Byyri seuraa viikottain Suomen naisten maajoukkuepelaajien otteita kansainvälisillä kentillä.
Kovassa vireessä
Helmareiden konkarihyökkääjällä Linda Sällströmillä kulkee. Heinäkuussa Ranskan pääsarjan Paris FC:hen siirtynyt Sällström osui lauantaina maalipuiden väliin kertaalleen pariisilaisten hakiessa Dijonista voiton lukemin 0–5. Lisäksi Sällström hankki joukkueelleen avausmaaliin johtaneen rangaistuspotkun. Ottelun lopulla syntynyt maali oli hyökkääjälle jo kauden kahdeksas – lukemalla irtoaa jaettu kolmas sija sarjan maalintekijätilastossa.
Ottelun kohokohdat: https://twitter.com/PFC_feminines/status/1067017371863281664
Yhdentoista kierroksen jälkeen Paris FC on sarjataulukossa kolmantena, edellään paikallisvastustaja PSG sekä kaksitoista perättäistä mestaruutta voittanut Olympique Lyonnais. Lyon on kansallisen tason lisäksi hallinnut viime vuodet myös kansainvälisiä kenttiä: Naisten Mestarien liigan se on vienyt viimeisenä kolmena kautena.
Tulevana lauantaina Paris FC vierailee sarjan häntäpään Lillen kotona, ja seuraavalla viikolla luvassa on iso ottelu, kun PSG asettuu vastaan pääkaupungin derbyssä. Mikäli Paris FC aikoo haaveilla sijoittumisesta kahden parhaan joukkoon ja paikasta Mestarien liigassa, voitto paikalliskamppailusta olisi elintärkeä.
Haastattelua haastattelun perään
Oivien pelisuoritusten ohella Sällström on näkynyt myös mediassa. Viime viikolla niin naisjalkapalloiluun keskittynyt Cœurs de Foot kuin päivittäistabloidi Le Parisien haastattelivat ensimmäistä kauttaan Ranskassa pelaavaa Sällströmiä. Ranskankielisistä haastatteluista Cœurs de Footin pitkä artikkeli on mahdollista lukea myös englanniksi.
Sällström kertoo haastatteluissa viihtyvänsä Pariisissa loistavasti – joukkue on ottanut hänet mainiosti vastaan ja pelaaminen sujuu jatkuvasti paremmin. Pelin hän sanoo olevan Ranskassa teknisempää ja fyysisempää kuin Ruotsissa, jossa Sällström vietti edelliset kymmenen vuotta. Sällström avaa haastatteluissa myös suomalaisen jalkapalloilun tilaa ja kertoo haaveilevansa vielä mahdollisuudesta päästä uudestaan EM-lopputurnaukseen. Edellinen kerta kisoissa jäi väliin polvivamman takia.
Vuonna 2009 nuori hyökkääjä oli mukana kotikisoissa, mutta ei sanojensa mukaan osannut nauttia silloin kunnolla hetkestä. Nyt, kokemuksen kartuttua Sällström sanoo, että osaisi luultavasti arvostaa mahdollisuutta toisella tavalla.
Vakavista loukkaantumisista urallaan kärsinyt hyökkääjä kertoo opiskelleensa lääketiedettä neljä vuotta. Opinnot Ruotsissa ovat toistaiseksi tauolla etäisyyden takia, mutta peliuran jälkeiset suunnitelmat ovat selvät: tutkinto suoritetaan loppuun. Le Parisienin haastattelussa Sällström kertoo loukkaantumishistoriansa vaikuttaneen siihen, että hän haluaa mahdollisesti tulevaisuudessa auttaa vammojen kanssa kärsiviä urheilijoita.
Kuva – Julien Guichard