Suomalaisia pelaa jatkuvasti kotimaatansa kirkkaammissakin parrasvaloissa. Kuka lyö itsensä läpi? Kuka palaa maitojunalla takaisin kotiin? Byyri seuraa suomalaisten otteita viikoittain ja raportoi mielenkiintoisimmat tapahtumat muille kannattajille.
Roman Eremenko
735 päivää on ammattilaisjalkapalloilijalle pitkä aika pelaamatta. Moni ei tulisi takaisin. Viime sunnuntai onneksi muistutti, ettei kaikkia futareita ole veistetty samasta puusta – Roma on palannut.
Kokaiinikärysta annettu onnettoman pitkä pelikielto on nyt kärsitty, ja Spartak Moskovaan siirtynyt Roman Eremenko päässyt debytoimaan uuden joukkueensa riveissä. Tämä tapahtui Spartakin voittaessa sunnuntaina Yeniseyn 2-3 vierasottelussa. Eremenko pelasi puoli tuntia lopusta. Mitään erityistä peliotteista ei tiettävästi voinut havaita, joten mielenkiinto kääntyy maajoukkuetauon jälkeiseen aikaan – tuolloin vastaan asettuu ensin Arsenal Tula ja sitten skottisuuruus Glasgow Rangers.
Vaan liittyykö Roman tämän viikkoraportin otsikkoon mitenkään? Lähes kukaan ei vielä tiedä. Rive Kanervan mukaan Roma tulee itse kertomaan maajoukkuesuunnitelmistaan, kun aika on kypsä. Toivottavasti kukaan ei sulje yhtäkään ovea turhan takia!
Kimmo Hovi
24-vuotias Kimmo Hovi lienee päässyt tippumaan monenkin futisihmisen tutkan alle. Viime kaudella Hovi oli Saksan vitostason maalipörssin kärkinimiä 23 maalilla Inter Leipzigissa, ja onnistumiset palkittiin siirrolla nelostasolle Chemnitzeriin.
Peliminuutit uudessa seurassa ovat olleet äärimmäisen tiukassa. Hovi on tullut vaihdosta sisään neljästi ja pelannut yhteensä vain hieman yli vartin. Viime keskiviikkona Hovi kuitenkin onnistui maalinteossa Optik Rathenowia vastaan. Rathenowin kaksi puolustajaa ja maalivahti jäivät tilanteessa hämilleen, kun Hovi chippasi pallon vasemmalla jalalla maaliin ja syöksyi tuulettamaan.
Chemnitzer on 12 pelin jälkeen 10 pisteen erolla sarjansa piikkipaikalla. Voittavaa kokoonpanoa ei ole haluttu vaihtaa, ja niinpä sarjan maalipörssiä johtavat Dejan Bozic ja Daniel Frahn ovat saaneet pelata avauksessa tasaiseen tahtiin. Hovi kuitenkin on mitä ilmeisimmin nokkimisjärjestyksessä seuraava, joten peliaikaa lienee luvassa!
Thomas Lam & Berat Sadik
Hollannin liigan PEC Zwollen Thomas Lam on taas löytänyt paikkansa. Viisi peliä (viidestä mahdollisesta) avauksessa, joista neljä topparina, kolme nollapeliä. Maali lauantaina Excelsioria vastaan 2-0-voitossa – Lam puski tanskalaisen Younes Namlin antaman vaparin sisään. Samassa ottelussa Lam pelasi muuten sadannen matsinsa Hollannin liigaa!
Berat Sadik puolestaan ratkaisi voiton Kyproksen liigan Doxalle ottelussa Enosista vastaan. Sadik teki kaksi maalia, ja niinpä Doxa on nyt sarjassa kolmantena. 32-vuotiaalla Sadikilla voisi olla vielä annettavaa maajoukkueelle, ja kenties hänen pitäisi ainakin mennä valinnoissa kehnommin pelanneen Eero Markkasen edelle, mutta toivoisi sitä Sadikinkin vielä löytävän tiensä korkealaatuisiin eurooppalaissarjoihin…