Byyrin Viihdepääty käsittelee jalkapalloaiheisia teoksia niin kirjallisuuden, elokuvien kuin videopelienkin saralta.
Kotimainen jalkapallokausi lähestyy loppuhuipennustaan, ulkomaiset sarjat ovat valtaosin pyörähtäneet vasta käyntiin. Kansojen liiga värittää eurooppalaista futissyksyä. Pelejä ja seurattavaa siis riittää. Silloin tällöin katse on kuitenkin hyvä irrottaa ruudusta ja kääntää se kohti kirjan sivuja. Rakkaan lajin parista ei tarvitse suinkaan lähteä, sillä jalkapalloaiheista kirjallisuutta löytyy runsaasti.
Tällä kertaa Byyri sukelsi taktiikoita ja pelaajatarinoita syvemmälle – lähestulkoon perimmäisten kysymysten äärelle.
Jalkapalloa uusista kulmista
Vuoden 2014 MM-kilpailujen alla julkaistu Sokrateen syöksypusku – Jalkapallon filosofiaa (Docendo) tarjoaa pureksittavaa pidemmäksi aikaa. Jussi Antti Saarisen ja Mikael Melanin toimittamassa teoksessa yhdeksän filosofia lähestyvät lajeista kauneinta filosofiselta kantilta keskittyen sen merkityksiin ja seurauksiin.
Teos koostuu kolmesta osasta ja yhdeksästä luvusta. Ensimmäiset kolme lukua käsittelevät jalkapallon pelaamista yleisellä tasolla. Onko pelaaminen leikkiä? Missä määrin jalkapallossa kamppailevat joukkueet, vai onko laji puhtaasti yksilöiden välistä kilpailua? Toinen osa keskittyy jalkapallon erityisasemaan maailman suosituimpana urheilulajina ja jopa uskonnollisena kokemuksena. Voidaanko pallon potkimista verrata runouteen? Miten pyhyys liittyy jalkapalloon?
Kolmannessa osassa ja kirjan kahdessa viimeisessä luvussa luodataan jalkapalloseuraajien maailmaa. Luvuissa pyöritellään muun muassa ajatuksia siitä, voiko kannattaminen olla rationaalista ja minkälaisia moraalisia ongelmia pelaajat kentällä kohtaavat.
Teksteistä paistaa läpi kirjoittajien rakkaus kuningaslajia kohtaan. Parista asiavirheestä ja väärin käytetystä termistä huolimatta intohimoisesti jalkapalloon suhtautuva lukija voi nauttia kirjallisesta pohdinnasta, jossa nahkakuulan perässä juoksemista ja sen seuraamista tarkastellaan yllättävistä, tuoreista ja tarkkaan harkituista näkökulmista.
Ottelutapahtuman muodostamaa sosiaalista tilaa lähestytään poliittisen filosofian klassikon Hannah Arendtin tilan käsitteen kautta ja jalkapallon suosiota osittain selittäviksi tekijöiksi löydetään ihmisen lajihistoriallisesta kehityksestä tuttuja piirteitä. Esseekattauksen loppupuolella sovelletaan Hegelin dialektiikkaa oman joukkueen ja vastustajan väliseen asetelmaan.
Huolta ja selityksiä
Kirjoittajista tietoisuustutkija Pessi Lyyra mennee pisimmälle tieteellisyyden maailmaan pyrkiessään avaamaan jalkapallon asemaa ylivoimaisena ykköslajina. Hän selittää suosiota muun muassa psykologisilla, biologisilla ja kulttuuriantropologisilla seikoilla, jotka yhdessä ovat auttaneet jalkapalloa lajina lyömään läpi koko maailmassa. Palvottuja huippupelaajia hän vertaa entisaikojen pakanallisten yhteisöjen johtajiin.
Yhteistä useammalle teoksen artikkelille on pohdinta ja huoli siitä, miten alati kaupallistuva huippujalkapallo onnistuu säilyttämään joitakin lajin perimmäiseen olemukseen kuuluvia piirteitä.
Akatemiatutkija Miira Tuominen päättää pitkän analyysinsa jalkapallon kaksijakoisesta runollisuudesta perusteltuun kauhukuvaan peliin olennaisesti kuuluvan odottamattomuuden katoamisesta teollistuneessa viihdebisneksessä. Mitä sopupelit merkitsevät sellaisen lajin luonteelle, jonka viehätykseen peruuttamattomasti liittyvät odottamattomat ja selittämättömät käänteet? Toivoa kirjoittajat näkevät ruohonjuuritasolla, pihapeleissä. Siellä jalkapallo on säilynyt taiteellisena ja yllättävänä.
Kirjan viimeisessä esseessä akatemiatutkijana toimiva Markku Oksanen paneutuu tarkemmin jalkapallon kaupallistumiseen ja tuotteistumiseen käsitellen ilmiötä lajin moraalisena kipupisteenä. Ongelmallisena hän näkee sen, miten tuotteistumisen myötä jalkapallosta on tullut väline pelin ulkopuolisen hyödyn tavoitteluun, jolloin pelin päämäärä on siirtynyt siitä itsestään jonnekin muualle. Samalla kunnioituksen puute lajia kohtaan ja epäurheilijamainen käyttäytyminen ovat alkaneet lisääntyä.
Kenelle?
Sokrateen syöksypusku tarjoaa varsin matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua filosofian maailmaan lukijan todennäköisesti hyvin tunteman aiheen kautta. Paikoin käsittely lähtee lennokkaille sivuraiteille, mutta sopivissa annoksissa artikkelit ovat antoisia. Filosofiaan vihkiytymättömän lukijan voisi suositella aloittavan lukemisen kirjan kolmannesta osasta, joka tarjoaa ehkä kevyimmän lähtölaukauksen tieteelliseen pyörittelyyn.
Osa teksteistä saattaa antaa itse otteluiden tarkkailuun uusia näkökulmia. Joillekin esseekokoelma tarjoaa ajateltavaa jalkapallon luonteesta ja siihen liittyvistä kulttuurisista sekä sosiaalisista ilmiöistä. Se antaa työkaluja lajin pohtimiseen myös taiteellisesta näkövinkkelistä. Teos kuitenkin muistuttaa siitä, että vaikka jalkapalloa voi tutkia ja pohtia äärettömän monista näkökulmista, ei sen tarkoitusta, merkitystä tai syvintä olemusta voi sanoin kuvailemalla ikinä tavoittaa – eikä tarvitsekaan.
Lyyra kiteyttää pitkän artikkelinsa lopuksi hyvin teesin, joka on hyvä pitää mielessä, kun jalkapalloa pyrkii analysoimaan: kaikkea ei kannata yrittää rationalisoida. Jalkapallon ainutlaatuisuus ja taianomaisuus perustuvat siihen, ettei sitä pysty tyhjentävästi selittämään. Kukin pelaaja, valmentaja, katsoja tai lajin rakastaja kokee jalkapallon yksilöllisesti. Se saa ihmisten mielissä loputtomasti merkityksiä ja jokainen voi nauttia siitä omalla tavallaan. Juuri siksi jalkapallo on kuningaslaji.
