Feyenoord Johan Cruijff Schaalin voittoon

Hollannin ensimmäinen pokaali jaettiin jo viime viikonloppuna, kun Feyenoord pääsi juhlimaan Eindhovenissa Hollannin Super Cupin voittoa.

Ottelussa kohtasivat hallitseva mestari PSV Eindhoven sekä Hollannin Cupin eli KNVB-Cupin voittanut Feyenoord Rotterdamista.

Hollannissa Super Cupia on pelattu vuodesta 1991 lähtien. Tässäkin kilpailussa voitot ovat keskittyneet maan kolmelle suurimmalle eli mainituille PSV:lle ja Feyenoordille, sekä Ajaxille Amsterdamiin. Eniten Super Cupin voittoja on kertynyt PSV:lle, kaikkiaan 11 kappaletta.

Nederlandse Supercup, kuten paikalliset sitä kutsuvat, kulki alkujaan nimellä PPT Telecom Cup. Vuonna 1996 jäi sponsorinimi kilpailun nimestä pois ja palkinto on siitä lähtien nimetty Hollannin nyt jo edesmenneen pelaajasuuruuden Johan Cruijffin mukaan.

Lauantai-iltana pelattu ottelu oli ensimmäinen kerta, kun Super Cupin pokaalista miteltiin PSV Eindhovenin kotinurmella Philips Stadionilla, mikä taatusti lisäsi PSV:n virtaa otteluun. Ottelu oli myös uuden PSV-valmentajan Mark van Bommelin kilpailullinen debyytti uudessa seurassaan.

PSV hakee vielä itseään

Ottelun kokoonpanoissa oli havaittavissa se, mitä hollantilaismedia on kauden alla jaksanut hokea: Feyenoord on valmis alkavaan kauteen. Rotterdamilaisseura on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa viime kaudesta ja omaa juuri tämän takia pienehkön etumatkan pääkilpailijoihinsa PSV:hen ja Ajaxiin nähden.

Kun Feyenoordin valmentaja Giovanni van Bronckhorst pystyi juoksuttamaan Philips Stadionin nurmelle jo suhteellisen tutun miehistön ja pelisysteemin, haki van Bommel vielä palasiaan alkavaan kauteen. PSV:n harjoitusotteluissa aloittanut meksikolaishyökkääjä Hirving Lozano oli laitettu penkille ja Donyell Malen sai mahdollisuutensa avauksessa. Myös erittäin lupaava Hollannin U21-maajoukkueen keskikenttämies Pablo Rosario sai tilaisuutensa.

Ottelun ensimmäinen jakso oli suhteellisen mitäänsanomatonta jalkapalloa, jossa syntyi oikeastaan yksi kunnon maalipaikka.

PSV:n laitapuolustaja Angelinon hyvä keskitys tavoitti Luuk de Jongin takatolpalta, mutta pusku jäi Feyenoordin maalivahdin Justin Biljowin hyppysiin. Nolla-nolla säilyi taululla ja näissä lukemissa mentiin tauolle.

Mainittava on myös Feyenoordin kannattajien pyroshow, joka keskeytti hetkeksi ottelun aivan sen avaussekunneilla, kun innokkaimmat idiootit päättivät heitellä soihtujaan Philips Stadionin nurmelle.

Feyenoord rankkareiden kautta voittoon

Aivan toisen jakson kärkeen PSV sai toimitettua pallon verkkoon, mutta maalin tehnyt Luuk de Jong rikkoi tilanteessa selvästi maalivahtia ja tuomari hylkäsi maalin välittömästi.

Toisen jakson paras paikka siunaantui reilun 80 minuutin pelin jälkeen Feynoordin keskikenttäpelaaja Tonny Vilhenalle, mutta hän ei onnistunut liruttamaan palloa ohi Jeroen Zoetin.

90 minuutin pelin jälkeen tilanne oli yhä maaliton ja kilpailun sääntöjen mukaisesti mentiin suoraan rangaistuspotkukilpailuun.

Pilkut vedeltiinkin sitten pitkän kaavan mukaan.

Ensimmäisen viiden miehen ryppäästä molemmilta epäonnistui yksi, puolustaja Jorrit Hendrix PSV:lta ja ruotsalainen Sam Larsson Feyenoordilta. Jatkovedoissa alkoivatkin tämän jälkeen oikein kunnon epäonnistumistalkoot, kun kolme peräkkäistä vetäjää missasivat pilkkunsa. Feyenoordin Jordy Clasiesta tuli lopulta sankari, kun hän upotti epäonnistumiskimaran jälkeen pallon oikeaan alanurkkaan vieden pokaalin Rotterdamiin.

Voitto oli Feyenoordille toinen perättäinen Super Cupissa. Vuosi sitten se kaatoi Vitessen, tuolloinkin rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.

Liian rohkeita johtopäätöksiä yhdestä ottelusta ei pidä tehdä.

Toistetaan kuitenkin edelleen samaa hokemaa: Feyenoordin peli näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Se, missä oikeasti mennään, nähdään kun kausi toden teolla käynnistyy viikonloppuna. Edessä on huippumielenkiintoinen Eredivisien-kausi 2018-19!

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=vKmW5KvCBz0[/embedyt]

Artikkelikuva – Nos.nl