Kakkonen 2019 – A-lohko

Tapahtumat kabinetissa ovat vieneet päähuomion Kakkosen talvikaudella. Samalla peräti 16 joukkuetta on vaihtanut päävalmentajaa. Mitä muuta? Byyri selvitti, mistä lähtökohdista seurat lähtevät kauteen.

”Itälohkossa” on uusia tuulia, kun mukana on viisi uutta joukkuetta. Kolmosesta nousseiden Reippaan, Susien sekä VJS:n lisäksi lohkossa pelaa Ykkösestä pudonnut Klubi 04 ja B-lohkosta A:han siirtynyt Kiffen.

Viime syksynä lohkon nousutaisto pysyi äärimmäisen tasaisena aina loppumetreille asti, ja viiden kärki oli lopulta yhtä monen pisteen sisällä. Lohkovoittaja MYPA joutui pettymään nousukarsinnoissa, mutta PS Kemin talousvaikeudet antoivat seuralle mahdollisuuden nousta Ykköseen.

Etenkin PEPO ja MP ovat panostaneet tulevaan kauteen reippaasti, ja toista näistä on veikattu sarjanousijaksi – haastajia kuitenkin riittää, ja tästäkin kaudesta on odotettavissa tasainen näytös. Yksittäisistä otteluista suurimman huomion vievät Mikkelin derbyt, joita oli viime kaudella katsomassa yli 4 800 silmäparia.

 

Joukkueet

 

JIPPO

Perustettu: 2001

Kotipaikka: Joensuu

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 3. sija

 

 

Sarjanousija palasi Palloliiton sarjoihin upealla tavalla, ja kausi 2018 oli jopa päättyä nousukarsintoihin. Joensuulaisten puolustuspeli oli Jouni Lehtimäen alaisuudessa lohkon eliittiä, ja joukkue päästi toiseksi vähiten maaleja.

JIPPO on saanut pidettyä melko hyvin kiinni profiilipelaajistaan ja hankkinut pari vahvistusta, joten uusi päävalmentaja Jussi Leppälahti saa jalkeille vahvan kokoonpanon. JIPPO antoi A-lohkon joukkueille myrskyvaroituksen voittamalla hyvätasoisen Kakkosen Cupin lohkonsa kaadettuaan MP:n ja pelattuaan maalittoman tasapelin PEPO:n kanssa.

Tarkkaile häntä:
Kolme viime kautta AC Kajaanissa viettänyt Risto Kahelin palasi talvella kasvattajaseuraansa. Viime kaudella Kahelinille kertyi 22 Ykkösen peliä ja kolme maalia. 24-vuotias hyökkäyspään pelaaja väläytteli osaamistaan Suomen Cupin otteluissa, joissa hän osui tolppien väliin kahdesti. Viime kaudella JIPPO:n maalinteko oli pitkälti 10 häkkiä iskeneen Miko Mäkirinteen vastuulla, mutta Kahelinilla on edellytykset päästä samoihin lukemiin.

 

JäPS

Perustettu: 1947

Kotipaikka: Järvenpää

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 2. sija

 

 

Järvenpääläiset venyivät viime kaudella parhaimpaan sarjasijoitukseensa sitten vuoden 2012, jolloin joukkue voitti Kakkosen Itälohkon. JäPS paransi otteitaan kauden edetessä, mutta kahdeksan tasapeliä verottivat joukkueen pistesaldoa, ja nousukarsinnat menivät lopulta sivu suun.

JäPS iski 22 ottelussa peräti 60 maalia, joka oli selkeästi eniten kaikista Kakkosen joukkueista. Täksi kaudeksi haastetta riittää puolustuspään pelaamisessa, sillä omatkin verkot soivat tiuhaan tahtiin – JäPS päästi kahdeksanneksi eniten maaleja lohkossaan. Seura on pyrkinyt tukkimaan puolustuksen aukkoja hankkimalla entisen huippulupauksen Atte Hoivalan.

Tarkkaile häntä:
18-vuotias Herkko Kuosa teki läpimurron aikuisten peleissä viime kaudella, kun nuorukainen iski seitsemän osumaa JäPS:n keskikentällä. Taitava nuorukainen on harjoitellut aiemmin FC Lahden kanssa – mikäli kehitys jatkuu, hänet nähtäneen pian sarjatasoa tai kahta ylempänä.

 

FC Kiffen


Perustettu: 1908

Kotipaikka: Helsinki

Kausi 2018: Kakkosen B-lohko, 9. sija

 

 

Kiffen uudistui reippaalla kädellä kauteen 2018, ja säilyminen varmistui vasta päätöskierroksen BK-46-voitolla. Joukkueen puolustus piti erinomaisesti, mutta maalinteko tuotti suuria vaikeuksia – 17 maalilla harvemmin säilytään.

Kuva – Teemu Levänen

”Mustat Hurmurit” lähtee kauteen uudessa komennossa, kun Mako Tukiainen korvaa Tommi Lingmanin. Viime kauden tapaan Kiffenin runko on melko nuori, ja joukkue joutuu venymään parhaimpaansa säilyäkseen kovatasoisessa lohkossa.

Tarkkaile häntä:
RoPS:n testissä talvella käynyt Besart Mustafa osoitti viime kaudella olevansa luotettava maalivahti. Vaikka Kiffen sijoittui häntäpäähän, maalivahti päästi 20 ottelussaan vain 19 maalia. 20-vuotias veräjänvartija on torjunut jo 36 Kakkosen pelissä.

 

Klubi 04

Perustettu: 2004

Kotipaikka: Helsinki

Kausi 2018: Ykkönen, 10. sija

 

 

Poikamaajoukkuepelaajia vilisevä joukkue joutui viime kaudella jyrän alle Ykkösessä. Klubi 04 iski keskimäärin vain yhden rysän ottelua kohden ja päästi selvästi eniten maaleja (64). Ykkönen oli nuorelle joukkueelle liian kova pala, mutta taitavat pelaajat pääsevät uuteen arvoon sarjatasoa alempana.

Pääasiassa vuosina 2001 ja 2002 syntyneistä pelaajista koostuva Klubi 04 saa tärkeää kokemusta uusien hankintojen myötä – joukkuetta vahvistavat MiPK:ssa vakuuttanut brassitoppari Victor sekä peräti 40 maalia Reippaalle viime kaudella iskenyt Olli Tynkkynen.

Tarkkaile häntä:
Julius Tauriainen esiintyi viime kaudella 26 Ykkösen pelissä ja onnistui maalinteossa kahdesti. Entisen maajoukkuepelaaja Pasi Tauriaisen poika pääsi kokeilemaan edustusjoukkueessa Suomen Cupissa, mutta Klubin keskikentän kova kilpailutilanne takaa sen, että hän toimii tulevalla kaudella reservijoukkueen kapellimestarina.

 

MiPK

Perustettu: 1946

Kotipaikka: Mikkeli

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 4. sija

 

 

 

MiPK otti viime kaudella mukavan harppauksen A-lohkon keskikastista kärkikahinoihin, eikä nousukarsintapaikkakaan jäänyt kauaksi. Syksyllä seuran taloustilanteesta kantautui huonoja uutisia, mikä osaltaan jätti naarmun komeaan kauteen.

Mikkelin punainen leiri piti kannattajiaan jännityksessä aina joulukuun puoliväliin asti, kunnes sopimusuutisia alkoi viimein kuulua. Tärkeiden jatkosopimuksien lisäksi Kissat on saanut kovia vahvistuksia JJK:sta, ja joukkueella on näin koossa hyvinkin kilpailukykyinen ryhmä.

Tarkkaile häntä:
Ykkösessä 16-vuotiaana debytoinut Aleksis Lehtonen ehti jo palata talvella kasvattajaseuraansa JJK:hon, mutta jatkoi matkaansa Kissoihin JJK:n luovuttua sarjapaikastaan. Viime kausi meni KTP:ssa, mutta 25 ottelussa ei syntynyt ensimmäistäkään maalia. MiPK on Lehtoselle jo uran seitsemäs joukkue, vaikka ikää on vasta 21 vuotta – avautuisivatko maalihanat Rafaelin opissa?

 

MP

Perustettu: 1929

Kotipaikka: Mikkeli

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 7. sija

 

 

Mikkeliläisseuroista vanhempi joutui pettymään karvaasti viime kaudella. Sijoitus keskikastissa oli perinteikkäälle seuralle heikohko saavutus, eikä lohtua irronnut paikallispeleistäkään, joista kertyi vain yksi piste. Joukkueen paras jakso osui kesä-heinäkuulle, jolloin se pelasi seitsemän ottelua tappioitta, mutta loppukauden pistemenetykset pitivät MP:n ulkona nousutaistosta.

Positiivisena asiana mainittakoon joukkueen yleisökeskiarvo, joka oli sarjan suurin, 1 201.

MP lähtee 90-vuotisjuhlakauteensa sarjatasoon nähden nimekkäällä ryhmällä, josta löytyivät jo ennestään muun muassa taiturimainen Lucas dos Santos ja maalivahti Sammy Ndjock. Uudet hankinnat, kuten KuPS-kasvattitrio Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen ja Reetu Räsänen sekä Suomen kentillä meritoituneet brassit Denis ja Filipe Mello takaavat, että mikkeliläisten menestys ei jää kiinni ainakaan pelaajamateriaalista.

Tarkkaile häntä:
Brassihyökkääjä Denis palasi täksi kaudeksi Mikkeliin, josta lähti suuren kohun saattelemana kaudella 2014.  Kookas kärkimies tehtaili 75 Kakkosen ottelussa tehopisteet 66+30, mutta sai lähtöpassit poistuttuaan kentältä omin nokkineen. 29-vuotiaalla brassilla on täytettävänään isot saappaat, kun 15 maalia viime kaudella mättänyt Miikka Oinonen vaihtoi sarjatasoa alemmas.

 

NJS

Perustettu: 1967

Kotipaikka: Nurmijärvi

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 9. sija

 

 

Sarjanousijan kausi 2018 oli pitkä ja kivinen, sillä Palokärkien säilyminen Kakkosessa varmistui vasta viime kierroksilla joukkueen otettua elintärkeät 1–0-voitot MP:sta ja PKKU:sta. Vaikka kesken kauden päävalmentajan pallille noussut Mikko Manninen sai pelastettua sarjapaikan, mies korvattiin täksi kaudeksi Teemu Savikoskella.

NJS:n suurin ongelma oli maalinteko. Joukkue teki vähiten maaleja A-lohkossa, kun jopa heittopussi LPS osui useammin. Yksi potentiaalinen maalitykki, 14 kaappia viime kaudella Kolmosen HyPS:ssa iskenyt järkäle Bio Konta, on hankittu, mutta NJS:lla riittänee haasteita tulevallakin kaudella.

Tarkkaile häntä:
Arttu Eerola palasi kasvattajaseuraansa viiden KäPa:ssa vietetyn vuoden jälkeen. 18-vuotias laitapakki valittiin kaudella 2017 KäPa:n parhaaksi nuoreksi pelaajaksi, ja hän oli viime kaudella avauksessa yhtä lukuun ottamatta kaikissa Kakkosen peleissä. Eerola saanee isoon roolin myös Nurmijärvellä.

 

PEPO

Perustettu: 1958

Kotipaikka: Lappeenranta

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 5. sija

 

 

 

PEPO lähti viime kauteen kovin tavoittein, mutta heikko syyskausi murensi toiveet lohkovoitosta. Lappeenrantalaisjoukkue pelasi kauden alussa 12 ottelua tappioitta, kun joka toisesta ottelusta tuli voitto ja joka toisesta tasapeli. Viimeisestä kymmenestä pelistä PEPO hävisi jopa kuusi, ja eroa lohkon kärkipaikalle jäi neljä pistettä.

PEPO tavoittelee nousua myös tulevalla kaudella. Puolustus oli viime kaudella A-lohkon pitävin, ja liigaakin pelanneen veskari Craig Hillin sekä vahvan topparipari Joel Laitisen ja Alieu Ceesayn johtama puolustus päästi taakseen vain 21 maalia. Kolmikko jatkaa lilapaidoissa monen muun runkopelaajan tavoin, ja kokoonpano on jälleen todella vahva.

Tarkkaile häntä:
Herculesin paidassa 34 Kakkosen pelissä 33 maalia pyssyttänyt Paul Obi on todellinen täsmävahvistus PEPO-hyökkäykseen. 22-vuotias nigerialainen voitti viime kaudella C-lohkon maalikuninkuuden 20 osumallaan. Lappeenrantalaisten paras maalintekijä oli seitsemän kertaa osunut Markus Koistinen – olisiko Obi puuttuva palanen PEPO:n palapelissä kohti Ykköstä?

 

 

Reipas

Perustettu: 1891

Kotipaikka: Lahti

Kausi 2018: Uudenmaan Kolmonen, 1. sija

 

 

Perinteikäs seura ei jättänyt viime kaudella mitään sattuman varaan – Reipas ei hävinnyt Kolmosessa peliäkään, ja mätti 22 ottelussa huimat 114 maalia. Joukkueessa riitti jo Kolmosessa mukavasti liigakokemusta, eikä joukkueelle löytynyt vastusta, vaikka se ”kärsikin” yhden tasapelin.

Talvikaudella Reipas on pelannut lupauksia herättävästi. Joukkue muun muassa tasasi maalit Ykkösen MYPA:n kanssa ja voitti MiPK:n maalisieppo Teemu Toukosen osumilla. Reipas solmi kauden päätteeksi yhteistyösopimuksen FC Lahden kanssa, joten viirupaidassa nähtäneen myös viime kauden ASM-sarjan mestarijoukkueen pelaajia.

Tarkkaile häntä:
Riku Heini debytoi Veikkausliigassa jo 17-vuotiaana, ja ehti pelata kuuden kauden aikana 114 liigapeliä FC Lahdessa ja VPS:ssa. Viime kaudella keskikenttämies loisti Kolmosessa, vaikkei ollut pelannut jalkapalloa kahteen vuoteen. Taidot ja pelikäsitys riittävät helposti Kakkosen tasolle.

 

Sudet

Perustettu: 1912

Kotipaikka: Kouvola

Kausi 2018: Kaakon Kolmonen, 1. sija

 

 

Susilauma porskutti Reippaan tapaan voitosta voittoon kaudella 2018. Joukkue ei hävinnyt otteluakaan, teki lohkossaan selkeästi eniten ja päästi vähiten maaleja, joten sesonki oli todellinen täyspotti.

Täksi kaudeksi Mike Keeney korvasi Toni Lindbergin Susien päävalmentajana. Helmikuussa solmittu yhteistyösopimus KTP:n kanssa tuo joukkueelle leveyttä. Kouvolalaisten mielenkiintoisimmat talvihankinnat ovat kokeneet ex-liigapelaajat Kevin Sawchak sekä Ville Iiskola.

Tarkkaile häntä:
18 maalia kaudella 2015, 17 maalia kaudella 2016, 14 maalia kaudella 2017… Konkarihyökkääjä Niko Nakari on ollut vuodesta toiseen Kakkosen kovimpia maalintekijöitä. 35 vuotta huhtikuun alussa täyttänyt Nakari teki viime kaudella komeat 30 rysää Kolmosessa – jatkuuko maalitehtailu sarjatasoa ylempänä?

 

FC Viikingit

Perustettu: 1965

Kotipaikka: Helsinki

Kausi 2018: Kakkosen A-lohko, 8. sija

 

 

Kaudella 2017 Kakkosen B-lohkon voittaneen Viikinkiryhmän paluu A-lohkoon ei sujunut odotetusti, kun joukkue valahti alempaan keskikastiin. Viikingit aloitti kauden mukavasti, mutta tuloksellisesti surkea syyskausi pilasi menestysmahdollisuudet.

Kuva – Teemu Levänen

Viikingit on tehnyt talven aikana runsaasti tärkeitä jatkosopimuksia, ja runkopelaajista on pystytty pitämään kiinni. Vuosaaressa ei pitäisi olla pelkoa putoamisesta, mutta lohkon kärkisijat jäänevät tänäkin vuonna haaveeksi.

Tarkkaile häntä:
Yhteensä 125 Veikkausliigan ja Ykkösen ottelua pelannut Teemu Honkaniemi kuuluu sarjan parhaimpiin keskuspuolustajiin. Alkava kausi on joukkueen kapteenille jo kahdeksas seuran edustusjoukkueessa, vaikka Honkaniemellä on ikää vasta 28 vuotta.

 

VJS

Perustettu: 1970

Kotipaikka: Vantaa

Kausi 2018: Uudenmaan Kolmonen, 1. sija

 

VJS pääsi juhlimaan toista peräkkäistä nousuaan jo hyvissä ajoin, kun joukkue varmisti lohkovoiton pari kierrosta ennen loppua. Seuralla on mainiot olosuhteet Myyrmäessä, kun talviharjoittelu onnistuu hallissa ja kotipelit pelataan liigatason stadionilla. Valtava 1 900 pelaajan seurayhteisö osoitti viime kaudella tukensa derbyssä TiPS:aa vastaan, kun stadionilla oli yli 1 500 silmäparia.

VJS aloitti kautensa Suomen Cupin neljännesvälierällä KPV:ta vastaan, mutta liigajoukkue meni ottelussa omia menojaan. Vantaalaisryhmä on saanut pidettyä kiinni joukkueen Kakkoseen nostaneista omista kasvateista, vaikka yksi joukkueen tärkeimmistä lenkeistä, Matias Pyysalo, siirtyikin Saksan Regionalligaan.

Tarkkaile häntä:
Hollannissa ja Sloveniassa urallaan pelannut Marko Kolsi palasi Vantaalle kaudeksi 2017 seikkailtuaan kaksi vuosikymmentä pallon perässä. Kolsi on sittemmin ollut suuressa roolissa nostamassa kasvattajaseuraansa Nelosesta Palloliiton sarjoihin. 34-vuotiaan keskikenttämiehen ammattilaisura päättyi sydänvaivoihin, mutta Kolmosessa ja Nelosessa se ei vauhtia haitannut – tästä osoituksena 21 maalia 35 ottelussa.

 

Kakkosen A-lohkon otteluohjelmaan pääset tästä. Ota myös seurantaan käyttäjä MiestenK niin Twitterissä kuin Instagramissakin!



Byyri.com