Diego Maradonan tarina on kerrottu useaan kertaan. Niin useaan, että luulisi, ettei sitä tarvitsisi enää kerrata. Brittiläinen elokuvaohjaaja Asif Kapadia näki kuitenkin tarpeen vielä yhdelle versiolle, ja hyvä niin.
Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa ensi-iltansa saanut Diego Maradona (2019) on hienoa kuvaa pursuava dokumentti argentiinalaisen suuruuden vuosista Napolissa. Kapadia on palkittu aiemmista dokumenttielokuvistaan, formulalegenda Ayrton Sennasta kertovasta Sennasta (2010) sekä brittilaulaja Amy Winehousen lyhyeksi jäänyttä elämää käsittelevästä Amysta (2015). Traagisten henkilödokumenttien trilogian täydentävä Diego Maradona saa Suomen ensi-iltansa 5. heinäkuuta.
El Diego
Itse tarina tuskin tarjoaa valtavasti uutta informaatiota Maradonan menneisyyden hyvin tunteville. Tapahtumat käydään läpi kronologisesti. Köyhästä slummista paikalliseksi suuruudeksi, vaikeudet Barcelonassa, ikonin asema Napolissa, ikimuistoiset MM-turnaukset 1986 ja 1990, huumeongelma, sotkeutuminen rikollisuuteen. Suuren suosion johtaminen suureen romahdukseen.
Se, millä Diego Maradona erottuu lukuisten argentiinalaislegendasta kertovien elokuvien joukossa, on ainutlaatuinen arkistomateriaali. Muuta kuvaa dokumentissa ei kaupunkimaisemia lukuun ottamatta ole.
Haastateltavia ei näytetä, vaan ääniraita rytmittää kymmenistä lähteistä kerättyä arkistokuvaa. Fokus pysyy koko ajan itse päähenkilössä. Ääneen pääsevät muun muassa Diegon sisko, pitkäaikainen kumppani, joukkuetovereita, henkilökohtainen valmentaja, salarakas, Napolin ultrakannattajia sekä Maradona itse. Tyyli on tuttu Kapadian aiemmista dokumenteista. Se tekee elokuvasta dynaamisen, ja päähenkilöksi nousee Diego, herkkä, perhettään rakastava ja epävarma ihminen, ei Maradona, taitava ja koppava maailmantähti.
Tärkeimmät SSC Napolin ja Argentiinan paidassa koetut hetket käydään läpi, mutta Kapadia luo henkilökuvaa, ei pelaajakorttia.
Diego Maradona poikkeaa edellämainituista dokumenteista kuitenkin selvällä tavalla. Siinä missä Sennaa ja Amya katsoessaan katsoja tietää tarinoiden surullisen lopun ja odottaa elokuvien pääsevän siihen asti, Maradonan kohdalla lopullinen päätepiste ei ole vielä saapunut. Päihdeongelmien kanssa kymmeniä vuosia paininut Maradona on edelleen elossa, eikä viimeisiä lukuja ole vielä kirjoitettu.
Napoli
Kapadia on ratkaissut tämän keskittymällä lähes pelkästään vuosiin 1984–1991, Maradonan nousuun ja tuhoon Napolissa. Valmennusuraa eikä viime vuosien käänteitä käsitellä lainkaan. Näin elokuvaan on saatu selkeä draamankaari. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole yhtä tehokas ja jännitteinen kuin trilogian aikaisemmissa osissa, dokumentin päähenkilön kertomuksen ollessa yhä kesken.
Diego Maradona kertoo paitsi kenties maailman parhaasta jalkapalloilijasta, myös kovia kokeneesta, halveksitusta ja hyljeksitystä Napolista. Etelä-Italian suurkaupunki, jonka hurja 1900-luku on saanut viime vuosina maailmanlaajuista huomiota muun muassa Elena Ferranten romaanien myötä, oli 1980-luvulla likaisena pidetty ja vihattu paikka. Camorran, mafian, hallitsemaa kaupunkia oli joitakin vuosia ennen Maradonan saapumista runnellut voimakas maanjäristys eikä ilonaiheita ollut paljoakaan.
Jalkapalloa rakastavassa Italiassakin Maradonan ja napolilaisten suhde on vertaansa vailla. Kaksi liigamestaruutta, cup-voiton ja UEFA Cupin pystin Napoliin tuonut Maradona sai osakseen valtavaa rakkautta ja palvontaa. Hän toi lohtua ongelmissa rypeneen kaupungin asukkaille, mutta sotkeutui myös mafiaan, mikä koitui lopulta hänen kohtalokseen. Maradona vietti elämänsä onnellisimmat, mutta lopulta myös yksinäisimmät hetket Napolissa.
Vannoutuneille Diego-faneille kiinnostavinta antia ovat varmasti harvinaiset klipit Maradonan nuoruudesta ja ajasta Napolissa. Muulle yleisölle Diego Maradona kertoo urheilumaailman kenties ristiriitaisimman, rakastetuimman ja vihatuimman hahmon tarinan kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan, joskin vielä kirjoitettavana oleva epilogi jätetään varjoon.
Diego Maradona (2019)
Ohjannut Asif Kapadia
Suomen ensi-ilta 5.7.2019
