Miesten Kakkonen saavutti puolimatkan krouvin

Kakkosen sarjakausi saavutti viime viikonloppuna puolivälin. Byyri käy läpi, lohko kerrallaan, missä mennään tällä hetkellä. Matka alkaa C-lohkosta.

Hurja kisa ykköspaikasta

C-lohkoa leimaa äärimmäinen tasaisuus sarjan molemmissa päissä. Kärjessä viisi joukkuetta on neljän pisteen sisällä.

Tilanteen ruumiillistuma on TPV, joka johti sarjaa juhannuksena, mutta tappio viime viikonloppuna tiputti sen sarjassa sijalle viisi. Tamperelaisten kausi on lähes identtinen toisinto viime kaudesta, jolloin se vei omaa lohkoaan alkukaudesta, mutta kesäkuussa suunta kääntyi laskevaksi. Päävalmentaja Anssi Ylisellä riittää nyt mietittävää kurssin uudelleen kääntämiseksi.

Kuva – Mikko Jokela

Piikkipaikkaa pitää tällä hetkellä GBK Kokkolasta. Joukkue on kerännyt 11 pelistä 23 sarjapistettä. Toukokuun alussa GBK kärsi yllättävän tappion Iisalmessa PK-37:n vieraana, mutta sen jälkeen meno on ollut vakuuttavaa, ja tappioita on tullut ainoastaan yksi.

GBK:n kannasta löytyy pari suhteellisen mielenkiintoista ja samantyyppisen tarinan omaavia joukkueita, vaikka pohja onkin eri.

KuFu-98 Kuopiosta ja Hercules Oulusta kasattiin kokoon aivan sarja-avauksen kynnyksellä. Kuopiossa yhtenäinen harjoittelu aloitettiin vasta huhtikuun alussa, mutta mukana on toki paljon yhdessä pelanneita pelaajia KuPS:n junioreista sekä aktiivisesti KuPS:n liigajoukkueen kanssa harjoitelleita pelaajia.

Hercules toi yhteistyökuvionsa kautta liudan espanjalaisia pelaajia sekä valmennusta Ouluun maaliskuussa. Ulkopuolisin silmin joukkuetta pidettiin pienoisena jokerikorttina, mutta Oulussa selvästi tiedettiin mitä tehtiin, sillä homma on natsannut kohdalleen. Joukkueen peli on parhaimmillaan todella toimivaa ja kaikki kentällä näyttää hyvin organisoidulta.

Kuva – Hercules / Facebook

Allekirjoittaneelle Hercules on tällä hetkellä ykkössuosikki lohkon voittajaksi.

Kärkiviisikkoon mahtuu vielä SJK Akatemia, joka voitti ehkä jopa hieman yllättäen viime viikonloppuna kotonaan juuri mainitun Herculeksen maalein 4-2. SJK on ollut hyvä, mutta sen lopullinen voimasuhde nähdään vasta elokuussa, kun pelaajaliikenne liigajoukkueen kanssa menee kiinni ja on päätettävä, kuka pelaa missäkin joukkueessa.

Sama pätee myös jo aiemmin mainittuun kuopiolaisseuraan.

Välimallin luistinseura

Tasaisen kärkiviisikon ja tiukan peräpään väliin mahtuu Oulun Luistinseura. Sarjanousija on raapinut pisteitä miehekkäästi pitkin alkukautta. Toukokuun puolivälistä käynnistyi kuuden ottelun tappioton jakso, joka päättyi viime viikonloppuna kärsittyyn tappioon.

Lähiviikot näyttävät saavatko oululaiset hinattua itsensä mukaan kärkikahinoihin vai onko edessä vielä taistelu sarjapaikasta. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että OLS saisi nauttia stressittömästä syksystä, joka varmasti maistuisi sarjanousijalle.

Tiukkaakin tiukempi peräpää

Jos on tasaista kärjessä, niin sitä se on myös sarjan alemmalla puoliskolla. Närpes Kraft, Tampere United, JBK, VIFK ja PK-37 mahtuvat kaikki kahden pisteen sisään.

Närpes Kraft elää kotiotteluistaan, ja se nappasikin kesäkuussa kotikentällään kaksi hyvin arvokasta kolmen pisteen voittoa.

Tampere Unitedin pistesuhdanne on ollut samankaltainen. Sen 11 pisteestä ainoastaan yksi on tullut vieraskentältä. Tilanne on kääntynyt täysin päälaelleen, sillä uuden TamUn aikana Sinipaidat ovat olleet juurikin tappavan tehokas vierasjoukkue.

Kuva – Mikko Jokela

Tampereen sinisessä leirissä ei myöskään dramatiikkaa ole puuttunut: valmennuskaksikko Mikko Mäkelä ja Markus Halme lähtivät toukokuun lopussa kärsityn derbytappion jälkeen, ja valmennuksesta vastaa nyt pelihommista hiljalleen sivuun jäävä Leroy Maluka. Uusi ja vanha valmentaja käyvät lisäksi sanasotaa keskenään mediassa, joka ei taatusti helpota joukkueen keskittymistä olennaiseen.

JBK otti helpottavan voiton sunnuntaina Vaasasta, mutta muuten pietarsaarelaisten alkukausi on ollut monelle iso pettymys. Paikallismediat kirjoittivat kauden alla aidoista nousumahdollisuuksista, ja moni asiantuntijana itseään pitävä on odottanut joukkueelta enemmän. Oliko VIFK-voitto enne paremmasta loppukaudesta?

Mainittu Vaasa IFK sekä PK-37 Iisalmelta kuuluvat myös yksitoista pistettä keränneisiin joukkueisiin.

VIFK aloitti kauden erinomaisesti ja oli sarjassa jopa toisena kolmen pelatun ottelun jälkeen. Tuon jälkeen voittosarakkeeseen on tarttunut ainoastaan yksi voitto ja joukkue on kerännyt viimeisestä viidestä pelistä ainoastaan yhden pisteen. PK-37:n suunta on puolestaan parempaan, ja kolme viimeistä ottelua on kasvattanut joukkueen pistepottia neljällä sarjapisteellä.

Pohjalta löytyy Tornion TP-47, mutta vielä on liian aikaista kuopata torniolaisia varmaksi putoajaksi.

Kausi käynnistyi TP-47:n osalta katastrofaalisesti kuudella perättäisellä tappiolla, mutta viime otteluiden jälkeen kaikki näyttää vielä elvytettävältä. Pisteitä on kertynyt lyhyessä ajassa viisi kappaletta, mikä kielii parantuneista otteista, ja myös valmennusta on vaihdettu kauden mittaan.

Huomioitavaa on myös se, että torniolaiset ovat menettäneet merkittävän määrän pisteitä aivan otteluiden loppuhetkillä. Nämä asiat huomioiden kuuden pisteen kaula putoamisviivaan ei vaikuta täysin utopistiselta kurottavalta.



Byyri.com