15 vuotta Vintiöistä: Mitä kuuluu nyt, Jami Puustinen?

Suomessa pelattiin poikamaajoukkueiden arvoturnaus viimeksi 15 vuotta sitten. Byyri muistelee kesän 2003 alle 17-vuotiaiden MM-kisoja, jotka toivat Suomeen futishuumaa sekä tulevia tähtipelaajia.

Nuori espoolaishyökkääjä Jami Puustinen oli vuonna 2003 suomalaisen jalkapallon suurimpia tulevaisuuden toivoja. Vajaan vuosikymmenen myöhemmin uransa lopettanut Puustinen muistaa yhä kotikisat sekä niihin valmistautumisen elävästi.

– Kyllä se oli aivan mahtava jengi. Olen aina sanonut, että sain kunnian pelata todella hienojen pelaajien kanssa sekä 1986- että 1987-ikäluokkien maajoukkueissa. Vintiöissä oli paljon tuttuja pitkältä ajalta ja joukkue oli hitsautunut tiiviisti yhteen, Puustinen muistelee.

Puustisen mukaan lempinimi kuvasi ryhmää erinomaisesti. Vaikka kaikilla oli vakava suhtautuminen jalkapalloon, ilmapiiri oli rento. Pelaajat tekivät toisilleen jekkuja maajoukkueleireillä, joilla riitti luppoaikaa.

– Kyllä heidän kanssaan sattui ja tapahtui. Esimerkiksi jotkut, nimiä mainitsematta, laittoivat pyyhkeitä kuivumaan lamppujen päälle hotellissa ja saivat aikaan tulipalon, Puustinen kertoo naurahtaen.

Puustinen oli mainiossa maalivireessä kisojen alla: hän oli osunut Vintiöiden viimeisessä yhdeksässä ottelussa 11 kertaa. Myös oman ikäluokan maajoukkueessa tuli onnistumisia, joista hän jakaa kiitosta pelitovereilleen.

– 1987 syntyneiden matseissa Joona Toivio avasi peliä Tuomo Turusen kanssa, Roman Eremenko sekä Tim Sparv olivat keskikentällä ja vierelläni jyräsi Timo Furuholm. He petasivat minulle sellaisia paikkoja, ettei niistä voinut väkisinkään laittaa ohi. Pelaaminen oli todella hauskaa, ja lähdin kisoihin hyvällä itseluottamuksella ja fiiliksellä.

”Ainutkertaisimmat kokemukset elämässäni”

Kisoissa Puustinen pääsi tositoimiin toisen jakson ajaksi Meksiko- ja Kolumbia-tappioissa. Finnair Stadiumilla oli kummassakin mittelössä yli 10 000 katsojaa, mikä tuntui lähinnä Kakkosen otteluita pelanneelle teinille uskomattomalta.

– Muistoista tulee vieläkin kylmät väreet. Oli aivan älytön fiilis ja tunnekuohu, kun kotiyleisö mylvi takanamme. Vaikka minua pidetään supliikkimiehenä, sitä tunnetta on mahdotonta pukea sanoiksi. Uran jälkeen sellaisia fiiliksiä on ollut todella vaikeaa saada. Nuo pelit ovat olleet minulle kenties ainutkertaisimmat kokemukset elämässäni.

Alkulohkopelien jälkeen Vintiöt kävivät katsomassa Brasilian ja Espanjan välisen finaalin. Puustiselle ei jäänyt kovin paljoa  muistikuvia pelistä tai pelaajista, sillä palaaminen futiskansan keskuuteen murskatappion jälkeen jännitti nuorukaista.

– Omista vastustajistakaan minulle ei jäänyt ketään mieleen. Keskittymiseni oli täysin pelissä samalla kun ihmettelin sormi suussa, että olen futaamassa täydellä Finskillä. Hyvä, kun edes tunnistin omat pelaajamme!

Jalkapallon seuraaminen ei kiinnostanut vuosiin

Kotikisojen jälkeen Puustinen siirtyi FC Espoosta Manchester Unitedin organisaatioon. Kaksi ja puoli vuotta Englannissa eivät aukaisseet portteja Sir Alex Fergusonin luotsaamaan edustusjoukkueeseen, mutta lähtö lapsuuden suosikkiseuraan ei kaduta miestä.

– Olin käynyt muissakin seuroissa näytillä, mutta heti kun United tuli kuvioihin, kaikki muut vaihtoehdot sumenivat mielestäni. Ehkä olisi ollut fiksua lähteä pienempään seuraan, mutten ainakaan joudu nyt miettimään, miksen seurannut unelmiani ja sydäntäni.

Puustisen silloisista joukkuetovereista ainakin Cristiano Ronaldo sekä Gerard Piqué pelaavat kesän MM-kisoissa. Puustinen aikoo seurata kisoja, mutta miehellä ei ole omaa suosikkia voittajaksi.

Oman uran päättyminen 25-vuotiaana johti siihen, ettei jalkapallon seuraaminen huvittanut miestä vuosiin. Irrottautuminen lähes kaikesta jalkapalloon liittyvästä oli Puustiselle välttämätöntä, jotta hän sai käsiteltyä asiat itsensä kanssa.

– Yritän nykyään päästä eroon kilpailuasetelmasta ja katsoa futista rennommin. Aiemmin olin kriittinen ja analysoiva katsoja, nyt pyrin lähestymään lajia uudella tavalla, Puustinen toteaa.

– Se täytyy myöntää, että kävin katsomassa FC Hongan pelejä myös silloin, kun mitkään huippusarjat tai arvokisat eivät kiinnostaneet. Seura on edelleen osa minua. Olen äärimmäisen onnellinen, että nousimme liigaan.

Tiputanssi irtoaa yhä

Peliuran jälkeen Puustinen palasi kentille uudessa roolissa, kun hänelle aukesi paikka FC Espoon vuonna 2000 syntyneiden juniorien valmennustiimissä. Hän kuvailee nuorten hyökkääjien kanssa vietettyä aikaa antoisaksi, vaikka pesti jäi lyhyeksi.

– Korkeakouluhaut veivät aikaa, ja kun pääsin opiskelemaan, minun piti luopua koutsaamisesta. Haluan valmentaa vielä tulevaisuudessa, viimeistään silloin, jos mahdollinen jälkikasvuni kiinnostuu futiksesta.

Tänä päivänä siviilityöt sekä kauppatieteiden opinnot Tampereen yliopistossa pitävät Puustisen kiireisenä aamusta iltamyöhään. Hänen on määrä valmistua kandiksi ensi syksyllä, jatkaa maisteriopintoja heti perään ja saada paperit koulusta parin vuoden sisällä.

Tiiviin arjen takia Puustinen ei ole lähtenyt minkään höntsäjoukkueen mukaan, mutta on päässyt esittelemään tavaramerkkituuletustaan viheriöiden ulkopuolella.

– Tiputanssin voi heittää minkä tahansa onnistumisen jälkeen, niin harrastuksissa kuin työelämässäkin, Puustinen naurahtaa.

– Haluan lähteä höntsäämään viimeistään ikämiesiässä. Olisi hienoa kerätä vanhoista pelikavereista joukkue, jonka kanssa taistelisimme tosissaan ikämiesten SM-kullasta. Herkku Vuorisen sanoin: nappikset ovat vielä naulattuna mäntyyn kiinni, mutta kyllä ne jossain vaiheessa revitään irti ja pistetään jalkoihin.