Helsingin IFK:n 2000-luvun viides kausi Veikkausliigassa on tullut päätökseen. Kausi on ollut pitkä ja raskas, mutta nyt se on vihdoin ohi. On aika kerrata mitä kaikkea kauden aikana tapahtui. Oliko kausi onnistunut, epäonnistunut vai jotain siltä väliltä?
Kauden ensimmäiset kilpailulliset pelit alkoivat jo tammikuussa. Suomen Cupin ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui FC Honka. Ottelu päättyi 1–1-tulokseen, kun Honka tasoitti ottelun rangaistuspotkulta. HIFK taisteli alivoimalla kauden avauspisteen. Positiivinen alku moni ajatteli. Tämän jälkeen Suomen Cupin matsit toistivat samaa kaavaa.
Ei voittoja neljässä seuraavassa ottelussa, jolloin jatkopaikka jäi haaveeksi. Kaiken lisäksi peli kentällä näytti kaikkea muuta kuin valmiilta. Moni kannattaja alkoi jo nyt epäillä, että oliko päävalmentaja Tor Thodesenin pelikirja sitä, mikä veisi HIFK:n Veikkausliigan ylempään loppusarjaan.
Ei ollut.
Veikkausliigaa oli keretty pelaamaan vain kolme kierrosta, kun HIFK ilmoitti Thodesenin potkuista. Kolmen maalin häviöt FC Lahdelle ja KuPSille, sekä hikinen 0–1-voitto kauden heittopussiksi ennustetusta RoPSista oli liikaa HIFK:n seurajohdolle.
Thodesenin tilalle päävalmentajan paikalle asettui tuttu mies nimeltä Teemu Kankkunen. Yhdessä Mike Keeneyn kanssa he muodostivat omien sanojensa mukaan tasavertaisen valmentajakaksikon. Pari oli kieltämättä HIFK:n näköinen parivaljakko. Muutoksella haettiin ehkä vielä suoraviivaisempaa ja aggressiivisempaa pelitapaa ja kuuluisaa hyvää fiilistä joukkueeseen. Se toimi.
Viidessä seuraavassa pelissä HIFK päästi vain kolme maalia omiin, eikä hävinnyt otteluista yhtäkään. Neljän voiton ja yhden tasapelin jälkeen kurssi oli kääntynyt. Luotto uuteen valmentajakaksikkoon oli kova. Brasilialaiset hyökkääjät Luis Henrique ja Tiquinho pelasivat loistavaa alkukautta. Nopeudellaan ja taidollaan he aiheuttivat jokaisessa ottelussa harmaita hiuksia vastustajien puolustajille.
Kauden kahdeksannen ottelun jälkeen pistesaldo oli hyvä. 16 pistettä ja vain kaksi tappiota. HIFK oli noussut taistelemaan kaikkien ihmetykseksi jopa Eurooppa-liigan karsintapaikasta. TPS kaatui viimeisimmässä ottelussa 2–0, mutta synkkiä pilviä taivaalle toi Tiquinhon loukkaantuminen ensimmäisellä puoliajalla.
Seuraava peli viime vuoden hopeamitalistia FC Interiä vastaan oli raaka. HIFK taisteli ja pelasi hienon ottelun, mutta kahden heppoisen rangaistuspotkun ja HIFK:n maalivahdin Arnold Origin ulosajon jälkeen pisteet jäivät Turkuun lukemin 3–2. Tämän jälkeen kaksi häviötä ilman tehtyä maalia otteluissa Hakaa ja Turun Palloseuraa vastaan toi taas mustia pilviä joukkueen yläpuolelle varsinkin, kun seuraavaksi vuorossa olisi kaksi erittäin haastavaa ottelua FC Honkaa ja HJK:ta vastaan.
Ensimmäiseksi vieraspeli FC Honkaa vastaan. Espoolaiset eivät olleet vielä kauden aikana tappiota kokenut, mutta nyt oli sen aika. Stadilaiset hakivat erittäin maukkaat kolme pistettä Tapiolan nurmelta. Voittomaalista vastasi Sakari Tukiainen, kun Luis Henrique istui koko ottelun penkillä kaikkien ihmetykseksi.
Koitti kauden ensimmäisen Stadin Derbyn vuoro. Jo ennen ottelua HIFK ilmoitti synkästä uutisesta. Luis Henrique palaisi omistajaseuraansa Vejleen. Stadin Kingeissä kiehui. Kukaan ei ymmärtänyt, että miksi juuri ennen kauden tärkeintä ottelua ykköshyökkääjämme päästetään lähtemään muualle. HIFK:n uusi kiinalainen omistaja Lucas Jin Chang ei tästä tempusta paljoakaan positiivisia pisteitä itselleen kerännyt.
Ottelua oli keretty pelaamaan seitsemän minuuttia, kun HIFK:n toinen toppari Joel Mero jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisen vuoksi. HJK pyöritti ottelun ensimmäistä kymmentä minuuttia miten tahtoi. Uskoiko kukaan, että ottelusta tulisi ehkä koko Veikkausliiga kauden ikimuistoisin.
Yhtäkkiä peliä oli pelattu 20 minuuttia ja HIFK johti kahdella vastahyökkäysmaalilla 2–0. HJK näpäytti heti perään hienolla vapaapotkumaalilla kavennuksen. Sitten oli taas punaisten vuoro. Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi pääsi rangaistuspotkusta siirtämään HIFK:n taas kahden maalin johtoasemaan. Toinen puoliaika alkoi HJK:n neljällä pelaajavaihdolla. Seitsemän minuuttia toista puoliaikaa takana ja HJK kaventaa jälleen ankaran painostuksen päätteeksi. Vielä olisi noin 40 minuuttia puolustustaistelua jäljellä. Lopulta HJK pääsee tasoittamaan ottelun rangaistuspotkusta kymmenen minuuttia ennen ottelun päättymistä. Paine jatkui valtavana ja kaikki odottivat, milloin Klubi onnistuisi voittomaalin tekemisessä. Toisin kävi. HIFK sai viimeisillä minuuteilla erikoistilanteen. Sivuvapaapotku, jonka varmasti jokainen Stadin Kingi muistaa vielä pitkään. Takatolpalta syöksypuskulla vasenpuolustaja Eero-Matti Auvinen oli sekoittanut Bolt Areenan täysin. HIFK oli tehnyt sen mihin kukaan ei uskonut. 4–3-voitto arkkivihollisesta HJK:sta oli totta.
Kaksi erittäin suurta voittoa takana. Mahdollisuudet vaikka mihin. Niin moni ajatteli, mutta totuus oli toinen. Kauden viimeisistä yhdeksästä ottelusta HIFK onnistui voittamaan vain yhden. Sekin oli ottelu sarjan heittopussia RoPSia vastaan. Kausi oli päättynyt kahdeksanteen sijaan. Tavoite jäi saavuttamatta. Ylempään loppusarjaan ei ollut asiaa loppukauden näytöillä, vaikka loppusarjoja ei lopulta päätetty edes pelata.
Oliko kausi sitten onnistunut, epäonnistunut vai jotain siltä väliltä? Luultavasti jotain siltä väliltä?
Oli hienoja ja hyviä hetkiä, mutta loppukauden rimpuilu ei kyllä jätä hyvää makua koko kaudesta. HIFK:n pelaajamateriaali ei tällä kertaa riittänyt. Oli onnistujia, mutta varsinkin kauden loppupuolella enemmän epäonnistujia, tai ehkä vain tiettyjen pelaajien taso ei riitä taistelemaan Veikkausliigan kärjen kanssa. Pelitapakin jätti paljon jossiteltavaa. Ei HIFK tällä kaudella kaunista jalkapalloa pelannut, mutta ehkä se ei ollut missään vaiheessa tarkoituskaan. Se on nyt todistettu, että pelkällä tsemppaamisella ja hyvällä hengellä ei pitkässä sarjassa pärjää.
Kauden kaksi tukipilaria olivat tällä kaudella Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi ja seurasta pois lähtevä, ja samalla ison aukon jättävä, Arnold Origi. Ilman näitä miehiä kyyti olisi ollut kylmää.
