Huuhkajat maailmalla: Alexander Ring lopetti maajoukkuepelit

Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.

Alexander Ring

Sunnuntai-iltana Alexander Ring julkaisi Instagramissaan päivityksen, joka yllätti monet. Raskaat lentomatkat Yhdysvalloista maajoukkuepeleihin olivat saaneet kehon reagoimaan, ja Ring totesikin päivityksessään joutuvansa jättämään rakkaan Suomen maajoukkueen pelit.

Päätös on väistämättä kolaus Huuhkajille. Keskikentän keskustan rooleihin ovat toki tarjolla Tim Sparv, Glen Kamara, Rasmus Schüller ja Joni Kauko. On kuitenkin selvää, että Ring olisi halutessaan ehdottomasti Huuhkajien avauspelaaja ja erinomainen raastaja ja repijä, jolta kuitenkin löytyy myös rutkasti pallollista osaamista.

Lopettamispäätös on siis valitettava, mutta silti ymmärrettävä. Ring pelaa kuluttavalla pelityylillä ja on kärsinyt loukkaantumisista, minkä lisäksi hän on lapsiperheen isä. Ei ole ihme, että Yhdysvalloista Eurooppaan lentely on saanut kropan reagoimaan. Allekirjoittaneen mielestä esimerkiksi nettikommentoinnissa olisi ennen kaikkea nyt syytä muistaa, ettei Ring ole suomalaiselle jalkapalloyleisölle mitään velkaa – päinvastoin. Kiitos siis Alex 44 ottelusta ja kovista taisteluista!

Entä se viime viikko? Ei hassummin. Rasmus Schüllerin Minnesota United oli ”suomalaisjoukkueiden” keskinäisessä kamppailussa viikonloppuna vahvempi, mutta torstaina Ring upotti Yankee Stadiumilla maalin Chicago Firen verkkoon. Hieno maali syntyi itse David Villan upeasta syötöstä.

Tim Sparv

Ringin lopettamispäätös lisää Tanskan liigan Midtjyllandissa pelaavan Tim Sparvin jo entisestään todella isoa merkitystä maajoukkueelle.

Sparville maaliverkkojen heiluttelu ei ole jokapäiväistä herkkua. Edellisen kerran maali tilastoitiin huhtikuussa, mutta Hobroa vastaan lauantaina osumia syntyi kaksin kappalein, kun Midtjylland nuiji Hobron 5-2. Jälkimmäinen maali syntyi hienon kuvion päätteeksi.

Huuhkajien onneksi Sparv on saanut pelata kahta vaille kaikki Tanskan liigan kamppailut avauksessa Midtjyllandin keskikentällä. Joukkue on tällä hetkellä sarjan ykkösenä.

Oliver Antman

Siis kuka? Itäisen Vantaan kasvatti nousi median tietoisuuteen ensi kertaa lähes 10 vuotta sitten, kun FC Barcelonan uutisoitiin haluavan ”8-vuotiaan suomalaisfutaajan”. Spekulaatio Suomen Messistä oli vähemmän yllättäen yliampuvaa, vaikka Antman pääsikin treenailemaan useaan otteeseen Barcelonan junioriakatemian kanssa.

Sittemmin nuorimies on edustanut useampaa helsinkiläis- ja vantaalaisjoukkuetta, joista viimeksi Oulunkylän ylpeyttä, IF Gnistania. Nyt nuorisomaajoukkueissakin pelannut Antman siirtyy Tanskan pääsarjan Nordsjaellandin organisaatioon. Kyseessä on IF Gnistanin 94-vuotisen seurahistorian ensimmäinen pelaajakauppa ulkomaille.

Antman aloittanee pelinsä tanskalaisseuran akatemiassa, mutta ennemmin tai myöhemmin Tanskasta saattaa kajahtaa – aika näyttää.

Maalintekijät Forsell & Väyrynen

Miedz Legnican Petteri Forsell ei hyydy. Maali cup-ottelussa divarijoukkue Sandecja Nowy Saczia vastaan syntyi viidessä minuutissa suoraan vapaapotkusta. Ja mikä maali syntyikään. Toivottavasti Forsell on tällä kertaa mukana, kun seuraava Huuhkajien kokoonpano julkaistaan tiistaina!

Roda JC:hen siirtynyt Tim Väyrynen pääsi puolestaan maalintekohommiin Hollannin cupissa. Vastustaja oli nelostason DVS ’33, ja Roda voitti ottelunsa 6-0. Richard Jensen pelasi koko ottelun Rodan puolustuksessa. Itse ottelutapahtuma näyttää maalivideolla kuitenkin varsin romanttiselta!

Lopuksi mainittakoon kaksi hienoa suoritusta puolustavan pään pelaajilta.

Belgian liigan Genkin Jere Uronen antoi kaksi maalisyöttöä ja oli pitämässä nollapeliä 4-0-voitossa Zulte-Waregemia vastaan. Liigassa toisena olevalla Genkillä on tällä hetkellä tilillään 7 voittoa ja kaksi tasapeliä, ja europeleistäkin on napsittu pelkkiä voittoja.

Malmö FF:ään loukkaantumisia paikkaamaan siirtynyt Walter Viitala puolestaan pääsi ensimmäistä kertaa penkiltä avaukselle. Peli GIF Sundsvallia vastaan päättyi 0-0. Torstaina Besiktasia vastaan Malmön maalilla pelannee jälleen Johan Dahlin, mutta eihän sitä ikinä tiedä…