Suomessa pelattiin poikamaajoukkueiden arvoturnaus viimeksi 15 vuotta sitten. Byyri muistelee kesän 2003 alle 17-vuotiaiden MM-kisoja, jotka toivat Suomeen futishuumaa sekä tulevia tähtipelaajia.
Vintiöt olivat taitavia, nopeita sekä juonikkaita. He tekivät asiat omaksi ilokseen. Jos hauskaa ei meinannut muuten olla, Vintiö järjesti sitä. Sellaisia pelaajia alle 17-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jyrki Heliskoski halusi nähdä ja näki kentällä.
Kesän 2003 MM-kisoihin valmistuneiden Vintiöiden harjoitusottelut eivät olleet kovin lupauksia herättäviä. Joukkue aloitti projektin alkuvuodesta 2002 ja pelasi yhteensä 60 harjoitusottelua Suomessa ja ulkomailla – viimeisistä 29 maaottelusta irtosi vain viisi voittoa.
Vastustajat olivat kovatasoisia, sillä Heliskoski halusi pelaajien näkevän, mille tasolle näiden tulee päästä. Kaksi viimeistä harjoitusottelua nostivat hieman odotuksia: ensiksi kaatui Australia ja kenraaliharjoituksessa Etelä-Korea.
Projektin aikaisissa leirityksissä testattiin yhteensä 50 pelaajaa. Lopullisen joukkueen tukipilareita olivat muun muassa joukkueen kapteeni Jermu Gustafsson, Veikkausliigassa debytoinut Eetu Muinonen sekä Leicester Cityn Tomi Petrescu.
Voitosta pettymyksiin
Vintiöt lähtivät kisoihin ilman virallista tulostavoitetta. Heliskoski totesi Apu-lehdelle, että tärkeintä on elämys ja yhdessä tehty työ, Petrescu toivoi joukkueen pääsevän alkulohkosta jatkoon, ja Ümit Menekse sanoi olevansa tyytyväinen, jos joukkueelle jäisi hyvä mieli.
Kisojen avausottelu pelattiin Finnair Stadiumilla yli 8000 katsojan edessä. Vintiöt ei lannistunut Kiinan alkuhetkien johtomaalista, vaan käänsi pelin voitokseen Petrescun ja Jarno Parikan maaleilla. Suomen veräjänvartija Aapo Kiljunen venyi paraatipelastuksiin ja ottelu päättyi lukemiin 2–1.
Kiljunen keräsi kehut myös seuraavassa pelissä, vaikka Meksiko teki kaksi maalia hänen taakseen. Suomella oli omat paikkansa, mutta ylikävelyä ottelusta Helsingin Sanomien haastattelussa odottanut Jose Alamo piti maalinsa puhtaana.
Helsingin Sanomat kiinnitti Meksiko-ottelussa huomiota loppuunmyydyn katsomon poikkeuksellisen äänenkäytön ja eläytymisen lisäksi Heliskosken uhkarohkeuteen. Kolmen puolustajan linjalla pelaaminen Meksikoa vastaan kummastutti, vaikka loppulukemat olivatkin maltilliset.
Viimeisestä alkulohkopelistään Kolumbiaa vastaan Vintiöt olisi tarvinnut voiton, jotta joukkue olisi edennyt jatkoon. Pudotuspelit jäivät haaveeksi, kun Kolumbia mätti taululle luvut 1-9. Heliskoski on todennut kisojen jälkeen kirjoittamassaan raportissa, että lopputulos olisi voinut olla vielä pahempi.
”1-10 kävi väistämättä mielessä. Ne olivat jo selvittäneet stadionin henkilökunnalta, että saako tuonne tulostaululle kaksinumeroisia lukuja. Siinä tilanteessa itsellä oli sellainen fiilis, että oli koppa kädessä eikä marjoja missään.
Väsyneinä ja pettyneinä emme pystyneet estämään Kolumbiaa tekemästä maalia lähes joka tilanteestaan. Tauolla ja toisella puoliajalla tehdyt muutokset eivät purreet, vaan joukkue oli kuin ’ilmapallo kaktuspuistossa’. Vintiöille se oli sillä hetkellä maailmanloppu.”
“Me saatiin elää Vintiö-ilmapiirissä”
Agentit olivat kiinnostuneet useista Vintiöiden pelaajista turnauksen aikana. Heliskoski kertoi Futis-Sanomat-lehden haastattelussa, että osa agenteista ei toiminut kovin ammattimaisesti: esimerkiksi Marko Tyyskälle soitettiin, ja häntä pyydettiin antamaan luuri Aapo Kiljuselle.
Ennen kuin pelaajat palasivat seurajoukkueisiinsa ja esimerkiksi Tim Sparv sekä Jami Puustinen suuntasivat Englantiin kohti uusia haasteita, joukkueen oli käsiteltävä Kolumbia-tappio yhdessä. Heliskoski kuvaili tapahtumaa tietynlaiseksi saattohoidoksi
”Keskustelimme ja katselimme videoita ja käsittelimme tapahtunutta aluksi tunteella ja vähitellen analyyttisemmin. Vähitellen syyllisyys muuttui opetukseksi. Kun opetuksen arvo on löytynyt, on toipuminen nopeampaa, ja voidaan säilyttää ikuinen optimismi suomalaiseen jalkapalloon.”
Aluksi tuntui, että loppu huonosti – kaikki huonosti. Oli kuitenkin menestys järjestää nämä MM-kisat Suomessa, vaikka Vintiöt eivät peliesityksillään kyenneet kovin monia suomalaisen jalkapallon ongelmia ratkaisemaan.
Kisojen jälkeen pelaajille kirjoittamassa kirjeessään Heliskoski hehkutti ryhmän ainutlaatuista joukkuehenkeä. Yhdessä kuljettu puolentoista vuoden mittainen matka oli ohi, mutta kukaan joukkueesta ei takuulla unohtaisi sitä. Kaikesta huolimatta suuhun jäi hyvä maku.
”Me saatiin hyvä osa. Me saatiin elää otteluiden, harjoitusten, elämysten ja MM-kisojen Vintiö-ilmapiirissä. En usko, että kukaan meistä kaipaa vaaraa, uhkaa tai pelkoa – se olisi silkkaa pöyhkeyttä. Itse ainakin kaipaan sitä elämää ja ilmapiiriä, joka me saavutettiin.
Kun ajattelin, että nyt on kiitosten aika, niin huomasin, ettei minulle jää muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa se tähän – eikä siinä ole tippaakaan liioittelua: kiitos kaikille kaikesta! On etuoikeus saada olla Vintiö. Pidetään se!”
