Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.
Benjamin Källman & Joni Kauko
Suomalaismaalintekijät löytyivät viime viikolla Pohjoismaista!
Viking FK:n kärkipelaaja Benjamin Källman viimeisteli kolmannen osumansa kahdeksannessa ottelussaan Norjan liigassa. Vastustaja oli itse suurseura Rosenborg, ja katsojiakin pakkautunut stadionille yli 13600.
Pisteet jaettiin ottelussa tasan 2-2. Stavangerilaisseura tulee sijoittumaan Norjan liigassa viidenneksi tai kuudenneksi – toistaiseksi ei tiedetä, tuleeko Viking käyttämään osto-optionsa Källmaniin.
Tanskassa Esbjergin keskikenttäpelaaja Joni Kauko puolestaan onnistui maalinteossa Silkeborgin vieraana. Osuma (videolla 1:29 alkaen) oli kaunis alanurkkasijoitus täysin vapaaksi unohtuneelta Kaukolta.
Tanskan liigan jumbofinaali päättyi Esbjergin voittoon 2-1; Kauko pelasi liki koko ottelun, Markus Halsti täydet minuutit ja Pyry Soiri puoli tuntia lopusta.
Mixu Paatelainen
Samoihin aikoihin kuin Huuhkajat matkasivat Ateenasta kohti suurta torijuhlaa Helsingissä, Mixu Paatelainen ylti Hongkongin maajoukkueen peräsimessä tärkeään ensimmäiseen voittoon.
Huhtikuusta asti joukkuetta valmentanut Paatelainen ehti kerätä kolme tappiota ja kaksi tasapeliä, kunnes tiistaina vuorossa oli ensimmäinen voitto vastaan asettuneesta Kambodžasta lukemin 2-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat kotimaiset liigapelaajat Gee Ha James Stephen ja Beto.
– Haluamme antaa kannattajillemme onnellisia hetkiä. Haluamme antaa Hongkongin kansalle syyn juhlia, Paatelainen kommentoi South China Morning Postille.
William Jääskeläinen
Voisiko nuorelle Will Jääskeläiselle olla käyttöä kesän EM-kisakoneessa? Tällä hetkellä Jääskeläinen on käytännössä korkeimmalla tasolla pelaava suomalaismaalivahti, mikäli Hradecky–Joronen–Jaakkola-kolmikkoa ei lasketa mukaan. Peliaikaa ei kolmosvahdille tietenkään heru, mutta mikäli joko loukkaantuu, voiko Jääskeläisen harkita nousevan tilalle miehistöön, nostamaan samalla arvoaan scouttien silmissä?
Ehkä, mikäli viikonlopun nollaluvut saavat jatkoa myös tulevissa peleissä. League Twon kärkikahinoissa taisteleva Crewe Alexandra nuiji Morecamben maanrakoon 5-0. Soccerwayn mukaan Morecambella oli vain yksi laukaus maalia kohti – tästä voidaan toki varmasti antaa arvo Jääskeläisen erinomaisesti järjestämälle puolustukselle.
Leo Väisänen
Myös nuori toppari Leo Väisänen kuuluu EM-kisavalintojen eipäs juupas -osastoon, jonka kohtalosta voidaan kiistellä vielä hyvän aikaa. Voiko Waasland-Beverenin Valtteri Moren tai Barnsley FC:n Aapo Halme syrjäyttää Väisäsen Huuhkajista?
Hankala arvioida, mutta juuri nyt Väisänen on vahvoilla. Hyvän karsintarupeaman jälkeen Hollannissa koitti paluu seurajoukkueeseeen FC Den Boschiin, jonka paidassa on sielläkin kulkenut.
Perjantaina Väisänen muodosti jälleen jo tutuksi käyneen ohittamattoman toppariparin bulgarialaisen Stefan Velkovin kanssa. FC Den Bosch otti Almere Citystä 0-2-vierasvoiton.