Klubin lippu liehuu vielä Euroopassa – KuPSin euroseikkailu sai päätöksensä

Sekä HJK että KuPS antoivat kaikkensa, mutta joutuivat lopulta nöyrtymään monta pykälää tasokkaampien vastustajien edessä.

HJK maksoi kovan hinnan Belgradin uinahduksesta

Hallitseva Suomen mestari HJK kompastui käytännössä viimehetken maaliin, jonka se päästi ensimmäisessä osaottelussa Belgradin Punaisen tähden vieraana. Vaikka HJK:n tilanteet Belgradissa olivat vähissä, ei Crvena zvezda esittänyt ottelussa mitään ihmetemppuja. 1-0 olisi ollut tulos, joka olisi jättänyt kaiken auki Helsinkiin, mutta Milan Pavkovin osuma kasvatti takamatkan lopulta liian suureksi.

Sebastian Dahlströmin pommi toisen jakson alussa nosti Töölön eurokiiman hetkellisesti kliimaksiinsa, mutta Dusan Jovancicin osuma päätti otteluparin. Jovancicin maalin jälkeen Punainen tähti teki vain tarvittavan. Riku Riskin 2-1-maali oli toki palkinto HJK:n kannattajille, mutta otteluparin kannalta pelkkää kosmetiikkaa.

Heti ottelun jälkeen Klubin leiristä nostettiin varsin aiheellinen kysymys: ”Miksi joukkue ei esiinny näin Veikkausliigassa?” HJK pelasi toisen osan erinomaisesti ja oli parempi joukkue. Punaisen tähden kotikenttä sekä rutiini olivat vain liian isot palat purtavaksi Toni Koskelan miehistölle.

HJK:n tippuminen muistutti kovasti Interin taannoista tippumista Bröndbylle. Kotiottelu oli seksiä, mutta ensimmäinen osaottelu repesi liikaa vieraissa.

HJK:n pelit jatkuvat vielä Eurooppa-liigan karsinnoissa. Kaksi otteluparivoittoa erottaa helsinkiläiset lohkovaiheesta. Ensimmäisenä vastaan asettuu latvialainen FC Riga. Kyseessä on vuonna 2014 perustettu fuusioseura, joka on syntynyt FC Caramba Rigan ja Dinamo Rigan yhdistymisen seurauksena.

FC Riga on hallitseva Latvian mestari ja pudotti edellisellä Eurooppa-liigan karsintakierroksella lähes sensaatiomaisesti Puolan mestarin Piast Gliwicen.

 

KuPS taipui dramaattisten vaiheiden jälkeen

Legia Varsovan ja Kuopion Palloseuran ottelupari tarjosi sitä kuuluisaa draamaa koko lompakolla. Otteluparin ainoa osuma nähtiin Puolassa jo ottelun yhdeksännellä minuutilla. Puolustaja Mateusz Wieteska löysi tilaa KuPSin puolustuksen keskeltä ja pääsi tuikkaamaan johtomaalin. Tässä vaiheessa moni taatusti luuli Legian kävelevän helppoon jatkopaikkaan.

Kuopiolaiset olivat avausosassa Varsovassa paremmin mukana kuin HJK omassa vierasottelussaan Belgradissa. Kullanarvoinen vierasmaali oli erittäin lähellä, mutta Rangelin pusku pysähtyi viivalla seisoneeseen tolppamieheen.

Toisessa osaottelussa KuPS sai vieraansa Kuopiossa köysiin erityisesti ensimmäisen puolentunnin aikana. Legia nosti tämän jälkeen tasoaan, mutta kuopiolaiset selviytyivät takaiskutta koppiin.

Jälkimmäiselle nelivitoselle KuPS tuli jälleen ennakkoluulottomasti puolalaisvieraidensa kimppuun, mutta Legia oli paremmin toisen jakson alussa hereillä. Viimeisen vartin aikana KuPS aloitti nostamaan hyökkäyksiään ja Legialle avautumaan samalla mehukkaita vastaiskumahdollisuuksia, mutta varsovalaisten ruuti oli pahasti märkää.

KuPSin ehkä paras tontti tuli Issa Thiawille reilut viitisen minuuttia ennen päätöstä. Senegalilainen purjehti keskikentältä aina paraatipaikkaan asti, mutta veto painui hiuksen hienosti yli. Pian kuopiolaisten ilta kuitenkin synkkeni. Kolumbialaispuolustaja Luis Murillo ajautui omalla alueella huonoon tasapainoon ja pelasi palloa kädellään. Pallo laitettiin pilkulle, mutta Otso Virtanen poimi Sandro Kulenovicin ratkaisuyrityksen ja antoi joukkueelleen vielä mahdollisuuden.

Trillerimäisen lopun seuraava käänne oli pallon toimittaminen Legian maaliin, mutta Rangel toimitti Tucon tarjoilun verkkoon paitsioasemasta. Värikäs kamppailu päättyi lopulta Kuopiossa 0-0 ja Legia eteni seuraavalle kierrokselle siis yhteismaalein 1-0.

KuPS keskittyy nyt kotimaiseen Veikkausliigaan, jossa joukkue on tällä hetkellä kolmantena, viisi pistettä pelin vähemmän pelannutta sarjakärki Ilvestä perässä.

 

Artikkelikuva: Arno Hämäläinen



Byyri.com