tätä lajia väkisin.
Vankka usko suomifutiksen tulevaisuuteen
Tammikuussa alkanut varusmiespalvelus pitää Kaitilan poissa kentän laidoilta ainakin vuoden loppuun asti. Paluu juniorivalmennukseen on käynyt miehen mielessä, mutta hän toteaa, että seuraavan tehtävän tulisi olla varsin kiinnostava, jotta hän lähtisi uudestaan samaan rumbaan.
Mikäli jotain aloitetaan, siihen sitoudutaan täysillä – aivan kuin armeijaan, jossa hän on päätynyt tiedustelijalinjalle reserviupseerikouluun.
Tuli valmennustarjouksia tai ei, Kaitila haluaisi toimia suomalaisen jalkapallon parissa. Hän myöntää, että sopiva pesti esimerkiksi Palloliitossa voisi kiinnostaa jatkossa, vaikkei lähde spekuloimaan mistään tietystä roolista.
– Viime vuonna sain erilaista perspektiiviä jalkapalloon, kun valmensin Klubia Aki Hyryläisen kanssa ja keskustelimme paljon Mika Aaltosen kanssa. 28-vuotiaalle futisromantikolle nämä vanhemmat herrasmiehet olivat parhaat mahdolliset keskustelukumppanit. Jos jossain vaiheessa päädyn kehittämään kotimaista jalkapalloilua, täytyy muistaa, että olen saanut viettää vuoden heidän kanssaan.
Huuhkajien tulevaisuuden arvokisapaikan suhteen Kaitila on optimistinen. Kaitilan valmentamat, maajoukkueeseen nousseet pelaajat, tekivät mieheen vaikutuksen, ja sukupolvi saa häneltä suitsutusta.
– Olen työskennellyt heidän kanssaan, ja näkökulma, millä he näkevät jalkapallon, on aivan uudenlainen. Kun lähdimme Klubin kanssa ulkomaille turnaukseen, katsoimme, että okei, FC Barcelona on mukana. Lähdimme voittamaan, tulimme lopulta hopealle, ja Barca oli turnauksen viides. Tämä sukupolvi todella tietää, että voimme pärjätä.
