Euroviikonloppu – Derbyjen kautta maaottelutauolle

Byyrin koko kauden kestävässä sarjassa nostetaan ylös tulevan viikonlopun mielenkiintoisimmat kamppailut kansainvälisillä pelikentillä ja avataan niiden ennakkoasetelmat.

Serie A: Juventus-Napoli 31. elokuuta klo 21.45

Yksi Serie A -kauden mielenkiintoisimmista otteluista osuu jo kierrokselle kaksi. Tuore Juventuksen päävalmentaja Maurizio Sarri saa vastaansa pitkäaikaisen seuransa Napolin. Ottelu on Sarrille, Napolin katujen kasvatille, kaikkea muuta kuin helppo. Hänen saapumisensa Torinoon ei ole miellyttänyt kaikkia Juventuksen ultria ja napolilaisten raivon Sarria kohtaan voi vain jokainen kuvitella, kun tämä siirtyi arkkivihollisen peräsimeen.

Vaikka lauantai-illan kohtaamisessa kaikki katseet kohdistuvatkin Sarriin, niin pitää muistaa, että jaossa on myös kolme äärimmäisen tärkeää sarjapistettä. Juventus pääsee kotidebyyttiinsä voitto allaan. Parma kaatui avauskierroksella puolustaja Giorgio Chiellinin osumalla maalein 0-1. Yli 60% pelistä palloa pitänyt Juve jauhoi ottelusta voiton konemaiseen tapaan, eikä Parmalle suuria mahdollisuuksia lopulta jäänyt.

Napoli avasi myös voitolla, mutta jos Juventuksen voitto oli perustunut raudan lujaan puolustukseen ja pallonhallintaan, niin Napolin vierasvoitto Fiorentinasta tuli vähintäänkin värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 3-4. Napolin palloralli oli ottelussa aktiivisempaa ja joukkueen hyökkäyksissä oli aivan erilainen vaarallisuusaste verrattuna Fiorentinan vastaaviin. Vierasvoittoa voidaan täten pitää täysin oikeutettuna. Juventus Stadiumilla Napoli pääsee kuitenkin nyt aivan erilaiseen testiin.

Media: Ruutu+

Skotlannin Valioliiga: Rangers-Celtic 1. syyskuuta klo 14.00

Sunnuntai pursuaa derbyjä pitkin Eurooppaa. Yksi kiihkeimmistä, ellei jopa kiihkein, käydään paikallista aikaa lounasaikaan Ibrox Stadiumilla, kun Old Firm pysäyttää jälleen Skotlannin.

Tämän kertaiseen Glasgown hegemoniakamppailuun lähdetään herkullisista lähtökohdista. Kolmen kierroksen jälkeen skottifutiksen jättiläiset ovat kumpikin yhdeksässä pisteessä ja kuroneet jo neljän pisteen kaulan kolmantena majailevaan yllätysjoukkue Livingstoniin.

Lähtökohtaisesti sunnuntain ottelusta voi odottaa erittäin tasaista, ainoastaan kotietu on kääntää kerroinasettelua Rangersin puolelle. Kotiedulla onkin ollut erityisesti viime aikoina suuri merkitys Glasgown paikallisissa. Kuusi edellistä kohtaamista, kun on päättynyt kotijoukkueen voittoon. Edellinen Old Firmin vierasvoitto on nähty maaliskuussa 2018. Tuolloin juurikin Celtic haki pisteet Ibroxilta.

Old Firmissä on viime kevään tapaan nyt suomalaisosanottoa, kun Glen Kamara on mitä luultavimmin Rangersin avauskokoonpanossa. Suomalainen on pelannut kahdessa edellisessä liigakamppailussa täydet minuutit.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay 

Allsvenskan: AIK-Djurgården 1. syyskuuta klo 16.00

Ruotsissakin kausi alkaa Suomen tapaan kääntyä kohti loppusuoraa ja viime viikonlopun pelit tekivät mestaruusjahdista, jos mahdollista entistäkin mielenkiintoisemman.

Djurgården kävi aiheuttamassa Malmölle ensimmäisen kotitappion Allsvenskanissa yli vuoteen. Samalla AIK:n kolme pistettä ja Hammarbyn voitto Falkenbergista tiesivät sitä, että kaikki Tukholman suurseurat miehittävät tällä hetkellä sijat 1-3 Ruotsin pääsarjassa.

Asetelma sunnuntaiseen AIK:n ja Djurgårdenin kohtaamiseen ei siis voisi juuri upeampi olla. Joukkueet erottavat tällä hetkellä sarjataulukossa neljä pistettä Djurgårdenin hyväksi. DIF:n eduksi voidaan todeta AIK:n eurokiireet, joiden aikana sen kone on Allsvenskanissa yskähdellyt. AIK saapuukin derbyyn torstainen Celtic-tappio alla.

Sunnuntaina voidaan odottaa yleisöryntäystä Friends Arenalle, sillä lippuja oli jo torstaina myyty yli 39 000. AIK siirtyi Friends Arenalle kaudeksi 2013 ja sen yleisöennätys uudella stadionilla on viime marraskuulta mestaruuden ratkaisseesta ottelusta GIF Sundsvallia vastaan. Tuolloin Solnaan pakkautui 50 128 katsojaa. Derbyissä AIK on puhkaissut Friends Arenalla 40 000 katsojan rajan kolme kertaa ja kaikki nämä kerrat ovat tapahtuneet Hammarbyta vastaan. Nyt tuon rajan rikkominen ensi kertaa Djurgårdenia vastaan onkin todella lähellä.

AIK:n Saku Ylätupa ei ole mahtunut viime otteluissa joukkueensa kokoonpanoon, mutta ottelussa nähdään suomalaisia ainakin katsomossa. Byyrin lukijamatka eli Byyris klassresa seilataan kyseiseen otteluun.

Media: Elisa Viihde

Valioliiga: Arsenal-Tottenham 1. syyskuuta klo 18.30

Valioliigaviikonlopun juuri leivottu mokkapala löytyy sunnuntai-illalta. Emiratesilla käytävä Arsenalin ja Tottenhamin keskinäinen kohtaaminen eli North London Derby ei jätä yhtään kuningaslajin ystävää kylmäksi. Monille tämä on lukuisista Lontoon paikallisista juurikin SE derby.

Erityisen kiihkeän otteluparista tekee se, että Arsenal ja Tottenham käytännössä jakavat saman kaupunginosan, toisin kuin moniin muihin Lontoon keskeisiin kaupunginosiin mahtuu vain yksi iso seura. Joukkueen kotistadionit erottavat toisistaan vain kuusi kilometriä. Tämä on Lontoon kokoisessa metropolissa kivenheitto.

Kohtaamiset ovatkin olleet aina poikkeuksellisen intensiivisiä ja kiihkeitä. Keskinäinen kilvoittelu juontaa juurensa aina 1800-luvun loppupuolelle ja kannattajat ovat kasvaneet inhoamaan toisiaan jo sukupolvien ajan. Jotain seurojen välisestä nokittelusta kertoo se, että kun Tottenham rakensi hiljattain uuden stadionin, oli alkuperäisissä piirustuksissa stadionin kapasiteetti merkattu olemaan yhden istuimen verran enemmän kuin Arsenalin Emirates Stadiumilla. Valmistuttuaan Tottenham Hotspur Stadiumin kapasiteetti kuitenkin ylittää Arsenalin kotistadionin vastaavan 1 802 paikalla.

Arsenal tulee paikallispeliin allaan tappio Anfieldiltä. Kuusi pistettä kolmesta ottelusta on kuitenkin kelpo alku Tykkimiesten kaudelle. Tottenham puolestaan aloitti kauden voittamalla kotonaan Aston Villan ja tätä seurasi arvokas vieraspiste Manchester Citylta. Viime sunnuntain kotitappio Newcastlelle nosti kuitenkin ärtymystason Spurs-kannattajien keskuudessa korkealle. Tiedossa on erittäin mielenkiintoinen kohtaaminen!

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

Seria A: Lazio-AS Roma 1. syyskuuta klo 19.00

Tunnetta ei tule myöskään puuttumaan Rooman paikallisesta, Derby della Capitalesta. Lazio lähtee tällä kertaa kohtaamiseen lievänä ennakkosuosikkina. Joukkue eteni harjoituskaudella voitosta voittoon ja tahti jatkui avauskierroksella Sampdorian vieraana.

Roma jäi ensimmäisessä sarjapelissään 3-3 -tasapeliin Genoan kanssa. Giallorossin ongelmana onkin ollut puolustuksen pitävyys, josta Genoan kolme byyriä vieraskentällä kertoo omiaan. Alakerta ei ole toipunut Konstantinos Manolasin lähdöstä toivotulla tavalla ja uudella päävalmentajalla Paulo Fonsecalla riittääkin työmaata oman peräpään tilkitsemisessä. Huhut ovat kovasti tuomassa Manchester Unitedin topparia Chris Smallingia Stadio Olimpicolle.

Erityisen suurissa ongelmissa AS Roma on ollut nopeiden vastaiskujen puolustamisessa, ja juuri tässä Lazio on parhaimmillaan. Joaquin Correan ja Ciro Immobilen yhteispelaaminen vastustajan syvyyteen olikin Sampdoriaa vastaan parhaimmillaan nautinnollista katseltavaa.

 

Media: Ruutu+