Kävelyjalkapallon suosio nousee Suomessa. Entistä useampi suomalainen järjestö tai jalkapalloseura on aloittanut ryhmien perustamisen.
Lajin kehittäjät kertovat, mistä tässä ilmiössä on kyse.
– John Croot ja hänen joukkueensa Chesterfield United kehittivät kävelyjalkapallon vuonna 2011, Englannin kävelyjalkapalloliiton (The Walking Football Association, WFA) puheenjohtaja Andy Kille kertoo.
Nimensä mukaisesti kävelyfutis eli kävelyjalkapallo on joukkuelaji, jossa juokseminen on kielletty. Ajatuksena on, että ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset voivat jatkaa jalkapallon pelaamista turvallisesti ja mielekkäästi. Se onnistuu, koska fyysiset kaksinkamppailut ovat kiellettyjä loukkaantumisten ehkäisemiseksi.
Palloa ei saa pelata lantion korkeuden yläpuolella eikä palloa saa puskea. Eri maiden säännöt poikkeavat hieman toisistaan, mutta ne mukailevat Britannian liiton sääntöjä. Juoksemisesta tulee vapaapotku vastustajalle.
Suomessa joukkueiden koko on yleensä 5-6 pelaajaa. Viiden ja kuuden hengen joukkueiden pelikentän suositeltu koko on neljäsosa täysimittaisesta jalkapallokentästä. Maalit ovat yleensä normaaleja pienemmät.
Kentän maalialue on pyhitetty vain maalivahdille. Maalivahti saa pelata palloa vain omalla alueellaan. Pienpelissä ei ole paitsiota.
– Tavoitteena on myös terveyden edistäminen.
Kille sanoo, että lajin terveydellisiä vaikutuksia tutkitaan. Tieteellisiä tutkimuksia aiheesta on hänen mukaansa toistaiseksi vähän. Parkinsonin tautia sairastavat ovat kokeneet lajin hyödylliseksi.
Kille muistuttaa, että kävelyjalkapallo alkoi alun perin ikääntyneiden parissa.
– He ovat edelleen enemmistönä, mutta myös muut ikäryhmät ovat lähteneet mukaan. Oikeastaan kuka vain voi harrastaa lajia. Kävelyjalkapalloa pelataan Britanniassa nykyään jopa pienten lasten ryhmissä, hän sanoo.
Britanniassa on nykyään myös useita kilpailullisia sarjoja.
– Niitä pelataan enimmäkseen paikallisella tasolla, mutta toiminta kasvaa jatkuvasti, ja suunnitteilla on jonkinlainen kansallinen liiga, vaikka siihen on vielä matkaa, Kille kertoo.
Lisäksi järjestetään kansallisia cup-kilpailuja. Britanniassa on useita harraste- ja sosiaaliseen toimintaan painottuvia joukkueita, jotka ovat vähemmän kilpailuhenkisiä. Monet osallistuvat turnauksiin ilman suuria odotuksia menestyksestä.
– Pelaajilla on siis mahdollisuus osallistua täysimittaiseen kilpailutoimintaan tai vaihtoehtoisesti enemmän sosiaaliseen ja yhteisölliseen seuratoimintaan, Kille sanoo.
Suomessa on huomattu Killen mainitsemat mahdollisuudet.
– IF Gnistanin kävelyfutistoiminta käynnistyi halusta tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuus senioreille sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä paikallisesti, seuran yhteisöpäällikkö Juha Pakarinen kertoo.
Seurassa oli jo jonkin aikaa suunniteltu toiminnan käynnistämistä, ja konkreettinen sysäys saatiin, kun Hollannissa kävelyfutikseenperehtynyt Ismo Vaittinen otti yhteyttä ja tarjosi asiantuntemustaan meidän käyttöömme.
– Ilmaisen toiminnan mahdollistaa Helsingin kaupungin ikäihmisten liikunta-avustus, ja se tukee myös IF Gnistanin yhteisötoiminnan kehittämisstrategiaa. Taustalla vaikutti lisäksi kiinnostus eurooppalaisiin seuramalleihin, joissa jalkapalloseurat toimivat aktiivisesti hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjinä, Pakarinen kertoo.
Toiminnassa on tällä hetkellä noin 50 ilmoittautunutta osallistujaa. Yksittäisten harjoitusten kävijämäärä on yleensä noin 20.
Pakarisen mukaan IF Gnistanin tavoitteena on rakentaa kävelyfutiksesta pysyvä osa seuran toimintaa sekä kasvattaa lajin tunnettuutta Helsingissä. Tulevaisuudessa toimintaa halutaan kehittää entistä yhteisöllisemmäksi, laajentaa yhteistyöverkostoja sekä kouluttaa uusia ohjaajia ja seuroja toiminnan käynnistämiseen.
Saksassa kävelyjalkapallo on hyvin suosittua. Lajissa on myös kilpailutoimintaa.
– Hampurissa on liiga; samoin Berliinissä myös syyskuusta alkaen. Sukupuolella ei ole väliä, mutta periaattessa osallistujan tulisi olla vähintään 50-vuotias. Merkittävien terveydellisten rajoitteiden tapauksessa iällä ei ole merkitystä Alfred Glaser Berliinin jalkapallopiirin kilpailutoimikunnasta kertoo.




