Manchester Cityssä Valioliigaa pelannut Alex Nimely ei tullut Suomeen jäädäkseen. Vaikka mies on innoissaan uudesta seikkailusta FC Hongan paidassa, hän janoaa takaisin huipulle.
FC Honka? Siis mikä? Kun takavuosien huippulupaus Alex Nimely jäi talvella ilman sopimusta azerbaidzanilaisen Kapaz PFK:n kanssa, miehen agentti kertoi hänelle espoolaisen jalkapalloseuran kiinnostuksesta hyökkääjää kohtaan.
Nimely oli nähnyt HJK:n europelejä ja tiesi Anthony Annanin pelaavan Klubissa, mutta muuten tuleva määränpää ja paikallinen futisliiga olivat hänelle täysiä mysteereitä. Pari viikkoa maaliskuisen Suomen cupin Metroderbyn jälkeen Nimely oli ehtinyt tavata Annanin ja kotoutua Tapiolaan, mutta Suomen talvessa oli vielä totuttelemista.
– FC Honka vaikutti kunnianhimoiselta seuralta, ja puhuttuani vanhan kaverini Ahmedin (El-Amrani) kanssa päätös tuntui helpolta. Olen viihtynyt Suomessa, vaikka täällä on todella kylmä. Oli hienoa pelata HJK:ta vastaan ja voittaa, se toi joukkueelle itseluottamusta.
Hyökkääjä pääsi ottelussa irti vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua ja hankki lisäajalla rangaistuspotkun, jonka Javi Hervas pisti varmasti sisään. Maukkaan derbyvoiton lisäksi Honka pääsi juhlimaan lohkovoittoa ja suoraa paikkaa puolivälieriin.
Nimelyn uran toistaiseksi ikimuistoisin kymmenminuuttinen on kuitenkin huhtikuun 3. päivältä 2010. Hän debytoi tuolloin Manchester Cityn edustusjoukkueessa Turf Moorin illassa, kun Roberto Mancini päätti lepuuttaa Carlos Teveziä 1-6-tilanteessa.
Muutama viikko Burnley-ottelun jälkeen City kiinnitti 18-vuotiaan Nimelyn riveihinsä nelivuotisella ammattilaissopimuksella. Seuran organisaatioon tammikuussa 2008 saapunut liberialainen oli ollut voittamassa FA Youth Cupia muun muassa Daniel Sturridgen kanssa, joten odotukset Nimelyä kohtaan olivat korkeat.
Sota jätti arvet
Reilut kahdeksan vuotta myöhemmin Nimely kertoo City-debyytistään Tapiolan urheilupuistossa. Vaikka itse esiintyminen Valioliiga-kentillä oli miehen suurin unelma, hänelle erityisintä siinä oli pelaaminen Patrick Vieiran kanssa.
– Vartuin Arsenalin fanina ja katsoin Patrickin pelejä. Hän on mahtava persoona ja hänen vaatimustasonsa on valtava: olit sitten nuori tai kokenut pelaaja. Olimme pelaajina samalla sivulla, ja meillä oli hyvät välit, kun hän valmensi reservijoukkueessa, Nimely muistelee.
– Meillä oli samanlaiset lähtökohdat, joten ymmärsimme toisiamme: afrikkalaistaustainen pelaaja, joka lähti nuorena ulkomaille. Hän auttoi minua todella paljon estämällä minua tekemästä samoja virheitä kuin monet nuoret pelaajat ja opettamalla minulle tärkeitä asioita elämästä sekä jalkapallosta.
Nimelyn lähtökohdat jalkapalloilijaksi eivät olleet kummoiset: hän varttui Liberian pääkaupunki Monroviassa yli seitsemän vuotta kestäneen sisällissodan keskellä. Sota vaati tuhansia kuolonuhreja ja lukemattomat perheet lähtivät pakolaisiksi naapurimaihin.
– Se oli kamalaa. Kukaan ei halua puhua niistä ajoista, koska kaikki menettivät paljon ystäviä ja perheenjäseniä. Olen onnellinen siitä, että olen täällä ja tässä asemassa tänä päivänä. Siitä kiitos ylemmille voimille, Nimely sanoo.
– Minulla on vahva perhe, josta olen myös kiitollinen. Monilla ystävilläni ei ollut mahdollisuutta päästä kouluun ja tulla sellaisiksi, millaisiksi olisivat halunneet. He ovat päätyneet muun muassa jengeihin.
Nimely kiittää useaan otteeseen luojaa siitä, mihin on päätynyt. Hän sai uskosta turvaa sodan aikana, minkä lisäksi jalkapallo sai ajatuksia muualle – siitäkin huolimatta, että Nimelyn äiti ei olisi halunnut poikansa pelaavan jalkapalloa vaan puhui aina koulun ja kurinalaisuuden tärkeydestä. Jalkapallo oli kuitenkin lopulta se, joka tarjosi pojalle reitin parempaan maailmaan.
Yllättävä puhelu vei Romaniaan
Aika Manchester Cityssä kesti aina syksyyn 2014 asti, mutta viimeiset vuodet kuluivat lähinnä lainapesteillä. Debyyttinsä jälkeen Nimely pääsi pelaamaan Eurooppa-liigassa Juventusta vastaan, mutta ovet edustusjoukkueeseen eivät koskaan auenneet kunnolla.
Moni hänen akatemia-aikojensa joukkuetovereista koki saman kohtalon. Osa pelasi kourallisen otteluita Cityssä, mutta kenestäkään ei tullut joukkueen runkopelaajaa. FA Youth Cup -voittajista Sturridge, Ben Mee ja Kieran Trippier pelaavat Valioliigassa, muut ulkomailla ja Englannin alasarjoissa.
– Yhtäkkiä rahaa oli aivan valtavasti, managerit vaihtuivat ja seura hankki huippupelaajia. Nuoret pelaajat eivät päässeet eteenpäin kohti edustusjoukkuetta: jos sinulle ostetaan kilpailijaksi Sergio Agüero, et pääse kovin todennäköisesti pelaamaan. Kuvio ei kuitenkaan koske pelkästään Cityä, vaan kaikkia eurooppalaisia suurseuroja.
Kun Nimelyn sopimus Cityssä loppui, hän kokeili onneaan Ykkösliigan Port Valessa. Pestin jäätyä yhden ottelun mittaiseksi hyökkääjä päätti jättää sumusaaret taakseen. Seuraava työpaikka löytyi Romaniasta jalkapallolegenda Gheorge Hagin soitettua Nimelylle.
– En meinannut uskoa korviani, kun Hagi soitti minulle. Piti käydä googlaamassa, valmentaako hän todella Politehnica Timișoaraa. Hän oli uskomattoman älykäs, intohimoinen ja vaativa valmentaja. Stadionin ulkopuolella hän oli mitä miellyttävin ihminen.
Nimely menestyi Romaniassa kohtalaisen hyvin ja miehen matka jatkui taas keväällä 2017. Norjalaisseura Stabæk kiinnitti hänet kaksivuotisella sopimuksella, joka lopulta päättyi tylysti ennen aikojaan: Nimely ei ehtinyt tottua tekonurmikenttiin, jäi peleissä vähälle vastuulle ja pyysi lopulta sopimuksen purkua, joten liitto kesti vain kymmenen viikkoa.
George Weah’n manttelinperijäksi?
Suomessa Nimely toivoo nimenomaan pääsevänsä pelaamaan. Suomen cupin otteluissa peliminuutteja ei tullut kovin paljoa, mutta mies on vasta lähestymässä huippukuntoaan. Hän korostaa joukkueen menestymisen tärkeyttä eikä puhu mielellään henkilökohtaisista tavoitteistaan, vaikka hän myöntääkin maalinteon kiinnostavan paljon.
– Olen ollut huipulla ja tullut sieltä alas, mutta sellaista elämä on – ihan kuin vuoristorata. Uskon, että voin päästä takaisin huipulle. Tulin Suomeen siksi, että saisin pelata jalkapalloa. Aika näyttää, miten onnistun.
Euroopan kenttien lisäksi Nimely tähyilee maajoukkuepaitaa. Hän edusti Englantia alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, mutta on ollut viime vuosina yhteydessä kotimaansa Liberian jalkapalloliittoon. Viime kesänä alkaneet Afrikan mestaruuskilpailujen karsinnat ovat hänelle suuri mahdollisuus pelata pikkuveli Sylvanuksen kanssa.
Vuonna 1998 syntynyt Sylvanus edustaa Spartak Moskovaa ja on ollut mukana Liberian A-maajoukkueringissä jo 15-vuotiaasta saakka. Veljekset ovat puhuneet pitkään unelmastaan pelata yhdessä Liberian paidassa, ja haave olisi Alexin mukaan toteutunut viime kesänä, ellei paperiasiat olisi koituneet esteeksi.
– Olemme todella läheisiä ja puhumme lähes päivittäin. Jos hän on harjoitusten jälkeen pahalla tuulella tai väsynyt, muistutan, että hänellä on maailman paras ammatti. Moni voi vain unelmoida pääsevänsä hänen asemaansa.
Vaikka Nimely ei tienaa vanhojen pelikavereidensa tapaan miljoonia, hän kokee yhä itsensä etuoikeutetuksi. Jalkapallo on tuonut hänelle leivän pöytään ja vienyt hänet hienolle matkalle pallon ympäri.
– Afrikassa suurin osa jalkapalloilijoista ei saa rahaa jalkapalloilusta, mutta he pelaavat silti rakkaudesta lajiin. Ei ole mitään parempaa, kuin tehdä sitä mitä rakastaa: ja kun pääsee pelaamaan ammatikseen, voi kaiken lisäksi lähettää perheelleen rahaa ja auttaa heitä. Monet tekevät työtä, josta eivät pidä – minä en ole joutunut tekemään ikäviä hommia aikuisena päivääkään.
