Tien päällä: Lauantai-illan huumaa Bredassa

Kuljen Rotterdamin Casinon vierestä kohti kaupungin päärautatieasemaa. Kaikki ympärilläni on huippumodernia, ja joku on selvästi antanut käskyn, että Rotterdamiin ei saa rakentaa mitään tavallista. Näköaistia hemmottelevat toinen toistaan persoonallisemmat rakennusratkaisut, tuntuu kuin olisi keskellä arkkitehtien keskinäistä kilpatannerta.

Jopa rautatieasemalla vallitsee omanlaisensa tunnelma, kun Feyenoordin fanimyymälän viereen, huikeassa vireessä olevan pianon ääreen, istahtaa tasaisin väliajoin joku matkalainen viihdyttämään aseman ihmisiä musikaalisilla kyvyillään.

Jatkan laiturille, joka osoittaa junan määränpääksi Bredan.

Breda on 180 000 asukkaan kaupunki 40 kilometriä Rotterdamista kaakkoon. Taitan junamatkan puolessa tunnissa, mutta junasta noustessa tuntuu kuin olisin matkannut aikakoneella toiseen aikakauteen. Silmieni eteen aukeaa hyvin toisenlainen, omalla tavallaan varsin kiehtova maailma.

Palanen vanhaa Hollantia

Syy Rotterdamin ja Bredan valtaisaan eroon ei selity pelkästään sillä, että ensimmäisenä mainitussa on 3,5 kertaa enemmän asukkaita. Selitystä pitää hakea yli 70 vuoden takaa, aina toisesta maailmansodasta asti. Hollannin väkiluvultaan toiseksi suurin ja Euroopan suurimman sataman omaava kaupunki oli taisteluissa tärkeä strateginen paikka.

Saksalaiset kokivat yllätyksekseen vastarintaa, kun alkoivat miehittää kaupunkia toukokuussa 1940. Muutaman päivän taisteluiden jälkeen Adolf Hitler kyllästyi orastavaan asemasotaan, ja hänen lentokoneensa pommittivat käytännössä päivässä Rotterdamin kivikaudelle. Seuraavana päivänä Rotterdamin puolustus antautui, kun saksalaiset uhkasivat muita hollantilaisia kaupunkeja Rotterdamin kohtalolla.

Sodan jälkeen Rotterdamissa haluttiin rakentaa kaikki alusta, mutta hienommin ja paremmin. Tuo ajattelutapa vallitsee kaupunkisuunnittelussa vielä tänäkin päivänä.

Breda puolestaan kuuluu niihin kaupunkeihin, joiden aineelliset vahingot jäivät sodassa suhteellisen pieniksi. Siispä kontrasti on varsin suuri, kun vain hetkeä aikaisemmin olen väistellyt ratikkaa hulppean Casinon vieressä ja nyt saan kävellä kaikessa rauhassa rauhallisen puiston läpi 1600-luvulta peräisin olevalle linnoitukselle.

Matkaa tästä paikasta on Belgian rajalle vain reilut kolmisenkymmentä kilometriä, mutta rautatieaseman nurkalla oleva coffee shop sentään muistuttaa kummalla puolella rajaa ollaan. Breda on ollut reilut 400 vuotta takaperin hyvin tärkeä linnoituskaupunki, josta aiemmin mainittu
linnoituskin kertoo.

Kaupungista puuttuu lähtöpaikkani kaltainen suurkaupungin melske, mutta se tarjoaa sopivan tasapainon luonnonläheistä rauhoittumista ja vilkasta kävelykatua. Varsinkin Bredan ravintolakatu Sint Annastraat on viehättävä, joten pysähdyn syömään.

Ruoka on hävyttömän hyvää ja edullisempaa kuin Rotterdamissa.

Kaiken lisäksi saan täydeksi yllätyksekseni tällä aurinkoisella terassilla vielä palvelua suomeksi! Nuori hollantilaismies on viettänyt toissa kesän Suomessa Kolilla ja yrittää sympaattisesti kaikkensa käyttääkseen oppimaansa sanavarastoa asiakaspalvelutilanteessa. Vieläkin harmittaa, etten tajunnut jättää hänelle lainkaan tippiä.

Roskia ja lippuongelmia

Ruokailun jälkeen aloitan patikoinnin kohti illan päänäyttämöä Rat Verlegh Stadionia.

Paikallisen pääsarjaseuran NAC Bredan stadion on nimetty vuonna 1960 menehtyneen seurasuuruuden mukaan. Oikealta nimeltään Antonius Verlegh oli paitsi pelaaja myös seuran valmentaja, sihteeri, tiedottaja, hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja, puheenjohtaja ja lopulta kunniapuheenjohtaja. Monta roolia yhdelle miehelle, joka on taatusti stadioninsa ansainnut.

Siirtyminen vie Bredan keskustasta jalkaisin kolmisen varttia. Epäusko meinaa vallata pohjoismaisen matkamiehen moneen kertaan, kun reittini kulkee kiinni olevien autokauppojen ja epämääräisen kotibilealueiden lävitse.

Stadionille olisi saattanut päästä jollakin julkisellakin kulkuneuvolla, mutta riittävää infoa en tästä koskaan löytänyt. Silmiinpistävää reittini varrella on alueen roskaisuus. Banaaninkuoria, tölkkejä, jogurttipurkkeja, sipsipusseja, rikkoutuneita kenkiä jne. Roskia kaikkialla.

Lauantai-illan otteluna on tuiki tärkeä, häntäpään kuuden pisteen kamppailuksi povattu NAC Breda-De Graafschap. Asiantuntijat ovat kauden alla povanneet paljon ongelmia Bredalle. De Graafschap on puolestaan sarjanousija, jota monet pitävät sarjan heikoimpana nippuna. Ottelun merkitystä ei siis voi hirveästi ylikorostaa.

Ennen pelin alkua oli edessäni vielä yksi suhteellisen iso ongelma: lipun saaminen.

Olin heti otteluohjelman julkaisun jälkeen yhteydessä sähköpostitse NAC Bredan toimistolle ja kysyin, koska lipunmyynti aukeaa. En koskaan saanut vastausta. Seurasin aktiivisesti heidän nettisivuiltaan lipunmyynnin alkamista ja olin kärppänä paikalla, kun se alkoi. Kaikki meni niin kauan hienosti, kunnes oli maksun aika. Heidän järjestelmänsä kelpuutti vain pankkimaksut, nekin ainoastaan hollantilaisista pankeista.

Lähetin uudestaan sähköpostia asiasta, mutta tämäkin viesti kaikui kuuroille korville. Kokeilin lipunmyynnin osoitetta, yleistä osoitetta ja tiedottajaa henkilökohtaisesti. Ei vastausta.

Viikko ennen reissua kokeilin vielä messengerin kautta lähestyä seuraa, ja vihdoin tärppäsi! Sain varausnumeron, jolla lippuni oli noudettavissa kaksi tuntia ennen pelin alkua.

Homma olisi voinut mennä vielä kuitenkin pahasti mönkään, sillä kun olin päässyt lippujen lunastustilanteeseen, kävi ilmi, että heille kelpasi vain käteinen. Onnekseni minulla oli lompakossani juuri riittävä määrä euroja omani sekä seuralaiseni ottelulipun lunastukseen. Tarkkaan summaan en olisi edes pystynyt varautumaan, sillä saadessani liput kuulin vasta ensimmäistä kertaa mistä katsomonosasta minulle varatut liput ylipäätään olivat ja mitä ne maksoivat.

Paljon meteliä tyhjästä

Sisäänkäynnin yhteydessä myydään maksukortteja, jolla stadionilla ostosten maksaminen tapahtuu. Näin kahden ottelun otannalla alan sisäistää, että tämä on ilmeisesti hyvin yleinen hollantilainen käytäntö.

Turvatarkastus sujuu nopeasti ja siirryn omalle paikalleni. Istuimeni on pitkältä sivulta ja varsin reunalta. Stadionin intiimi tunnelma luodaan jyrkillä katsomoilla. Katsomot ovat itse asiassa sen verran jyrkät, että vanhemmilla ihmisillä on selvästi hankaluuksia kavuta rappusia ylöspäin. Yleisö on poikkeuksellisen miesvoittoista.

Molemmissa päädyissä on NAC Bredan seisovia kannattajia. Itsestäni katsoen vasempaan päätykatsomoon on myös verkkojen taakse sullottu ryhmä De Graafschapin innokkaita kannattajia. Vaikka Bredan kannattajia on hyvin lähellä, pienintäkään konfliktin tapaista ei ottelun aikana synny.

Ennen ottelua diskomusiikki pauhaa karmealla volyymilla. Aikaa nähneen stadionin akustiikka ei ole ihan siinä kunnossa, että se pystyisi ääntä särkemättä vastaanottamaan kaiken tuon metelin. Stadionilla on paljon metallikaiteita, joihin on ripustettu mainoksia. Noiden mainoskylttien hakkaaminen kaiteita vasten saa aikaa melkoisen paukkeen ja tämä tuntuu olevan bredalaisten yleinen harrastus.

Jos kaupungilla näki roskia, niin se oli vasta esisoittoa siihen, mitä sain kokea stadionin porttien sisällä. Tuoppien, tuoppien kantoalustojen, käsiohjelmien ja kaiken muun mahdollisen heittely kentän viereen oli suurta kansanhuvia.

Havaitsin konkreettisesti siirtyneeni nuoruudesta kohti keski-ikää, kun tämä infernaalisen metelin keskellä tapahtunut jatkuva roskaaminen alkoi selvästi ärsyttää minua. Roskien heittely on selvästi paikassa sen verran suuri itsestäänselvyys, että stadionin sisäpuolelta ei löydä ainuttakaan roskista.

Joukkueiden astellessa kentälle laitamainosten pauke kasvaa ja huuto yltyy. Toisessa päätykatsomossa on myös keltaisia savuja tunnelmaa tuomassa. Ennen ottelun alkua pidetään vielä hiljainen hetki.

Wanny van Gils oli 1970- ja 80-luvuilla Bredan keskeisiä hahmoja kentällä, kun puolestaan Daan Schrijvers kaupungin futisylpeyksiä 1950-luvun lopulta aina mainitun Wanny van Gilsin ajoille asti. He molemmat nukkuivat pois viime kesän aikana ja tämä ottelu oli omistettu heille.

Hiljainen hetki jäi hämmentävästi päälle.

Oli jotenkin absurdia, että samaisessa paikassa vain hetkeä aikaisemmin vellonut epämääräinen äänimassa vaipui hetkessä tasaisen rauhalliseksi puheensorinaksi, kun itse ottelu käynnistyi. Tämä oli NAC Bredan kauden ensimmäinen kotiottelu, joten kausikorttipaikoilla oli selvästi kesän jäljiltä paljon keskusteltavaa. De Graafschapin kulmaus sentään piti kiitettävää ääntä päällä.

Myöskään ottelun taso ei päätä huimannut. Molemmat joukkueet tuntuivat pelaavan tappiota välttäen ja hyvin riskittömästi. Mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä enemmän toivoin toisessa päässä soivan ja pelin aukeavan. Toiveet toteutuivat hieman ennen puoliaikaa, kuin Mitchell te Vrede nikkasi maalin edustalta kotijoukkueen johtoon.

Toisen jakson viihdearvo oli suurempi, mutta yleisö jatkoi kummaa passiivisuuttaan.

Bredan 3-0 -maali jäi ottelun viimeiseksi ja tappoi imi viimeisenkin metelin vierassektiosta. Breda oli kärsinyt sarja-avauksessaan murskaavan 5-0-tappion Alkmaarille, joten pelaajien ja yleisön kasvoilta paistoi helpotuksen tunne. De Graafschapin pelaajat kävivät kiittämässä kannattajiaan ja heidän olemuksesta pystyi aistimaan sen, että jokainen tiedosti vaikean kauden olevan vasta aluillaan.

Yksi mielenkiintoinen piirre tässä matkustuskokemuksessa oli se, että yleisöllä ei ollut mikään kiire pois katsomosta ottelun jälkeen.

Poistuin itse reilut viitisen minuuttia päätösvihellyksen jälkeen ensimmäisten joukossa. Edessäni oli kävelymatka takaisin rautatieasemalle kaikkien niiden autoliikkeiden ohitse Bredan pimenevässä illassa. Rautatieasemalta matkani jatkui takaisin Rotterdamiin. Siellä minua odotti jälleen aivan toinen maailma.



Byyri.com