Byyri aloittaa koko kauden kestävän sarjan, jossa nostetaan ylös tulevan viikonlopun mielenkiintoisimmat kamppailut kansainvälisillä pelikentillä ja avataan niiden ennakkoasetelmat.
Englannin ykkösliiga: Sunderland – Oxford United 3. elokuuta 17.00
Monelle suomalaiselle juurikin brittifutiksen käynnistyminen tarkoittaa kansainvälisen jalkapallokauden alkua. Valioliiga käynnistyy viikon kuluttua, mutta alemmat sarjat potkaistaan käyntiin tulevana viikonloppuna.
Sunderland AFC on erittäin mielenkiintoinen joukkue tulevalla kaudella. Englannin koilisosan suurseura tippui Valioliigasta kauden 2016-17 päätteeksi. Seuraavasta kaudesta Championshipissa muodostui katastrofaalinen ja Black Cats valui samaa kyytiä maan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.
Sunderlandin suuruudesta ja merkityksestä paikalliselle yhteisölle kertoo erittäin paljon sen yleisömäärät Ykkösliigassa. Joukkueen yleisökeskiarvo oli huimat 32 157 katsojaa. Tällä lukemalla olisi päässyt Valioliigassakin kymmenen parhaan katsojakeskiarvon joukkoon. Kovasti kaivattu nousu kakkostasolle kariutui lopulta nousukarsintafinaalin tappioon lisäajalla Wembleyllä Charltonille.
Alkavalla kaudella Sunderland AFC hakee jälleen nousua ja onkin ennakkoon yksi Ykkösliigan kuumimmista nousijasuosikeista yhdessä Portsmouthin sekä Ipswichin kanssa. Sunderlandille on äärimmäisen tärkeää saada kausi hyvin käyntiin ja tuoda tuloksilla työrauha Stadium of Lightille. Vierailija Oxfordia voidaan odottaa tulevalla kaudella sarjan tukevaan keskikastiin.
Saksan Super Cup: Borussia Dortmund – Bayern München 3. elokuuta 21.30
Tuleva viikonloppu pitää sisällään lukuisia cup-voittajien sekä liigamestareiden kohtaamisia. Näin myös Saksassa, kun Borussia Dortmund ja Bayern München iskevät yhteen Borussia Dortmundin isännöimässä ottelussa.
Borussia Dortmund on edellisen kerran pelannut Super Cupissa kaksi vuotta sitten. Saksan Super Cup on puolestaan pelattu edellisen kerran ilman Bayern Münchenin läsnäoloa vuonna 2011. Kolme edellistä Super Cupia on taas päättynyt müncheniläisten pokaalin nosteluun.
Kertoimien valossa Bayern lähtee lievänä ennakkosuosikkina otteluun vieraskentästä huolimatta. Molemmat joukkueet ovat pelanneet tuloksellisesti vahvan harjoituskauden. Dortmund on voittanut kaikki kauteen valmistavat ottelunsa. Bayern Münchenilla on puolestaan mm. Real Madridin päänahka kesän harjoitusotteluista.
Tiivistahtinen Audi Cup voi painaa viikolta vielä vieraiden jaloissa.
Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay
Eredivisie: Feyenoord – Sparta Rotterdam 4. elokuuta 15.30
Monen muun sarjan tavoin myös Hollannin pääsarja Eredivisie alkaa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Avauskierros tarjoaa heti kärkeen derbyn.
Rotterdamissa voimasuhteet menivät uusiksi, kun katsojamäärissä kaupungin kolmosjoukkue Excelsior tippui viime kauden päätteeksi pykälää alemmaksi ja enemmän osakseen kannatusta saava Sparta nousi Eredivisieen.
Sparta pääseekin heti testaamaan suuren ja mahtavan Feyenoordin iskukyvyn De Kuipilla. Jos joskus niin nyt Spartalla on mahdollisuus horjuttaa isoveljeään. Spartan oma harjoituskausi on mennyt erinomaisesti. Kolmessa viimeisessä harjoitusottelussa kaatui niin Willem II, NAC Breda kuin myös Den Bosch 3-0.
Feyenoordin harjoituskausi on ollut tulosten valossa kipuilua ja kesällä Giovanni van Brockhorstin korvanneella Jaap Stamilla riittänyt työnsarkaa oman pelifilosofian istuttamisessa.
Feyenoordin ja Sparta Rotterdamin kohtaamista pidetään ainoana oikeana Rotterdamin derbynä. Sparta ei ole vielä kertaakaan voittanut De Kuipilla tällä vuosituhannella.
FA Community Shield: Liverpool – Manchester City 4. elokuuta 17.00
Englannin viime kauden tuplamestari Manchester City kohtaa Valioliigan kakkosen Liverpoolin sunnuntaina Wembleyllä pelattavassa perinteisessä Community Shieldissä. Mestarin ja Cup-voittajan kohtaaminen kauden alla on järjestyksessään jo 97. sumujen saarilla.
Nykyajalle tyypillisesti suuret englantilaisseurat ovat pelanneet harjoituspelejään ties missä päin maailmaa. Manchester Citylle ottelu on ensimmäinen ylipäätään Englannin mantereella tällä kaudella. Liverpool puolestaan ehti kohdata vieraissa Bradfordin sekä Tranmeren ennen matkaansa Yhdysvaltoihin. Paljon harjoituspelejä pelannut Jürgen Kloppin miehistö kohtasi tämän reissun jälkeen vielä Napolin Skotlannissa ja Lyonin Sveitsissä.
Kesän aikana pelaajaliikenne Liverpoolista on tähän mennessä ollut lähinnä poispäin. Nimekkäimmät lähtijät ovat olleet Daniel Sturridge, Alberto Moreno ja Danny Ings, joista viimeisin tarttui Southamptonin haaviin 18 miljoonalla punnalla.
Cityn leirissä ovi on käynyt tiuhaan molempiin suuntiin. Lähtijöistä nostettakoon Anderlechtiin siirtynyt pitkään seurassa palvellut Vincent Kompany, naapurikaupunki Liverpoolin siniselle puolelle matkannut Fabian Delph ja sarjanousija Aston Villan keskikentälle isoon rooliin kaavailtu Douglas Luiz.
Kesän isoin investointi on ollut hurjalla lähes 63 miljoonan punnan siirtosummalla Atletico Madridista saapunut Rodri. Yli viisi miljoonaa vaihtoi omistajaa myös Rodrin maamiehestä Angleninosta, joka saapui PSV Eindhovenista. Molemmat ovat pelanneet kaikissa harjoituspeleissä, joten isompi City-yleisö nähnee miehet nyt ensi kertaa tositoimissa.
Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay
Skotlannin Valioliiga: Aberdeen – Hearts 4. elokuuta 17.00
Rovaniemen Palloseuran Eurooppa-liigan karsinnoissa tiputtanut Aberdeen isännöi Skotlannin Valioliigan avauskierroksella Heartsia. Mielenkiintoisen ottelusta tekee kurimus, johon perinteikäs edinburghilaisvierailija on jo ajautunut ennen kuin peliäkään on ehditty pelata.
Heartsin viime kauden jälkimmäinen puolisko meni täydellisen penkin alle. Viimeisestä 14 ottelusta joukkue voitti vain kaksi ja tippui alaspäin sarjataulukossa hyvän startin jälkeen. Seurajohdon tuki ei horjunut manageri Craig Leveinia kohtaan, vaikka Levein sai osakseen ajoittain kovaakin kritiikkiä kannattajien suunnalta. Leveinin oikeastaan pelasti hienosti sujunut Cup-kilpailu, jonka loppuotteluun asti Hearts eteni. Finaalissa tulikin sitten tappio Celticille.
Harjoituskaudella Heartsin otteet ovat heitelleet, mutta kauden alla tapahtui sitten täydellinen sukellus. Edinburghilaiset lähtivät viime viikonloppuna lauluun Skotlannin liigacpista, kun se hävisi vieraissa East Fifelle rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Erityisen nolon tappiosta tekee se, että East Fife on kaksi sarjatasoa alemmalla pelaava joukkue. East Fife ei lukeudu edes Skotlannin Ykkösliigan parhaimmistoon vaan on käytännössä kaikkea muuta. Kyseessä on yksi kyseisen sarjan heikoimmista joukkueista, jonka yleisökeskiarvo on alle 700 ja joka voitti viime kaudella yhden pelin koko kevätkaudella.
Heartsin ja Craig Leveinin on yksinkertaisesti pakko saada tuloksia ensimmäisistä peleistä, että Tynecastle Parkilla nyt vallitseva maailmanlopun tunnelma saadaan ravistettua pois.