Kommentti: Huuhkajat tarvitsivat Ratinaa vähintään yhtä paljon kuin Ratina tarvitsi Huuhkajia

Suomen pelaajat jakoivat sunnuntaina Italia-ottelun jälkeen kiitoksensa Ratinan yleisölle. Seuraavaa Huuhkajien ottelua Tampereella saadaankin odottaa pitkään.

11.10.2015 Huuhkajat hyvästeli vanhan Helsingin olympiastadionin. Mixu Paatelaisen johdolla aloitettu toivon täyteinen kaikkien aikojen karsinta oli ajautunut karille jo kauan sitten. Paatelainen itse oli saanut lähteä Unkari tappion jälkeen muutamaa kuukautta aiemmin, aivan kuten hänen edeltäjänsä Stuart Baxter aikanaan.

Olympiastadion jätettiin taakse haikein mielin ennen sen remontin aloittamista. Nostalgiaa täynnä oleva stadion on kiistatta suomalaisen urheiluperinnön keskeisin paikka. Ehkä juuri historia oli tehnyt olympiastadionin maajoukkueelle niin kovin raskaaksi paikaksi. Jokainen penkki ja kulmaus muistuttivat siellä kärsityistä tappioista. Tuossa minä istuin Unkari-pelissä 1997, tässä minä olin kun Serbian pelaajat ryntäsivät juhlimaan “Kosovo is Serbia” maantieteellinen fakta -banderollin eteen kesäkuussa kymmenen vuotta myöhemmin.

Toistaiseksi viimeiseksi jääneessä Pohjois-Irlanti ottelussa Paulus Arajuuren viime hetken maali toi Huuhkajat tasoihin. Koko EM-karsinnassa voitettiin kotona ainoastaan yksi ottelu. Färsaaret kaatui 1-0 nihkeän esityksen jälkeen.

Helsingin olympiastadionin remontin alkaessa olivat Huuhkajat pakotettuja jalkautumaan maakuntiin ja Tampereen Ratinan stadionista tuli uusi päänäyttämö. Ilmassa oli yleistä huolta siitä, miten Huuhkajat tavoittavat Helsingin ulkopuolella, koska ottelumatkat juuri pääkaupunkiin olivat kehä kolmosen ulkopuolelta tulevillekin jo traditio. Kuinka pääkaupungista löydettäisiin puolestaan muualle?

Hans Backen Huuhkajat tarjosivat MM-karsinassa kovin vähän. Kun Markku Kanerva astui pestiinsä, alkoi kurssi kääntyä. Suomen lyödessä Islannin jälleen yhden pieleen menneen karsinnan loppumetreillä syyskuussa 2017, nähtiin jotain uutta. Alexander Ringin pommittaessa vapaapotkun yläriman kautta sisään, saatiin samalla maistaa ensimmäinen pala makeaa, joka nyttemmin tunnetaan Ratinan taikana.

Vuotta myöhemmin toivottomiksi tuomitut Huuhkajat loistivat samassa paikassa. Jalkoihin jäi Kreikka ja tämän vuosikymmenen suomalaisvalmentajien kohtaloksi muodostunut Unkari. Kanerva sai aikaan muutoksen, ja ennen kaikkea luotua uudelleen Huuhkajiin ilmapiiriin, johon oli mukava tulla seurajoukkueesta.

Uusien tuulien puhallus osui olympiastadionin remontin kannalta hyvään saumaan. Tampereen stadionista muodostui Huuhkajille oiva kotipesä, jossa menneisyyden painolastit eivät painaneet, ja Kanerva joukkoineen muokkasi Ratinan näköisekseen. Myös pääkaupunkiseudulta maajoukkuetta seuraaville vuodet Tampereella ovat olleet hyvää vaihtelua. Kaikki jalkapallokannattajat tietävät, että reissut aktivoivat. Tulee aivan eri lailla tutustuttua muihin kannattajiin ja side katsomossakin ihmisten välillä syvenee.

Betonihelvetin uudet kasvot

Tampereelle ja Ratinan stadionille Huuhkajat olivat lottovoitto. Ratina on jo pitkään ollut kirosana tamperelaisen urheiluväen keskuudessa. Monille se on ollut DDR-arkkitehtuuria edustava betonihelvetti, joka soveltuu lähinnä yleisurheilu ja konserttikäyttöön. Kuvaavaa on, että yksikään tamperelainen jalkapallojoukkue ei halua pelata siellä pelejään.

Huuhkajat ovat tuoneet toki tunnettuutta Tampereelle sekä rahaa koko talousalueelle, mutta ennen kaikkea maajoukkue on toiminut Ratinan kilven kiillottajana. Stadionin käyttöaste on kasvanut parin viimeisen vuoden aikana merkittävästi, kaupunki on investoinut jälleen Ratinaan ja siitä on tullut uudelleen paikka, jossa tamperelainen kuluttaja voi kuvitella viettävänsä aikaa. Ilman Huuhkajia tämän tason kasvojen kohotus ei olisi ollut ikinä mahdollista.

Karsinnan viimeiset kotipelit pelataan Turussa ja Helsingissä Töölön jalkapallostadionilla. Liechtenstein-peli marraskuussa on täysin perusteltu Helsinkiin Töölössä olevan tekonurmen takia, mutta Armenia-ottelun sijoittelun Palloliitto tekisi nyt taatusti uudelleen, jos se olisi mahdollista. Nykyisen tiedon valossa Ratina myytäisiin loppuun tuohon otteluun kahdesti.

Seuraavat karsinnat pelataankin sitten jo uusitulla olympiastadionilla, jossa on Huuhkajien hyvä aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä. Tampereella on rakennettu tähän muuttoon tukevat pohja.

 

Kuvat: Arno Hämäläinen