Ilves Tucossa kärkikamppailussa – KuPSille täysi pistepotti Tampereelta

Perjantai-ilta teki mesturuustaistosta entistäkin kimurantimman.

KuPSilla oli kaksi perättäistä peliä kärkinippuja vastaan. Lauantaina Inter kaatui Savon Sanomat Areenalla ja nyt oli puolestaan Ilveksen vuoro taipua omassa kotipyhätössään.

Tupsukorvat jäivät Tammelassa lopulta varsin aseettomiksi. KuPS tukki keskialueen ja Ilveksen hyökkäyspeli oli lähinnä pystypallojen varassa, jotka pysähtyivät järjestään kuopiolaisten puolustuslinjaan. Vaarallisimmat tilanteensa Ilves pystyi luomaan erikoistilanteista ja Tatu Miettusen pusku kulmapotkusta pysähtyikin toisella jaksolla KuPS-maalin pystypuuhun.

Tunnustelevan alun jälkeen KuPS otti pallonhallinnan itselleen eikä siitä tämän jälkeen päästänyt irti. Kuopiolaiset jaksoivat junnata avausjakson puhkaisevaa syöttöä, tässä kuitenkaan onnistumatta. Toisella jaksolla tilat sitten löytyivät ja Ilves otti vastaan.

Avausmaalin iski keskikenttämies Issa Thiaw Petteri Pennasen antamasta sivuvapaapotkusta. Hallintajakson päätteeksi syntynyt osuma oli täydellisen ansaittu. Ats Purjeen 0-2 -maali parikymmentä minuuttia ennen päätöstä päätti Ilveksen rimpuilun lopullisesti, saaden Tampereelle matkanneet kuopiolaiskannattajat pähkinöiksi.

KuPS osoitti peleissään Interiä ja Ilvestä vastaan, että sillä on kaikki edellytykset pelata tänä syksynä Suomen mestaruudesta. Kenttä oli tasapainossa molemmissa otteluissa, uinahteluja ei näkynyt, palloa riistettiin hanakasti ja riistojen jälkeen iskettiin nopeasti vastaan auenneeseen tilaan.

Ottelun alla oli Tampereella paljon puhetta kärkimies Tucon paluusta Tammelaan. Ilves oli myös kamerunilaisen perässä, mutta Tuco valitsi Kuopion Palloseuran. Ensimmäisellä nelivitosella Tuco oli vielä pimennossa, mutta toisella jaksolla vieraat saivat kaikki Tucon avut käyttöönsä. Hän tiputteli palloja omille, loi tiloja ja haastoi jouksuillaan. Vaikka maali jäi syntymättä oli Tuco ehdottomasti kuopiolaisten näkyvimpiä hahmoja.

Kärkikamppailua todisti Tampereella komeasti yli 4500 katsojaa, mutta karnevaalitunnelmaa hakevien kannatti etsiä sitä Ratinasta samanaikaisesti käynnissä olleilta Blockfesteilta. Yleisö istui jopa hämmentävän hiljaa ja ilmapiiri muistutti enemmänkin iltahartautta.

Ilveksellä on edessä nyt tuplapelit HIFK:ta vastaan, jonka jälkeen Inter saapuu Tammelaan. KuPS kohtaa vielä kotonaan VPS:n ja vieraissa tänään Alexei Eremenkon valmennusvastuusta vapauttaneen SJK:n, ennen kuin Veikkausliiga jakautuu loppusarjoihin.

 



Byyri.com