Kolumni: HJK tuhosi kolumnini

Kirjoitin viime viikolla kolumnin otsikolla Veikkausliigan rivalry.

Kolumnia ei tulla koskaan julkaisemaan, ja suurin syyllinen siihen on HJK.

Kolumni oli kirjoitettu paksulla futisromantikon kynällä. Siinä perusteltiin, miksi juuri HJK-RoPS parista voisi kehkeytyä Veikkausliigaan seuraava rivalry, jopa jotain samanlaista kuin HJK:n ja Hakan välillä aikanaan. Rivalry, jossa panoksena olisi mestaruus. Ei ehkä vielä tällä kaudella, mutta että oikealla polulla oltiin.

Se olisi ollut hyvä pohjustus perjantain kohtaamiseen HJK:n ja RoPSin välillä. Kolumnissa kritisoin HJK:ta siitä, että he eivät ole antaneet tarpeeksi tilaa omille nuorille pelaajilleen, ja annoin tunnusta Ropsille, joka on profiloitunut lahjakkuuksien ponnahduslaudaksi.

Pohdin tarinaa ja kontrastia näiden kahden seuran välillä.

HJK – Etelä, Stadi, Töölö, spårakiskot, meri, ”ison kirkon – hulinat” ja Helsingin Herrat.

RoPS – Pohjoinen, Rovaniemi, revontulet, jänkhä, hiljaisuus ja lapinmiehet. Jännitettä ja tunnetta lisäävät entisestään HJK-taustaiset pelaajat RoPSissa, kuten lainalla HJK:sta pelaava Lassi Lappalainen, juuri Hollantiin FC Den Boschiin siirtynyt Leo Väisänen sekä RoPSin tämän kauden menestyksen takana oleva HJK:n entinen apuvalmentaja Toni Koskela.

Rivalry rakentui hyvää vauhtia. Pohjoinen vastaan etelä ja panoksena mestaruus!

Päätin kolumnini toteamalla, että RoPSin tehtäväksi jäisi pelata mahdollisimman hyvä loppukausi; voittaa keskinäinen ottelu ja tehdä selväksi, että jälleen ensi kaudella HJK:n johdolta kuultava päätavoite Veikkausliigan mestaruudesta ei kuulosta yhtä kornilta kuin se viimeiset kaksi kautta on kuulostanut.

Emme valitettavasti saaneet teknisestä syystä johtuen julkaistua kolumnia ennen ottelua.

Perjantaina Telia 5G Areenalla HJK ja Eetu Vertainen sitten repivätkin kolumnini palasiksi.

Futisromantiikka ei synny kynästä, vaikka sitä kirjoittajana, kuinka toivoisi. Futisromantiikka syntyy kentällä ja katsomoissa, mutta perjantaina se valitettavasti loisti poissaolollaan. Oli vain ylivoimainen HJK. RoPS oli kaikkea muuta kuin parhaimmillaan. Erityisesti Taye Taiwon poissaolo alakerrasta näkyi kentällä.

HJK osoitti, että tälläkään kaudella on turha yrittää kirjoittaa sen kummempaa draamaa mestaruustaisteluun tai rakennella toivomaani tulevaisuuden rivalrya. Taululle 3-0, ja sinettiä vaille valmis mestaruus viisi kierrosta ennen kauden loppua.

Kentän kuningas oli HJK:n oma kasvatti Eetu Vertainen, joka kahdella hienolla maalillaan ja RoPSille hankkimallaan suoralla punaisella vastasi kritiikkiini koskien HJK:n nuorten peluuttamista. Viimeistään hän painoi kolumninilleni delete-nappia.

Mitä tulee RoPSiin, joukkue on kaikesta huolimatta oikealla polulla ja pelannut todellisen superkauden. Kuka tietää ensi kaudesta: tarina kahden joukkueen osalta on olemassa, mutta pelkästään se ei riitä rakentamaan rivalrya. Loppujen lopuksi tarina lähtee kentältä, ja siitä että RoPS haastaa HJK:n pelillisesti.

Toistaiseksi HJK-RoPS-rivalry elää vain futisromantikon kynässä. Loppukauden mielenkiinto voidaan kohdistaa taisteluun himmeämmistä mitaleista sekä Eetu Vertaisen otteisiin jo käytännössä mestaruuden varmistaneen Klubin paidassa.



Byyri.com