Keskiviikon futisvisassa arvuutellaan mm. Gordon Ramsayn junioriseuraa ja Keijo Voutilaisen lempinimeä

Kuva: Igor Utkin / TASS

Koronatilanteen vuoksi päätettiin tehdä aluksi tehdä yksi futisvisa. Se otettiin niin hyvin vastaan, että tehtiin toinen. Ja nyt visaillaan jo viidettä kertaa. Tällä kertaa kotimaan lisäksi nippu kysymyksiä ulkomailta.

Vastattuasi kaikkiin kysymyksiin paina visan lopusta nappia ’finish’. Onnea visailuun!

Results

Suomi

#1 Mikä on jyväskyläläisen JJK:n kotistadion?

#2 Kouvolan Sudet perustettiin alun perin Viipurissa. Missä kaupungissa seura toimi vuodet 1945-61, ennen siirtymistään Kouvolaan?

#3 Mikä joukkue pudotti VPS:n UEFA Cupin 1. Karsintakierroksella kaudella 1999-00?

#4 Mikä oli mm. FC Jazzissa pelanneen legendaarisen keskikenttäpelaaja Jarmo Alatensiön junioriseura?

#5 Minä vuonna on perustettu oululainen jalkapalloseura JS Hercules?

#6 Mikä oli valmentajalegenda Keijo Voutilaisen lempinimi?

#7 Ketkä onnistuivat maalinteossa Espanjan ja Suomen välisessä, 1-1 tasatulokseen päättyneessä MM-karsintaottelussa Gijonissa vuonna 2013?

#8 Minkä maan pääsarjan maalikuninkuuden Kimmo Tarkkio voitti vuonna 1990?

#9 Mikä seuraavista on Kaakkois-Suomen Kutosessa pelaava seura?

#10 Missä kaupungissa sijaitsee Suomen Jalkapallomuseo?

Ulkomaat

#11 Mitä erikoista oli Tukholman olympialaisten avausottelun Suomi-Italia erotuomarina toimineessa Hugo Meislissa?

#12 Mikä seuraavista, nykyisistä Saksan 3. Liigan joukkueista EI OLE koskaan voittanut Bundesliigan mestaruutta?

#13 Kuka on Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin jälkeen kolmantena Mestarien liigan kaikkien aikojen maalintekijätilastossa?

#14 Mikä on Benfican ja Sporting CP:n lisäksi kolmas Portugalin pääsarjan seura Lissabonista?

#15 Millä englantilaisseuralla on enemmän Euroopan Cupin / Mestarien liigan voittoja kuin Englannin mestaruuksia?

#16 Kuka entinen Valioliiga-hyökkääjä valmentaa Australian liigan Brisbane Roaria?

#17 Mikä maa voitti kaikkien aikojen ensimmäisen Euroopan mestaruuden vuonna 1960?

#18 Minkä skotlantilaisseuran junioreissa julkkiskokki Gordon Ramsay on pelannut?

#19 Kuka on pelannut eniten otteluita Argentiinan maajoukkueessa?

#20 Kuka seuraavista EI OLE voittanut alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen maalikuninkuutta?

finish