Euroviikonloppu – Maajoukkuetauko on ohi ja taas mennään – vinkit eurosarjojen TV-matseihin

Byyrin koko kauden kestävässä sarjassa nostetaan ylös tulevan viikonlopun mielenkiintoisimmat kamppailut kansainvälisillä pelikentillä ja avataan niiden ennakkoasetelmat.

Jupiler league: Charleroi-Genk 13. syyskuuta klo 21.30

Eurooppalaisella jalkapallokartalla palataan tulevana viikonloppuna maajoukkuetauon jälkeen arkeen, kun kansalliset sarjat jatkuvat jälleen täydellä teholla.

Monille seuroille maaottelutauon jälkeinen viikonloppu on haastava. Osa pelaajista on voinut olla kovankin rasituksen alla ja takana voi olla hyvinkin paljon matkustamista. Erityisen haastavaa tilanne on seuroille, jotka joutuvat pelaamaan jo perjantaina. Viimeiset maaottelut on pelattu tiistaina, joten palautuminen viimeisen parin viikon rasituksesta jää hyvin pieneksi, kun takana on vielä matkustaminen takaisin oman seuran harjoituskeskukseen.

Eräs perjantai-illan haasteeseen joutuvista seuroista on Jere Urosen edustama Genk, joka matkustaa perinteikkään Charleroin vieraaksi. Uroselle siirtymä on ollut maajoukkuepelaajista helpoimmasta päästä, koska Suomi pelasi molemmat ottelunsa Tampereella ja maajoukkuevelvollisuudet päättyivät jo sunnuntai-iltana.

Kaikille tilanne ei ole kuitenkaan lähimainkaan näin helppo. Esimerkiksi Genkin kolumbialaispuolustaja Jhon Lucumi pelasi vielä varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa Kolumbiassa Venezuelaa vastaan. Samoin japanilaishyökkääjä Junya Ito kuului vielä tiistaina pelanneisiin. Hän kellotti 26 minuuttia vierasottelussa Myanmarissa. Alkukaudesta liekeissä ollut tansanilaismaalitykki Mbwana Samata ahkeroi puolestaan viikonlopun ympärillä Afrikan karsinnoissa kahdessa ottelussa täydet minuutit ja kotiottelussa Burundia vastaan vielä jatkoajan päälle.

Päävalmentaja Felice Mazzulla onkin oltava tuntoaistit tarkkana valitessaan kokoonpanoaan Charleroihin. Joillekin pelaajille on yksinkertaisesti pakko antaa lepoa, koska kauan kaivatut Mestarien liigan pelit alkavat jo tiistaina vierasottelulla Salzburgissa.

Media: Viasat Urheilu, Viaplay

Bundesliiga: Borussia Dortmund-Bayer Leverkusen 14. syyskuuta klo 16.30

Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen saa erinomaisen tasonmittauksen Mestarien liigan alla. Lauantain vierasottelussa Leverkusen matkustaa Dortmundiin Borussian vieraaksi, joka lukeutuu kyseisen kilpailun kestomenestyjiin.

Molemmat joukkueet ehtivät aloittaa Bundesliigan varsin hyvin ennen taukoa. Leverkusen porskuttaa yhä ilman tappiota, ja ainoa pistemenetys on tähän mennessä tullut kotiottelusta Hoffenheimia vastaan, joka päättyi maalittomaan tasapeliin.

Dortmund puolestaan aloitti Leverkusenin tavoin kahdella tappiolla, mutta kärsi ennen maaottelutaukoa shokkitappion sarjanousija Union Berlinin vieraana.

Hradeckyn lisäksi suomalaisittain on erittäin mielenkiintoista nähdä, pääseekö Joel Pohjanpalo Leverkusenin kokoonpanoon. Tiedot Leverkusenin harjoituskentältä tietävät kertoa, että Pohjanpalo on palannut pitkän loukkaantumisen jälkeen täyteen harjoitusvahvuuteen ja päävalmentaja Peter Bosz rekisteröikin suomalaisen Mestarien liiga -ryhmäänsä. Jo aiemmin mainittu maaottelupelien rasitus voi avata Pohjanpalolle mahdollisuuden maajoukkuepelaajia vilisevässä Leverkusenin ryhmässä.

Media: Viasat Urheilu, Viaplay

Valioliiga: Norwich-Manchester City 14. syyskuuta klo 19.30

Suomalaisittain Valioliigaviikonlopun suurin mielenkiinto kohdistuu jälleen kerran Carrow Roadille. Teemu Pukin ja Norwichin seuraava tulikaste on näet hallitsevan mestarin Manchester Cityn kohtaaminen.

Pukin onnistumisista huolimatta totuus on se, että The Canaries on neljän pelin jälkeen kolmella pisteellä sarjan toiseksi viimeisenä. City-ottelu on Norwichin kannalta kuitenkin verrattavissa Huuhkajien taannoiseen kotiotteluun Italiaa vastaan. Bonus, jossa on vain voitettavaa. Kukaan ei ole varmistikaan budjetoinut pisteitä tästä ottelusta, joten Norwich pääsee otteluun varsin vapautuneena.

Ylipäätään Norwichin alkuohjelma on ollut todella vaikea. Liverpool, Chelsea ja Manchester City tulivat vastaan heti kättelyssä. Seuraavat neljä peliä ovat Burnleyta, Crystal Palacea, Aston Villaa ja Bournemouthia vastaan, joten näissä peleissä Norwich tullaan punnitsemaan.

Manchester City on ollut alkukaudesta vakuuttava. Neljästä pelistä saldona on ollut kolme voittoa ja yksi tasapeli Tottenhamin vieraana. Omissa on soinut vain kolmesti ja vaimmoistaan toipunut Kevin De Bruyne rytmittää peliä like a new signing.

Myös Manchester Citylle viikonlopun peli on kenraali ensi viikolla alkavaan Mestarien liigaan.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

La Liga: Barcelona-Valencia 14. syyskuuta klo 22.00

LaLiga-viikonlopun helmenä toimii Barcelonan ja Valencian kohtaamien lauantain myöhäisillassa.

Barcelonan lähtee kotinurmellaan selkeänä suosikkina otteluun, vaikkakin sen kone on yskähdellyt ajoittain pahastikin. Ennen taukoa joukkue jäi tasapeliin, kun se menetti johtonsa Osasunan vieraana. Tuoreessa muistissa on myös tappio San Mamesilla Athletic Bilbaolle.

Kotonaan Barcelona on kuitenkin ollut La Ligassa perinteisesti murskaava ja kauden ainoa La Liga-voitto onkin juuri Camp Noulta. Perättäisiä kotivoittoja kotimaanliigassa on tällä hetkellä seitsemän kappaletta. Tämän kalenterivuoden puolella Barcelona on kärsinyt kotonaan La Ligassa ainoastaan kaksi pistemenetystä, joista toinen juuri Valencialle helmikuussa. Pisteet tasattiin tuolloin 2-2-numeroin erittäin viihdyttävän ottelun jälkeen.

Tuo vierailu antaakin Valencialle taatusti lisäuskoa lauantain otteluun. Lisäksi joukkue muistaa vallan hyvin, kuinka se menetti kahden maalin johtonsa keväällä, joten hampaan kolossa on myös sopivasti puristetta.

Kasassa on kaikki elementit erinomaiselle jalkapallonäytelmälle.

Media: C More Sport 2, C More

Valioliiga: Bournemouth-Everton 15. syyskuuta klo 16.00

Varmasti monelle hieman yllättävä valinta nostettavaksi, mutta ottelun merkitys on erittäin iso, jos sitä lähtee tutkimaan tarkemmin vierailija Evertonin näkökulmasta.

Goodison Parkilla on jo pidempään haikailtu paremmasta huomisesta. Uusi omistaja Farhad Moshiri on investoinut seuraan rahaa järkevästi ja joukkue alkaa olemaan yhä enemmän managerinsa Marco Silvan näköinen. Merseysiden sinisellä puolella tehdäänkin tällä hetkellä kaikki mahdollinen sen eteen, että Everton olisi vakituinen TOP 5 -joukkue Valioliigassa.

Hyvistä suunnitelmista ja isoista investoinneista huolimatta Everton on polkenut paikallaan. Hyvät sijoitukset ovat kaudesta toiseen karanneet jo marraskuussa ja katseet ovat suunnattu cupiin. Sieltä on tullut yleensä sitten lähtö jo viimeistään helmikuussa.

Marco Silvan Evertonin isoimmaksi kompastuskiveksi on muodostunut erittäin heikko vieraspelaaminen. Goodison Parkilla otteet ovat ajoittain jopa häikäiseviä ja Toffees voi kaataa kotonaan kenet tahansa. Vieraissa sitten tökkii.

Sama trendi on jatkunut kauden 2019-20 käynnistyttyä. Watford ja Wolverhampton kaatuivat kotona, mutta sarja-avauksessa Crystal Palacen vieraana Everton jäi maalittomaan tasapeliin ja Aston Villa aiheutti Villa Parkilla Evertonille sen tähän asti kauden ainoan tappion. Tuloksia huolestuttavampaa oli vierasotteluissa Evertonin pelillinen ilme, joka oli varsin alistunutta. Henkisellä puolella riittää siis työtä.

Bournemouth on sellainen joukkue, joka Evertonin yksinkertaisesti pitää voittaa, jos se mielii tällä kaudella pelata Eurooppaan oikeuttavista sijoituksista. Tasapeli tai pahimmassa tapauksessa tappio kasvattaisi vieraspeikkoa entisestään ja pian oltaisiin jälleen marraskuussa siinä tilanteessa, että havaitaan piste-eron olevan liian suuri viiden joukkoon ja katseet aletaan siirtämään kohti FA Cupia…

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay



Byyri.com